perjantaina, lokakuuta 01, 2004

Pariisi - kolmas paiva

Joskus syvalta keskisesta Afrikasta kotoisin olevilla ihmisilla on huomiota herattavan verestavat silmat. Kertokaa se kolmella tai neljalla ja lisatkaa vihreaa rahmaa niin etta kauhuelokuvaklassikko Green slime on nimenomaan vanha spektaakkeli. Arvasitte oikein: c'e moi.

Erehdyin kaivamaan rakastetun hotellin kaapista tyynyn. Milla lie strutsinsulilla taytetty mutta allerginen sille elikolle olen ja lujasti. Ei sulkia edes hattuun. Kaksi tuntia tyynyn kayton jalkeen herasin ja kieraisin vaistomaisesti silmakulmaa, kadenselkamys tayttyi samalla limalla kuin madetta pyyhkaistaessa. Taytyy olla Irigarayn ystava etta siita pitaisi tai muuten alalle suuntautunut. Tunne oli enne, silla mina olen kalalle allerginen. Ja kovasti paljon viela.

Aamulla juttelin brasilialaisen hotellivieraan, laakarin kanssa. Sanoi etta nayttaa pahalta. Niin minustakin. Nyt on sitten tippoja tiputeltu ja allergialaaketta syoty, mutta naama nayttaa kuin katujyran alla jaaneelta ja se olisikin ainoa mukava asia tassa kaupungissa.

Eilisen kulttuurisen ohjeistuksen mukaisesti hyppasin aamulla liman keskelta baanalle ja kavelin Invalidihotelliin, johon tama pieni suuri mies on suomalaisen graniitin keskelle jykevaan arkkuunsa tomutettu. Kavin siina ohessa vapautuksen museossa, jossa oli englanninkielinen brosyyri ja kielitaitoisia ihmisia portilla. Muuten se muistuttaa sotamuseoita vahan kaikkialla. Pari pyssya enemman; ja keskitysleiriosasto ihan vakuuttava piirroksineen ja jaanteineen.

Kosteus oli huimaava, oli sumuista ja aineenvaihdunta keskimaaraista voimakkaampaa. Hyppasin kolmeksi tunniksi nahtavyyksia kiertavaan bussiin ja olen nyt valaistunut kaikesta: obeliskista, palatseista, champs elyseesta - varmaan joku nyrkkeilijoiden kuohuviini muuten - riemukaaresta jota muutaman kerran huristelin ympari, oopperasta, vanhasta ammasta eli notre damesta, louvresta; ihmismuseosta, chaillotin palatseista, jossa ehka on cinemateekkikin - sinne en sitten koskaan paassyt nailla silmilla ja turvonneella naamalla.

Nahtavyydet ovat liikaa, joten istahdin saamaa lopullisen vieroituksen maan tavoista. Irkkubaarin britit olivat poissa ja meno oli sen mukaista. Garconit hyppivat poydalla kattelemassa ja suutelemassa ja kaulailemassa toisiaan. Kaikki puhuivat yhta aikaa; ja riitelivat. Taman maan yleisilme on pettynyt ja riitaisa. Olkapaata kohautellaan ja kulmakarvoja heilutellaan, mutta asioiden puhuminen taitaa olla sanatulvasta huolimatta vaikeaa. Siksi kai se filosofiakin on semmoista yksinpuhumista ja yksinymmartamista.

Entrecote oli hyvaa ja sita punaviiniakin latki, mutta on se vaikeaa muuten. Maailman kaikki tarjoilijat kilpailevat ynseydesta ja asiakkaan huomiotta jattamisesta niin etta me olemme jo tottuneet siihen. Oikein kalliissa ravintolassa tarjoilijat tuntuvatkin vahan liian tunkeilevaisilta, vaikka se pitaisi olla homman nimi. Taalla edes suora katsekontakti, joka kestaa, ja ystavallinen hymy lasin heilutuksineen ei riita, jos tarjoilija on paattanyt olla itsenainen ja asiakkaastaan riippumaton. Ohikavelyn osaavat kaikki maailman tarjoilijat. Kuinkahan tuommoiselle alalle sattuu niin paljon sokeita ja ihmisruumiin kielta osaamattomia typeryksia. Ja sitten ovat aina viela vinkumassa tippia. Sanon suoraan: tuossa on keskisormeni.

Piti nayttaa etta osaataan olla ynseita taallakin. Herruussuhteen osoittaminen riitti ja muutkin asiakkaat ihmettelivat mita nyt tapahtuu kun tarjoilija juoksi tuomaan punaviinilasia poytaan. Katselin lasia vahan valoa vasten ja noyryytin miesta. Kaikki olivat vakavina ja seurasivat tilannetta. Pyysin laskun saman tiensa, jatin reilusti tippia. En aio menna sinne enaa. Ja taas kaikki kohauttelivat olkapaataan ja antoivat osanottonsa itsekseen mutisevalle miehelle, joka ilmeisesti otti lopputilin, hyppasi saman tien moottoripyoransa selkaan kotiin tekemaan itsemurhaa. Viva la Napo! Toinen tarjoilija soi lounaansa loppuun ja kiukutteli. Kolmas teki ristisanaa. Ja pydat taynna rojua. Viisikaan tarjoilijaa ei saa taalla poytia siivotuksi. Toita on vain jos niita ei tee.

Niin etta ei sympatiapisteita kielitaidottomille, ihmissuhteissaan epaonnistuville, pettymystaan julkisesti osoittaville, epaorganisoituville ja omaan kielisolmuunsa sulkeutuville nurkkapatriooteille. Eivat ne parjaa edes jalkapallossa. Jaakiekosta puhumattakaan. Urheilijat on tuotettu siirtomaista, joista ne ovat vasten tahtoaan luopuneet. On ihan oikein etta siirtomaiden nykypolvet tulevat ja valloittavat taman maan, silla heista loytyy roppakaupalla enemman sita ranskalaisuutta ja luovuutta, josta tamaa maa ilmeisen vahin perustein aikoinaan tuli kuuluisaksi.

Suomessa portsarit eivat paastaisi taman nakoista miesta sisaan. Taalla tarjoilijat ovat niin vastentahtoisia tekemaan mitaan, etta ravintoloissa on sisaanheittajat. Taidan lahtea testaamaan heita muutamaksi tunniksi. Entrecote oli sen verran tuhti, etta taidan tyytya johonkin piiraaseen tai pikkunaposteltavaan. Keittion puolella nama osaavat asiansa.

Kuten todettu tulevaisuus on aasialaisten ja afrikkalaisten. Ranskalaisneidot ovat kaikki keski-ikaisia, huolittelemattomia, yli-casual - pukeutuneitq ja suurin osa suupielet ja muut urat roikkuen kadulla kulkevia. Lukuun ottamatta niita muutamaa pienta, pippurista ja terhakkaa hymynaamaa. Kuin neulaa etsisi heinasuovasta. Lyhty kammeneen.

1 kommentti:

Marleena kirjoitti...

Marleena kiittää reportteri-Zedistä hauskoista tunnelmakuvista suoraan Pariisista! Ja tervetuloa takaisin Suomeen - sitten aikanaan, ellei Zedikselle tapahdu sitä ihmettä, että ranskalaisuus vie lopulta voiton :-)
Kiitän myös kuukausista listoillasi ja Blogshares-osakekaupoista...Minun on aika siirtyä muille markkinoille. Au revoir, mon ami.