sunnuntaina, lokakuuta 31, 2004

Filmimeemi - leffavitonen

Tähän meemiin on kai pakko osallistua. Viisi leffaa.

Koska en saanut blogimiitissä kertoa lapsuudestani, vaikka jankkaamiseen asti yritin, valitsin tähän elokuvameemiin runsaudenpulastani vain ja ainoastaan lapsuuselokuvia. Ehkä ne sanovat sen, joka massan voimalla minulta riistettiin ja jota vastaan en voinut kapinoida tuntemani uhan vuoksi.

1) Francois Truffaut'n 400 kepposta on tarina pojan näkökulmasta, lapsen vaikeasta suhteesta aikuisten maailmaan, jonka kieltä lapsi ei osaa, mutta jolla on tästä riippumaton oma kielensä, jota aikuiset eivät näe, koe tai ymmärrä.

Vuonna 1959 valmistunut 400 kepposta sai suuren huomion Cannesin festivaaleilla 1959. Se on elokuva 14-vuotiaasta Antoine Doinelista, joka periaatteessa käy koulua tiukasta kurinpidostaan tunnetussa poikakoulussa, mutta pinnaa ja keppostelee Pariisissa kaverinsa Réneen kanssa. Pojat karkaavat, sillä he haluavat nähdä meren, mutta he jäävät kiinni varkaudesta jolla matka piti rahoittaa, ja heidät erotetaan koulusta. Vanhemmat luovuttavat Antoinen poliisille ja sen myötä kasvatuslaitokseen. Antoine pakenee, juoksee ja pääsee toteuttamaan yhden unelmansa päästessään meren rannalle. Pääosaa esittää Jean-Pierre Léaud, Truffaut'n luottonäyttelijä, joka oli pääosassa myös Aki Kaurismäellä I Hired A Contract Killer -elokuvassa. Sieppari ruispellossa on sukulaisleffa (ja -kirja) tälle teemalle.

Tämän elokuvan vuoksi teen aina kepposia!

2) Wizard of Oz on uskomattoman elokuvavuoden 1939 tuotantoa. Se on elokuva kodin korvaamattomuudesta, ystävyydestä ja pelkojen voittamisesta. Orpotyttö Dorothy Gale (Judy Garland) asuu maatilalla yhdessä Henry-sedän, Em-tädin ja tilan kolmen työntekijän kanssa. Dorothy karkaa syntyneiden ongelmien vuoksi, mutta matkalla hänen tapaamansa professori Marvel suostuttelee hänet palaamaan. Kotimatkalla nousee kuitenkin pyörremyrsky, ja se tempaisee hänet ja Toto-koiran mukaansa. Myrsky vie Dorothyn värilliseen Ozin ihmemaahan. Kotiin hän pääsee vain matkaamalla keltatiilistä rakennettua tietä Smaragdikaupunkiin. Siellä asuu Ozin velho, joka on ainoa mahdollinen auttaja. Matkalla Dorothy ja Toto tutustuvat tyhmään Variksenpelättimeen, sydämettömään Peltimieheen ja pelokkaaseen Leijonaan, joilla on vastassaan Lännen Paha Noita.

Tämän elokuvan vuoksi olen aina tyhmä mutta viisas, sydämetön mutta lämmin ja pelokas mutta urhea.

3) Peter Pan perustuu J.M. Barrien kirjaan vuodelta 1904. Se on elokuva murrosiän tunteiden myrskyistä, auktoriteeteista ja kapinasta niitä vastaan, rakkaudesta ja kaipuusta rakkauteen sekä aikuiseksi kasvamisen ongelmista.

Peter Pan on kosmoksen korpiteiden takana sijaitsevan Mikä Mikä -maan poika. Hänellä on uskomattomat voimat ja hän osaa lentää, ja hänen elämänsä koostuu seikkailuista. Niissä hänellä on tukenaan veljeskunta nimeltään Kadonneet pojat, minkä johtaja hän on. Mikä Mikä -maassa asuu myös pikku-keijuja, jotka ovat Peter Panin ystäviä. Peterillä on läheinen suhde keiju Helinään, joka on auttamattomasti rakastunut häneen. Peter Pan on viha-rakkaussuhteessa vastustajaansa, Kapteeni Koukkun, kätensä hänen vuokseen menettäneeseen merirosvoon. Peter lentää Lontooseen, ja kertoo tarinoita Darlingin perheen makuuhuoneeseen Wendylle. Lopulta Peter kutsuu Wendyn pikkuveljineen mukaan elämänsä seikkailuun Mikä Mikä -maahan.

Tämä varmaan tekee minut Peter von Paniksi?

4) Ei paluuta - monilla eri kielillä Ivanin lapsuus (1962, 95 min, perustuu Bogomolovin novelliin) - oli ohjaajansa Andrei Tarkovskin debyyttielokuva, joka palkittiin Kultaisella Leijonalla Ventsiassa ilmestymisvuonnaan. Se on elokuva vähäeleisestä sankaruudesta, vaikka itse elokuva keskittyykin kahden tiedusteluretken väliseen aikaan, eikä ole osoitteleva sankaritekojen kuvaus.

Ei paluuta tai paremminkin Ivanin lapsuus kertoo venäläisestä 12-vuotiaasta sota-orvosta, jonka halu kostaa vanhempiensa kuolema johtaa hänet äärimmäisen vaaralliselle vakoiluretkelle Saksan rintamalinjojen taakse. Tässä elokuvassa hyvät ovat hyviä ja pahat pahoja.

Tämä elokuva on sankaruuden mittatikku ja opettaa kostosta jotakin.

5) Punainen ilmapallo (La Ballon Rouge, 1956), ranskalaisen Albert Lamorissen ohjaama elokuva on päältäkatsoen lyhyt ja merkityksetön elokuva pojasta ja punaisesta ilmapallosta jonka hän löytää. Siinä ei ole varsinaista puhetta, mutta ääniä kyllä. Tietysti sillä on syvempikin merkitys metaforana ystävyydestä.

Koska poika ei voi viedä löytämäänsä palloa bussiin, hän valitsee kävelemisen, myöhästyy tietysti koulusta ja koska palloa ei saa viedä kouluun, antaa sen talonmiehelle. Hän saa pallon takaisin koulun päätyttyä, mutta äiti ei anna pitää sitä talossa, vaan heittää se ulos ikkunasta. Mutta tämä pallon on pojan ystävä ja se odottaa ulkona aamulla. Tarina voi jatkua...

Tämä elokuva voisi kertoa punatukkaisesta tytöstä tai mistäpä niiden tukan värit koskaan tietää voi.

2 kommenttia:

ainailona kirjoitti...

Ajatella, että näin _lyhyesti_ sait sanottua, olen hämmästynyt;))))

Sedis kirjoitti...

Kyllä nuo nyt aika tiiviisti ovat, kun kyseessä on sentään elokuvallinen esittely niinkin lyhyestä lapsuudesta kuin minulla aikoinaan oli. Tiivistäkäämme: Ensin elokuvan esittely ja yleisluonnehdinta teemoista kahdessa rivissä. Sisältö alle kymmenen riviä per elokuva. Ja yhteensä alle kymmenessä rivissä näiden elokuvien syvädimensionaalinen, emotionaalinen ja praktinen merkitys miehuusaikojeni saatossa ennen, nyt ja huomenna.