Karaoke on hellyttänyt sydämiä viime aikojen postauksissa. Näkyvin pumpahdussarja on ollut esillä Menopaussissa, jonka ystävälliset sanat, jotka tuohon alemmas sijoitan muistiin koska en voi polttomerkata niitä sydämeeni, saivat minut melkein yskimään mikrofoniin: "Piskeri-baarin karaokeillan suurin tähti, itseoikeutettu gräänd ould mään, thö dääd, van änd ounli: Sedis, olet minun esikuvani. Kun saisi edes olla tanssityttönä." Muuten ihan hyvä määrittely. Mutta olisin joskus mieluummin "van Halen" kuin "van änd ounli".
Menopaussi sanoo, että karaoke on hänelle suuri haave. Monelle muulle se on ollut suuri haavi, eikä esimerkiksi tanssitytöksi pääsystä ole tarvinnut useinkaan kilpailla pitkään. Joskus pelkkä hangaround muutaman kuukauden ajan on hellyttänyt karaoketoimistoni antamaan lisenssin koe-esiintymiseen.
Suurin ongelma on - näin tyytyväisyystutkimukseni kertovat - oikeastaan pöytään pääsemisessä, sinne kun jonotetaan, sillä ei minullakaan ole kuin kaksi polvea vaikka muusta huhutaankin.
Stagelle selviää melkeinpä helpommin pudottamalla lappusen oikeaan luukkuun ja odottamalla vuorokuulutusta: "Otetaanpa seuraavaksi taas Menopaussi." Siiten odotetaan vain, että korvatulppajono tyhjenee ja on aika kiekaista "aekuinen naenen" savoksi.
Karaoke on sosiaalihistoriallisesti yksi merkittävimmistä ravintolahistorian ilmiöistä 1900-luvulla. Ensimmäinen oli kieltolain loppuminen (5.4.1932, klo 10), toinen naisten pääsy yksin ravintolaan (1960-luvun loppu), kolmas keskioluen vapautuminen, neljäs portieerien katoaminen ovilta (joka ei täysin realisoitunut) ja viidenneksi karaoken vaikutus ravintolayleisön keskinäiseen käyttäytymiseen. Jos jokin, niin karaoke on vakiinnuttanut käsitteen "olohuone", joka on törkilemäisesti anastettu nykyään ketjukäyttöön.
Tämän historiallisen merkityksen korostamisen kunniaksi ja palvomiseksi aikaistan perjantaitani ja ajattelin mennä karaokeen tänään: osoite Jone's Karaoke, Kaisaniemenkatu 13, Helsinki. (Sorry tamperelaiset. Sieltä tulee junia.)
Aikainen sisääntulo takaa hyvän lopputuloksen. Työruuhkasta riippuen menen sinne itse neljän ja vartin yli seitsemän välillä. Todennäköisemmin lähellä edellistä kuin jälkimmäistä. En pane pahakseni, vaikka joku nykäisee hihasta. Tunnussana: "Sul on i-ha-na ääni!" Tietysti sadalla suudelmallakin voi päästä alkuun tanssitytön uralla.
3 kommenttia:
Jos tanssitytöksi pitää noinkin kauan hengailla liepeillä, niin taitaa joutua Van Heilen tyytymään nyt nuorempiin lanteisiin. Aekuinen naenen ei kauaa vonkaa, tiedä se. Kadut tätä päivää vielä, olen nimittäin valvonut öitäni tämän
videon kanssa ja Moskaukin taittuu jo koko lailla näpäkästi. Sekä tanssien että "laulaen".
Dynaaminen yritysprofiilimme tekee kyllä poikkeuksia erikoistapauksissa. Kyse oli lähinnä yleisen prosessin kuvauksesta. Nimim. vieläkin töissä.
Ei hitto. Vanhana teatterilaulajana, Kaj Chydeniuksen laulujen ystävänä, ja entisen savolaisena karaokettajana on kai pakko joskus ehdotella yhteistä iltaa karaoke-baariin.
Seuraavan kerran viikonloppuna, mieluiten, koska teen töitä joka arkipäivä. Kuule, kun (jos) kotiudut Roomasta, niin pistä uusiksi. Ellet vierasta vaihtoehtonuorta. ;)
Lähetä kommentti