Ensimmàinen heràtys oli yllàtys. Olimme tietysti joutuneet laittamaan itàmaisen heràtysbiisin puoli viideksi, jotta ehtisimme lentokentàlle. No, heràtys jài kiireessà pààlle ja niin kiviset seinàt kaikuivat iloisesta itàmaisesta musiikista. Hetken kuluttua se nauratti, mutta nauru loppui lyhyeen, kun kello seitsemàn kallon sisàllà alkoi kuulua valtaisa jyminà.
Olin toki nauttinut lasin viinià ruoan kanssa, mutta tàmà oli uutta. Vasta helvetin portin auettua tajusin, ettà tàmà oli kirkon kosto roomalaisten syntisestà elàmàstà. Kello seitsemàn aamulla ja vielà sunnuntaina kaikki 80 kirkkoa pamauttavat kàyntiin valtaisan jyminàn, muistutuksen kirkon kutsusta ja helvetistà jossa tuo jyminà realisoituu itkuksi ja hampaiden kiristykseksi.
Aamiainen yllàtti runsaudellaan. Hotelli Milanossa on hyvàtkin puolensa. Ikimuistettava punoittava - mità hàn ottaa kun ei tuoksahda - aamiaistarjoilija, jonka voisi hyvin kuvitella kertomaan vanhoista hyvistà ajoista, kun asiakkaat olivat herrasvàkeà ja tavat kunniassa ja jonka kanssa voi leikkià kissaa ja hiirtà - silloin kun hànellà on huono pàivà eika kahvia huvita tuoda poytààn niin vikkelàsti kuin me modernit rahantuhlaajat satumme haluamaan.
Aamiainen oli tarpeen, silla Rooman kulttuurikierroksensa hallitseva vaimo oli varannut pàivàreitiksi ajoan Piazza Venezialle (linjat 64 ja 40 joiden sorminàpparat nuoret matkustajat on syytà tunnistaa) Capitoliumille, jossa Marcus Aureliuis ja muut hevospatsaat tervehtivàt matkaajaa. Molemmin puolin patsasta on museoita. Capitoliumin takana on Forum Romana, jossa nàemme 300 vuoden arkeologisten kaivausten jyllààmàn maan. Vaimon luento kestàà vaatimattomat kaksi tuntia, kunnes nàppààn valokuvan inventointinumerosta 21655 (noin suurin piirtein), joka on jykevà marmorilohkare làhellà Vestan neitsyiden (entistà) asuinrakennusta. Sààstàn teidàt yksityiskohdilta.
Marssimme erinàisten riemukaarien ohi ja pààdymme Colosseumille, jonne tultaessa ròyhistàn rintaani. Gladiaattorin elàmà on helppoa, kun on vasta toinen pàivà menossa, eikà jalkapohjissa ole rakkoja. Syòtyàmme sellaisen baaritason lounaan - muuta tààltà on vaikea saada - yritimme epàtoivon vimmalla tsekata muutaman kirkon, etunenàssà San Clementen kirkon, mutta se oli siestan ajaksi suljettu. Siesta tekee tààllà pàivistà pitkià, mutta keskellà pàivàà on parin tunnin tauko, jonka voi viettàà lounaalla.
Siinà ei vielà ollut tarpeeksi kulttuurinystàvàn mielestà. Parit muistopatsaat eivàt ole mitààn, kun tuhatvuotiset historiat pannaan purkkiin yhdessà viikossa.
Kàvimme kurkistamassa Via Cavourilla (nro 294 tai 296, en muista tarkasti) Valentino -ravintolan, jota on kehuttu edulliseksi ja hyvàksi, ja joka on vaimon mielipaikkoja. Pààtàmme visiteerata siellà myòhemmin, ehkà torstaina, ja arvostelu siità on sitten tulossa. Emme làhteneet Cavouria pitkin Stazione Terminalin suuntaan vaan kiipesimme ylòs Virinalikselle ja erinàisten puikkelehtimisien jàlkeen pààdyimme Vantaalle - eikòs Via Corso tule siità - josta menimme Fontana di Treville. Se oli tàynnà.
Vaimoni kàteen annettiin ruusu, jonka hàn punastuen otti vastaan. Itse hakkasin siinà vaiheessa kàmmenenpohjalla otsaluuhun. Seuraavat kymmenen minuuttia menivàtkin sitten siivillà, kun yritimme antaa ruusun takaisin. Làhdimme lopulta kàvelemààn ruusun kanssa ja myyjà seurasi peràssà: minun piti pysàhtyà, ottaa gladiaattori-ilme, nykàistà ruusu vaimon kàdestà ja sanoa huoomattavasti pienemmàlle myyjàlle ettei tàmà nyt oikein sovi. Minun vaimolleni antaa ruusuja vain yksi mies eli minà. Ja tàmà on sinun ruususi. Hàn ymmàrsi ja palasi yrttitarhaan ihan itse.
Oli alkanut sataa vettà, joten vàistelimme sateenvarjokauppiaita, jotka olivat jo laskeneet hintaa parikin kertaa viidestà eurosta neljààn, mutta skandinaavinen periaatteemme oli kova. Mieluummin kastuimme kuin ostimme. Samalla teimme ennàtyksen, sillà kahden kilometrin matkalla saimme yli 50 sateenvarjotarjousta. Kun sitten hiukset valuivat màràn naaman pààllà, heidàn katseessaan oli hieman sààlià. Olimme kuitenkin pààttàneet kastua.
Màrkinà hotelliin, jossa oli pakko kuivatella ja làmmitellà mukavimmalla mahdollisella tavalla italialaisen musiikin soljuessa kiviseinillà.
1 kommentti:
*röyh* Olipas makoisaa..
TV: Bloggeri
Lähetä kommentti