Olinkin jo ihmetellyt, miksi se on kaupoissa, mutta ei kotona. Aamulla se sitten vatsaväänteiden keskelle kolahti, uusi Mitä-Missä-Milloin 2005, johon olen kirjoittanut jutun dokumenttielokuvan historiasta Suomessa.
Juttu ei ole ihan lyhyt, paitsi kun sitä vertaa aiheeseen. 100 vuotta elokuvan historiaa naftille kolmelle liuskalle (kirjassa sivut 371-375) on kova urakka. Nimiä jää pois eikä asioihin voi pureutua, tuskin edes kaikki ilmiöt tulee lueteltua. Jokaisesta puutteesta tulee sitten ihan henkilökohtaisesti nyrkkiä munuaisiin, sillä kuten tiedämme, kaikki ansaitsevat nimensä historiaan: mutta editointimääräys alkuperäisestä kuudesta liuskasta - joka sekin oli raakasti editoitu versio - oli ehdoton. Puolet pois. Se oli todellista name dropping -työtä. Vaikka lievästi yritin, peli oli selvä: päätoimittaja voittaa tämmöiset kisat.
Yhdessä asiassa voin sen sijaan livahtaa takavasemmalle. DocPoint -festivaali on toimituksen puolesta esillä ehkä enemmän kuin itse olisin pannut. Sanottakoon selvyyden vuoksi, että ingressi ja kuvatoimitus kuvateksteineen on toimituksen. Tämä näin, vaikka kehotankin kaikkia tulemaan dokumenttielokuvafestivaaleille ensi tammikuussa täällä Helsingissä. Lyhyesti sanoen aivan loistavaa elokuvaa on taas tarjolla. Niitä tässä iltani iloksi katselen, kun festivaalilehden ja -katalogin juttuja pitäisi taas kirjoittaa.
Mutta kaiken kaikkiaan, kahden MMM-lukemisen jälkeen, ei tässä tarvitse itkeskelemään ruveta vaikka oli siellä asiavirhekin: autonomian ajan elokuvaa on nykyisin ehkä puolitoista tuntia, eli Finlandin lisäksi noin tunti, mutta erhe oli vain minuuteissa, ei sisällössä.
Mielenkiintoinen alluusio: Tuleekohan tästä pikkujoulukutsu? En ole ollutkaan Otavan pikkujouluissa vuosiin.
2 kommenttia:
Pahoin pelkään, että kutsua ei välttämättä tule... Ainakin itse kahdesti MMM:ään kirjoittaneena olen jäänyt nuolemaan näppejäni...
Sähköpostia toimitusjohtajalle auttaisi?
Lähetä kommentti