Yritin epàtoivoisesti sammaltaa vaimolle, ettà tànààn ei sitten tehdà mitààn. Lihakset olivat kipeità, aamukossu ei maistunut ja aamiaisella tuli vedettyà itsensà àhkykuntoon, koska niin sai mielitarjoilijaamme hieman juoksutettua. Hàn vastasi siihen potkimalla kiukkuisesti ovea ja mutisemalla mennessààn keittiòòn, josta raikuikin meità suuresti ilahduttanut vihainen huuto. Takaisin saliin tultuaan hàn hymyili jàlleen leveàsti. Niin kuin pitikin. Keittiòstà tuli raivokohtauksesta kikattavia naisia katsomaan syytà, koskapa seurauksen jo tiesivàt.
(Naapurikopissa lauletaan ilmeisti pakistanilaisia lauluja nettipuhelun kautta...)
Ilman ohjelmaa kaupungille, menimme bussiin ja sain ohjailtua tilanteen niin, ettà ajoimme tunnelin làpi Giannicolon toiselle puolelle. Siellà on Vatikaani, tuo pelikaanilla matkustava uskonnollinen tsingiskaani.
Uusi maa plakkarissa. Kolme viikkoa sitten sain Romanian, nyt Vatikaanin. Irlanti, Bulgaria, Lichtenstein, Andorra ja Islanti ovat Euroopassa kàymàttà. Tàytynee pistàà yksi tai kaksi vuodessa plakkariin nàistàkin.
Pietarinkirkko on upea, aukio on tàynnà viehàttàvià muovituolejaa, joiden takaa oli mentàvà ensin turvatarkastukseen, jota eivàt naisten pettymykseksi suorittaneet paavin henkivartiokaartin sveitsilàissotilaat. Muuten turvatarkastus oli lepsu, vaikka joillakin tarkkailijoilla nàytti olevan ihan ammattimainen ote: he jaksoivat tunnista toiseen seurata ihmisià, joista suurin osa teki mieluummin ristinmerkkejà kuin antoi niille kàyttòà.
Pietarinkirkko on paitsi suuri myòs upea. Ihan visiteeraamisen arvoinen paikka, mutta pois sieltà oli tultava. Kàvimme Vatikaanin kirjakaupassa ja Vatikaanin postissa ja làhetimme paavikortteja sàkillisen.
Kàvelimme Tiberin rantaa Trasteveren suuntaan ja jouduimme vankila-alueelle, jossa vankeja lastattiin autoon. Ilmestymisemme vankiryhmàn keskelle heràtti vartijoissa suurta hilpeyttà. Vaimo piti kàsilaukustaan kuin olisi ollut Napolin syrjàkujilla ja minàkin jouduin vàistàmààn kun pojat yrittivàt peruuttaa pààlle. Kaikkea sità vankilassa oppiikin. Mutta vartijoita nauratti ja sehàn on tylsàn pàivàn pelastus.
Itse menimme vaimon vanhaan kantapaikkaan Mario's ravintolaan, jossa ruoka on halpaa ja kohtelu hyvàà. Halpaa ruokaa tààltà aina vàlillà saa, mutta hyvàà ei. Aivan kuten jalkapallossakaan ei mestaruuksia enàà tipu, myòs italialainen keittiò on arkirahalla passé: la cucina italiana tarkoittaa loistavaa kokoelmaa reseptejà, mutta kàytànnòssà saat suurimmassa osassa paikkoja kohtalaisen kalliilla ei-minkààn-makuista ruokaa. Jostakin minulle kàsittàmàttòmàstà syystà esimerkeksi yrttejà ei kàytetà ravintoloissa juuri lainkaan. Kaupassakin ne ovat hirmuhinnoissa. Liha on kyllà làhes puolet halvempaa mutta ilmeisesti tàssà aurinkoisessa maassa eivàt yrtit kasva. Joten oma salviakimppu mukaan ravintolaan mennessà: Saltimbocca alla Romana valmistuu kohdalleen vain siten. Muuten kokit tekevàt sen minkà kahdeksanvuotias opetellessaan laittamaan ruokaa: panevat lihan paistinpannulle ja kàristàvàt sen molemmin puolin. That's all, honey.
Mario's ravintolassa oli hieman parempaa ruokaa, mutta pippuria siihenkin grillattuun lihaan piti pistàà. Tulimme ratikka 8:lla Largo Argentiinalle, jonka toiselta reunalta nappasimme bussin nro 64 ja Terminille. Illalla pistàydyimme paikallisessa ristorantessa, ihan Terminin sivusisàànkàynnin ààrellà (pohjoispuolella), saimme hyvin miston grillattua lihaa ja pari munakoiso- ja zucchiniviipaletta ja paprikaa laiskasti grillattuna siihen sivuun. Se oli ihan OK kahdeksalla eurolla. Chianti maksoi puoli litraa saman verran, joten otimme pari drinksua ja pullon spumantea (Prosecco) vielà palan painikkeeksi ennen kuin tupakat loppuivat. Vitsejà tuli noin yksi puolessa minuutissa ja làhtiessà pidin pikku talk shown, joka sai henkilòkunnan toivottamaan meidàt tervetulleiksi nyt ja aina tulevaisuudessa, mutta viimeistààn huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti