Hunter Stockton Thompson (1937-2005), gonzo-journalismin isä reportaasiteoksellaan Fear and Loathing in Las Vegas, kuoli sunnuntaina itseaiheutetun käsiaseen laukauksen tuottamaan haavaan kotonaan Woody Creekissä. Tohtori Thompsonin poika Juan löysi ruumiin. Vaimo ei ollut kotosalla.
Pitkinin piirikunnan sheriffi Bob Braudisin, Thompsonin pitkäaikaisen ystävän, lausunto vahvisti kuolemantapauksen. "Tri Hunter S. Thompson riisti elämänsä ampumalla itseään päähän... Perhe tiedottaa muistotilaisuudesta...piakkoin. Hunter arvosti yksityisyyttään ja pyydämme, että hänen ystävänsä ja ihailijansa kunnioittavat sekän hänen että hänen perheensä yksityisyyttä", lausuivat Juan ja menehtyneen vaimo Anita Thompson lausunnossaan.
Entiset naapurit ovat kuvanneet Thompsonia hyväksi naapuriksi, "vaikka hänen asunnoltaan kuului säännöllisesti aseen laukaisun ääniä." Thompson muistetaan myös siitä, että hän on joskus uhannut ohikulkijoitaan aseella.
Vakuutusmyyjän poika Thompson oli koulussa tähtiurheilija, mutta syyllistyi päällekarkaukseen teini-ikäisenä saaden siitä 30 päivän tuomion. Tämän jälkeen hän listautui ilmavoimiin ja sai sieltä peruskoulutuksensa. Vielä ilmavoimien kirjoissa olleessaan hän pääsi Columbian yliopistoon, jossa valmistui journalistiksi. Opiskeluaikanaan hän työskenteli Eglinin ilmavoimatukikohdan tiedottajana ja samanaikaisesti myös erään paikallisen siviililehden urheilutoimittajana.
Ura harppasi korkeuksiin 1959, kun hänestä tuli Karibean kirjeenvaihtaja Time ja New York Herald Tribune -lehdille. Etelä-Amerikkaan muutettuaan hän kirjoitti National Observerille ja Yhdysvaltoihin palattuaan hänestä tuli The Nation -lehden länsirannikon kirjeenvaihtaja. Kansallisen läpimurron kirjailijana hän teki vuonna 1966 julkaistulla Hell's Angels teoksellaan.
Rolling Stones -aikakauslehden julkaisia Jann Wenner oppi tuntemaan Thompsonin hänen Scanlan's Monthly and Ramparts -lehden kolumneistaan ja palkkasi hänet kansallisten asioiden toimitussihteeriksi. Siinä tehtävässä Thompson tuli tunnetuksi, hänen kyyninen ja omapäinen kirjoitustyylinsä sai kansainvälistä kuuluisuutta. Erityisesti raportit vuoden 1972 presidenttikampanjasta saivat aikaan sen, että ihmiset kääntyivät Playboyn sijaan Rolling Stonesin puoleen etsiessään merkittäviä artikkeleja. Thompson tunnetaan muualla maailmassa gonzo-kommentaarin lisäksi erityisesti poliittisesta journalismistaan.
Hunter S. Thompsonin ESPN-verkkosivuistolle kirjoittamia urheiluaiheisia kolumneja voi lukea verkkoarkistosta. Niitä ei pidetä kuitenkaan hänen tuotantonsa huippuhetkinä, paluu juurille ei tässä mielessä miellyttänyt kaikkia.
Ystävät luonnehtivat häntä neroksi ja lisäävät, että silloin ei voi odottaa, että ihminen käyttäytyisi normaalisti.
2 kommenttia:
Ensikosketus Thompsoniin oli Nastolan kunnankirjaston lastenosastolla. Suuri hainmetsästys oli laitettu ystävllisesti Tarzanien ja muiden seikkailukirjojen kanssa samaan hyllyyn.
Lainasin sen ja odotin innokkaana seikkailuja etelämerellä. Ahmin paksun opuksen parissa päivässä ja tajusin siitä korkeintaan kolmasosan. Ymmärsin tekeväni jotain tuhmaa koska en edes harkinnut kysyä äidiltäni "mitä on meskaliini?" vaikka se kovasti ihmetyttikin.
Opettajan kulmakarvat varmasti kohosivat kun käytin aineessani sanaa transvestiitti luullen sitä jonkinlaiseksi hienostelijan synonyymiksi.
Suuri ilonaihe oli myös jälleennäkemiseni kirjan kanssa. Kymmenen vuotta myöhemmin Rovaniemen kaupunginkirjaston lasten hyllyssä jökötti Hainmetsästys muumien keskellä.
Minäkin kaivelin hyllystöjeni takarivejä kuolinuutisen luettuani, mutta Hainmetsästys on ilmeisesti joutunut muille raiteille nuoruuden muutoissa niin kuin pari tuhatta muutakin kirjaa. Harvaapa niistä on - romaaneja lukuunottamatta - kaivannut. Olin vuonna 1982 jo yliopistossa, mutta silti muistikuvani teoksesta on kovin epämääräinen: maailma oli täältä katsoen aika viaton.
Gonzosta oli toki silloin jo kuultu. Ylioppilaslehden keskiaukeamalla siitä kirjoittivat (1981?) M. A. Numminen toverinaan ehkä Esa Saarinen. Heidät kutsuin Pohjois-Pohjalaiseen Osakuntaan siitä kertomaankin johonkin piiriin, jonka puheenjohtaja olin. M. A. siellä sitten valaisi taustoja vähän pidemmälle tästä uudesta osallistuvan journalismin muodosta. Eipä siitä kuitenkaan tarttunut omaan toimintaan paljoakaan, vaikka olisi voinut.
Lähetä kommentti