Hyvin nukutun yön jälkeen on pelkkä ilo kropalle nousta ylös ja siirtyä tarkastelemaan eilisen Blogimiitin tuloksia. Vähän pullistetaan vasenta hauista. Ja sitten kierretään vartaloa oikeaan. Klassinen asento hetkeksi, jos peili näkyy, hymy koko hammasrivillä. Sitten kumarretaan, mut jos ja vain jos voi olla varma, että 93 kommenttia eilen virtuaaliblogimiitissä aikaan saaneet peppuseksispesialistit eivät näe. M.O.T. Jatkoilla nämä velikullat ja niiden äiti rymistivät Schzdjannen asunnossa, mistä asianomaisten lähteiden mukaan tiettäväluotettavasti anastettiin useita satoja vuosia piilossa ollut Buddha omana inkarnaationaan.
Kellohan on jo 8.34 Helsingin aikaa. Blogosfääri tietenkin pullistelee raporteista, ajattelen samalla kun laitan hyvin pullia uuniin.
Lieden ja kahviautomaatin lämpö tuntuu niin mukavalta aamutuimaan, etenkin kun pikkuvaimokin tuli joskus aamuyöllä kotiin jonkun minulle tuntemattoman henkilön 50-vuotisjuhlista. Minulle alkaa kehittyä aavistus, että siitä voi tulla pahempi kuin minä?
Olin kyllä illan mittaan niin hyvin ja usein informoitu tuon merkkitapauksen tapahtumista, että pyysin lopulta häntä viettämään juhlaa pitkän kaavan mukaan.
Blogimiitissä, jonne minun piti tehdä yllätysvierailu, jos mainittu juhlaohjelma dynamisoituisi hieman, ei yhtä miestä kaivata, naureskelin puhelimeen miehekkäästi.
Ja aamullahan netti on raportteja pullollaan, mietin viimeisimmän puhelun jälkeen, kun käärin talvitakkia sohvalla ympärilleni. Sen pehmoista karvaa vasten on niin mukava itkeä.
Talvitakki yllä en viitsinyt sohvalle psykofyysisesti rojahtaessani riisua edes miittiä varten tilattuja staileja Soopa-kuteita. Sipsin ikään kuin salaa neljä senttilitraa norjalaista akvaviittia. Lapsi nukkui kuin murmeli.
Tästä onkin hyvä lähteä lapsen ensimmäiseen koripalloturnaukseen. Lapsi pelaa koripalloa, mikä ei ole ihme, kun ottaa huomioon, että vanhemmat ovat yhteensä yli kolme metriä pitkiä. Vaimo hoippuu honteloilla jaloillaan ja ihmettelee, miksi ihmeessä urheiluturnausten pitää alkaa niin aikaisin aamulla.
Mikä se semmoinen bloggarimiitti on, josta ei blogata edes jälkeenpäin. Surkeaa palvelua Blogistanissa, sanon minä. Hyvästi kirjallisuus. Hyvästi virtuaalikulttuuri. Eläköön koripallo.
Edit: Aina-Ilonalle tiedoksi: Kuten ylläolevasta voi helpohkosti polvet ruvella päätellä, olen aina siellä missä tarvitaan. Kuulen nytkin korvissani kaikuhuudon: "Sedis, you've got only 24 hours to save The Karaoke World." Karaistan vielä hetken iskuvoimaani, ennen kuin karautan kurkkuni ja karautan hevospellit auki voimakkaaseen lauluympäristöön, missä tiettävästi vietetään maailman kovaäänisimmän tytön syntymäpäivien sekasukupuolijatkoja. Kiinteä ruoka kuulemma menee tyttöporukassa, ja nyt ei ole aikaa meikkaamiseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti