Tottumuksen voima

On ollut hauska seurata, kuinka isot mediayhtiöt taistelevat tutkainta vastaan. Yleisradio teki aikoinaan elämänsä mogan, kun ei uskonut oman tutkijansa tutkimustulosta, jonka mukaan ihmisten jokapäiväinen elämänrytmi sääteli yllättävän tarkoin televisionkatselua. YLE yritti muuttaa alkuiltapäivän rytkiä ajastamalla uutiset ja monet muut perusohjelmat uuteen uskoon. Se piti peruuttaa muutaman kuukauden kokeilun jälkeen. Ainoa keino oli satsata uusiin kanaviin ja tyrkyttää siellä uutta mallia: digikanavien uutiskanava yhtenä niistä.

Nyt asialla oli Helsingin Sanomat. Hieman ylimielisin sanakääntein - kuitenkin takaportin jättäen - HS ilmoitti luopuvansa showview-koodiston käyttämisestä televisio-ohjelmien julkaisun yhteydessä. "Videon ajastaminen on yhtä helppoa kuin showview-koodin asettaminen", lehti suurinpiirtein kirjoitti, joka oli tietysti kommenttina laadullisesti sillä rajalla, että pysyykö lehden tilaus yllä.

Ja katso, niin oli käyvä! Sadat sähköposti- ja tekstiviestit käänsivät nopeaan muutokseen pyrkivän dinosauruksen. Paluukäännös tehtiin demokraattisen median imagoon sopivalla tavalla sanomalla suoraan, että ME, HS, olemme väärässä. Ja että kansa - määriteltynä hesarin lukijoiksi - on oikeassa. Eipä siinä paljon muuta voi toivoa, kuin että ne muutosviestin "elefantti posliinikaupassa" -kommentit unohdettaisiin.

Showview-koodi, joka on käytössä kymmenissä miljoonissa videolaitteissa ja myös tallentavissa digibokseissa ja myös niitä käyttävien ihmisten helposti hallittavissa, osoitti käytännöllisen voimansa kuin mielenosoittajien parvi. Toki numerosarjan ja OK-napin käyttö on helpompaa kuin monimutkaisten alkuaikojen, loppuaikojen, kanavatietojen ja muiden yksityiskohtien säätäminen perinteisessä ajastamisessa, mikä käytettävyysperiaatteena on peräisin siltä ajalta, jolloin muutenkin ajateltiin hieroglyfien olevan jotenkin edistyksellisiä.

Osmo A. Wiio kirjoitti aikoinaan näpsästi, kun sanoi ihmettelevänsä, miksi tietokonemaailma siirtyy vauhdilla erilaisiin ikonisymboleihin. Näistä hieroglygeistä luovuttiin aikoinaan, kun kirjoitus keksittiin. Ja nyt niihin on palattu pesukoneissa, videoissa, tietokoneohjelmissa ja kymmenissä muissa vekottimissa ja hilavitkaimissa, myös kauko-ohjaimissa, joita laskujeni mukaan omassa taloudessa on kymmenen ja kaikki erilaisia. Erityisen hankalia ne ovat käyttää työpaikalla - luentokeikoilla olen törmännyt mitä ihmeellisimpiin virityksiin laitteistojen suhteen.

Ennätys tuli Järvenpäässä opettajille puhuessa viime elokuussa - palkkio on sieltä muuten vielä maksamatta, vink, vink - sillä siellä audiovisuaalisen välineistön käyttö oli niin kehittynyttä, että jopa saatavilla hienosti olleet kirjalliset ohjeet olivat väärin.

Mutta interaktiivisella luennoitsijan ja luennolle osallistuvien yhteistoimilla niistä on tähän mennessä melkein aina selvitty. Pahimmissa tapauksissa on pitänyt kutsua paikalle se joku poissaoleva, jolla on sitten avain siihen lukittuun kaappiin.