Nämä elokuvat voit nähdä Orionissa ke 16.2. klo 17.00, sillä vuorossa on Dokumentin ytimessä -sarjan esityksissä numero 17:
Suomalainen taideteollisuus & muotoilu II
Suomen toiset ravinto- ja nautintoainemessut IV osa.
Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1933. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi. Tuotanto: Erkki Karu. Kuvaus: Eino Kari. Ääni: Hugo Ranta. VET 56/14.1.1933. 330 m / 12 min. Esitettävä toimite: 6 min. DVD.
Arabia 1932
Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1932. Tuotantoyhtiö: Aho & Soldan. Alkuperäisaineiston toimittanut: Klaffi. Tuotanto: Seppo Kurko. Kuvaus: Björn Soldan. Selostus: Virpi Salin. Työryhmä: Greta Baltscheffsbij, Friedel Kjellberg, Torsten Nyman, Marjatta Pauloff, Toivo Pöyry, Wolmar Stolte. VET 17310/27.4.1932. 450 m / 16 min. Uudelleen tarkastettu: 12.1.1933. Esitettävä toimite: 6 min. DVD.
Savi elää
Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1943. Tuotantoyhtiö: Oy Suomen Filmiteollisuus. Tuotanto: Valtion Tiedoituslaitos. Ohjaus, selostus: Topo Leistelä. Kuvaus, leikkaus: Felix Forsman. VET 1769/22.4.1943. 320 m / 12 min. Esitettävä toimite: 6 min. DVD.
Lasia
Glas
Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1949. Tuotantoyhtiö: Felix-Filmi. Tuotanto: Felix Forsman. Ohjaus, kuvaus, leikkaus: Felix Forsman. Musiikki: Oskari Merikanto, Väinö Hallikainen. Selostus: Sakari Saarikivi. Selostaja: Carl-Erik Creutz. VET 2861/29.3.1949. 440 m / 16 min. Esitettävä toimite: 6 min. DVD.
Triennale
Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1957. Tuotantoyhtiö: Allotria-Filmi. Tuotanto: Suomen Taideteollisuusyhdistys. Ohjaus: Heimo Palander. Kuvaus: K.-G. Roos. Musiikki: C.-J. Andersson. VET 7425/21.11.1957. 300 m / 11 min
Suomalainen muoto
Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1960. Tuotantoyhtiö: Allotria-Filmi. Tuotanto: Suomen Taideteollisuusyhdistys. Ohjaus, leikkaus, käsikirjoitus: Ulf Bäckström. Kuvaus: Heimo Palander, Ulf Bäckström. Musiikki: Tauno Marttinen. Selostaja: Mauno Hyvönen. VET 10117/13.9.1960. 350 m / 13 min
Askossa on
Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1968. Tuotantoyhtiö: Felix-Filmi. Tuotanto: Oy Asko. Ohjaus: Pertti Nyberg. Käsikirjoitus: Jaakko Ukkonen, Tapio Tyni, Nina Wrede. Kuvaus: Jukka Rosendahl, Rudolf Nappu, Arto Sarkonen. Selostus: Seppo Kolehmainen. VET 20299/6.5.1968. 350 m / 13 min
Superlon
Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1968. Tuotantoyhtiö: Oy Opus. Tuottaja: SOK. Ohjaus, leikkaus, äänitys: Allan Pyykkö. Käsikirjoitus: Leo Ahola. Kuvaus: Matti Oksa. Musiikki: Erkki Ertamaa. VET 20353/26.8.1968. 280 m / 10 min
Näky lasiksi tehty
Vision in Glass
Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1979. Tuotantoyhtiö: T.A.K.-Filmi Oy. Tuottaja: Tuure A. Korhonen. Ohjaus: Sakari Rimminen. Käsikirjoitus: Juha Honkasalo, Valto Kokko, Tuure A. Korhonen, Sakari Rimminen, Veikko Uusimäki. Leikkaus: Sakari Rimminen. Kuvaus: Sakari Rimminen, Jarmo Husso. Miksaus: Erik Ekholm. Äänisuunnittelu: Heikki Tapio Partanen. Musiikki: Felix Mendellssohn-Bartholdy, Pachelbel, Tangerine Dream. Selostaja: Joseph Brady. VET 23559/17.12.1979. 460 m / 18 min
Dokumenttielokuvien kysyntää ja tarjontaa ohjasivat 1920-luvulta lähtien suurten teollisuuslaitosten markkinat. Kuvia dominoi tuotantoprosessien mahti eikä kuluttajia juuri hellitty esteettisillä näyillä. Näkökulman lasi-, keramiikka-, huonekalu- ja sisustustuotantoihin avasivat ensin Arabia, Riihimäen lasi, Karhumäki, Nokia, Finlayson, myöhemmin myös Iittala, Ahlströmin Artek sekä Lahden Asko. Vasta 1950-luvun kansainvälinen näyttelytoiminta nosti osan tehtaiden tuotesuunnittelusta taiteeksi, jakoi keskinäiset reviirit ja vahvisti taideteollisuudesta puhumisen stereotypiat. Ne kehystivät myös kansallista muotoilua esitteleviä filmejä, jotka levisivät Suomi-kuvan lähettiläinä ulkomaille.
Ensimmäinen taideteollisuusnäyttelymme pidettiin Kaivopuistossa 1876. Mutta vasta Suomen Messujen tilausfilmi Suomen toiset ravinto- ja nautintoainemessut (1932) piti sisällään ensimmäisen elokuvatun taidelasiesittelyn. Lapuanliikkeen marssi oli tauonnut, talouslama vaihtunut iloisiin tunnelmiin, joten lasinkimallus sopi kiinnitettäväksi filminauhalle elintarvikemessujen kattauskilpailujen yhteydessä. Kilpailuihin valikoidut Karhumäen ja Riihimäen Lasin tuotteet olivat syystäkin somistajien mieleen. Ne olivat tuoneet maallemme kosolti kunniaa ja palkintoja Barcelonan ja Antwerpenin maailmannäyttelyistä kuten elokuvan selostaja uutisoi.
Heikki Ahon ja Björn Soldanin perustama dokumenttielokuvayhtiö oli tuolloin elinkeinoelämän suosiossa. He olivat perehtyneet elokuvaukseen Saksassa Bauhausin perustajan Walter Gropiuksen aikoihin. Koulutus antoi eväät dokumentteihin, joissa heikot valaistusolot kääntyivät tarvittaessa tunnelman tehosteiksi, kuten Aho & Soldan –kuvassa keramiikkatehdas Arabiasta (1932). Käsinmuovaamisen perinne on kuvan käynnistävä sisältö. Massatuotteita imaiseva polttouuni paisuu kuitenkin pääosaan eikä syyttä: Arabialla oli elokuvaa tehtäessä kotimarkkinat ylittävä tuotantovolyymi. Se käsitti yli 30 000 erilaista keraamista esinettä huuhdeltavista WC-altaista posliinikuppeihin sijoitettavaksi Euroopan näyteikkunoihin.
Teollisuuden verstaissa hahmottui toisen maailmansodan vuosina aseiden ja ammusten muotokieli. Suomen Filmiteollisuuden kulttuurifilmi Savi elää (1943 ) henkii kuitenkin rauhaa ja on humanismissaan harvinainen poikkeus. Elokuva välitti ensimmäistä kertaa suomalaista keramiikkaa taiteen veroisena valkokankaalle. Valtion Tiedotuslaitoksen käsikirjoittaja Topo Leistelä ylisti siinä "Arabian taiteilijoiden vapautta itse suunnitella ja kehitää tuotemallinsa, minkä vuoksi keramiikkateokset eivät ole kaavamaista massatuotantoa, vaan itsenäisiä taideteoksia, seikka, jolle keramiikan ystävät osaavat antaa arvoa." Leistelä rinnasti, tosin vain muodollisesti, luovassa prosessissa syntyvän savituotteen todellisen taiteilijan aikaansaannoksiin. Selostuksessa sota-ajan keraamikkojen nimet jäävät maininnatta. Vasta sodanjälkeinen aika löysi elokuvan sisältämät ruudut Birger Kaipiaisesta, joka oli aloittanut Arabian suunnittelijana vuonna 1937.
"Rauhan kerran palattua on se pätevällä tavalla kertova Suomesta ja sen kansasta", tiivistää Leistelä visionsa."Silloin savi, jolle taiteilijat ovat antaneet muodon ja elämän, tulee puhumaan kieltä, jota kaikki ymmärtävät". Näin myös tapahtui laajalla rintamalla, kun suomalainen design vyöryi kansainväliseen menestykseen Milanon triennalessa vuonna 1951.
Felix-Filmi oli saanut tehtävän kiilloitella ennakkoon Iittalan merkeissä Suomi-kuvaa. Lyhytfilmissä Lasia (1949) Felix Forsmanin romanttinen kamera kuvasi lasinpuhaltajien valiot ulkoasianministeriön tilauksesta. Maailmankuulu Tapio Wirkkala oli elokuvan sankari "jonka inspiroima muoto syntyy tiimityön tuloksena ammattipuhaltajien taidolla".
Timo Sarpaneva, Wirkkalan veroinen muotoilun sankari, suunnitteli vuoden 1957 Suomen osaston esillepanon. Taideteollisuusyhdistys kuvautti sen menestykset tuoreeltaan ajankohtaisfilmiksi Triennale. Allotria-Filmin kuvaaja kiitti lentolipusta ja poimii elokuvassa tyylikkäästi artefakteja suomalaisen designin näyttämöltä. Lasi, keramiikka, tekstiili, metalli, huonekalut, valaisimet ja Artekin sisustaman kodin viimeiset virtaukset esitellään sopivissa kohdin ominta kehaisten:"Suomen osasto on hillittyine värisävyineen ja huoliteltuine suunnitelmineen miellyttävä keidas monien varsin sekavien näyttelyosastojen keskellä". Wirkkalan aloittama ja Sarpanevan jalostama "i-linja" on elokuvan ehdoton brandi.
Suomalainen muoto oli Taideteollisuusyhdistyksen toinen tilaus Allotrialta. Se palkittiin sisältönsä ja modernin ilmaisunsa ansioista tilauselokuvien kansainvälisillä festivaaleilla Tukholmassa vuonna 1960. Design oli vakiintunut kansainvälistä imagoa itselleen rakentavaksi kansalliseksi instituutioksi. Heimo Palanderin ja Olof Bäckströmin elokuvan tuli avata ohjelmaikkuna – karun suomalaisen luonnon, maaperän, kansallisen perinteen – näiden tekijöiden pelkistämän muotoilun "suureen tyyliin".
Elokuva esittelee tuon kypsän kansallisen designin ikonisoidut taiteilijat ja heidän teoksensa, joissa kauneus ja käytännöllisyys ovat yhtä. Hopeaseppä Bertel Gardberg, keraamikko ja lasisuunnittelija Kaj Franck, tekstiilitaiteilija Dora Jung sekä ennen kaikkea Tapio Wirkkala ja Timo Sarpaneva muotoilivat lasiin esineitä, jotka myöhemmin valittiin maailman kauneimmiksi. Nämä kameran rajaamat objektit liittyivät elokuvan välittämään kuvastoon käytännön kauneuden ja kestävän laadun mallimaasta.
Vuosikymmen myöhemmin tehokkuus, rationalisoinnit ja markkinointiin mukautettu tulosajattelu olivat luomassa toisenlaista, elinkeinoelämän sanelutyyliä. Siitä olennaisen esittelee Felix-Filmin yrityskuva Askossa on kuin mittatilauksena. Laminoidun puun ja muovituotteiden markkinatodellisuus kuului Askon muotoilijoiden maailmankuvaan ja sen he henkilökohtaisesti välittävät tämän elokuvan yleisölle. Pyöreä muovinen pallotuoli on elokuvassa Askon tuotekehittelyn globaali symboli, joka monistettiin maailmalle sisustusarkkitehti Eero Aarnion lasikuitumuotista.
Askon menestyksen takuumies Ilmari Tapiovaara saa lausua elokuvan markkinahenkiset iskusanat "tehokkuus mukavuudessa, käytännöllisyydessä, palveluksien monipuolisuudessa ja tuotteiden pitkäikäisyydessä".Tapiovaara kalusti myyntitykkinä Yhdysvaltojen collegeet mutta myös bilateraalisen kaupan ehdoilla Moskovan suurimman hotellin. Näillä ansioillaan hän oli hankkimassa Askolle tasavallan presidentin vuonna 1965 myöntämää vientipalkintoa. Elokuva ei tietenkään jätä sitä mainitsematta.
Askon 50-vuotisjuhlaelokuva väläyttelee mielellään uutta teknologiaa ja materiaaleja massatuotantoa edistävässä ohjelmassaan. Kölnin huonekalumessuilla tulevaisuuden Asko-koti lupasi urbaaneille asukkaille mahdollisuuksia "rentoutumiseen ilman sovinnaista ilmettä ja enemmän pehmeyttä kuin kulmia". Tuona futurististen kokeilujen vuosikymmenenä SOK tilasi vaahtomuovituotteiden kampanjaelokuvan uudelta yhtiöltä Oy Opukselta. Muoviteknologian näkymiä esittelevä Superlon vei visionsa aina avaruusaikaan ja vietteli kuluttajat lentävää lautasta muistuttavan Futuro-muovitalon pehmustettuihin tiloihin. Muovilla kuorrutetut utopiat liukenivat 1970-luvun öljykriisiin ja kaikki muuttui.
Näky lasiksi oirehtii tekijyyden uudesta tulemisesta luovien prosessien paineissa. Elokuvan valmistumisvuonna 1979 suomalaisen taideteollisuuden rappio oli tosiasiaa. Oli siis etsiydyttävä takaisin esikuviin ja Taideteollisuusyhdistyksen vaalimiin kansallisen modernismin juuriin. Avainasemiin tässä ohjelmassa nousivat Timo Sarpanevan näyttelyt ja niitä kommentoivat lukuisat kulttuuridokumentit. Edesmenneen Sakari Rimmisen elokuva kuuluu näiden taiteilijakuvien parhaimmistoon.
Elokuva seuraa Sarpanevaa luomisprosessin päähän yksilölliseen tuotteeseen, joka on vapautettu sarjasuunnitteluun lukitusta muodosta. Perinteen arvostus edellyttää kunnianosoitukset lasin käsityöläisille. Heidän kanssaan "on puhuttava samaa kieltä ja nähtävä samoja unia". Elokuva näyttää, kuinka teollinen veistos syntyy yhteisistä unista ja sulasta massasta lasipuhaltajien huilujen kautta. Myös kansallinen elementti on jälleen mukana suomalaisen luonnon mieleen virittämissä visioissa. Elokuva päättyy, kun lasiin muotoiltu näky on näyttelyyn valmis, tasavallan presidentin ja modernismin muusan Maire Gullichsenin katsottavaksi.
– Ilkka Kippola ja Jari Sedergren 16.2. 2005
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti