"Itse asiassa televisio saattaa mielestäni suureen vaaraan kulttuurituotannon eri alueet: taiteen, kirjallisuuden, tieteen, filosofian ja oikeuden", Pierre Bourdieu sanoi vuonna 1996 Paris Première-kanavalle toteutettujen luentojen aluksi. "Uskon jopa, että päinvastoin kuin kaikkein vastuuntuntoisimmat toimittajat varmaankin täysin vilpittömästi ajattelevat ja sanovat, televisio saattaa samanlaiseen vaaraan myös poliittisen elämän ja demokratian." Sitaatit - pienin kieleen liittyvin muutoksin, ovat Tiina Arppen suomennoksesta Otavan vuonna 1999 julkaisemaan teokseen Pierre Bourdieu, Televisiosta [Sur la télévision, 1996].
Bourdieun perustelee näkemystään tiedotusvälineiden tavalla käsitellä muukalaisvihamielisiin ja rasistisiin sanoihin ja tekoihin yllyttäneitä henkilöitä – ranskalaisessa maailmassa kansalliskiihkoisuuskaan ei ollut pois suljettua kymmenen vuotta sitten. Kyse ei ole vain Ranskasta: O. J Simpsonin tapauksen käsittely Yhdysvalloissa oli hänelle yksi "tapaus tuhansien muiden amerikkalaisen television sairaalloisten piirteiden joukossa." Myös kansallisvaltioiden kiistoja on televisioyhtiöissä hyödynnetty vaarallisella tavalla: esimerkikstä käy Kreikan ja Turkin kiista Imia-saaresta, joka johti kreikkalaisten maihinnousuun ja reaaliseen sodanvaaraan.
Bourdieu pyytää anteeksi sitä, että noudattaakseen puheenvuoroksi tarkoitetussa opetustilanteesta "itselleni tekemääni lupausta minun on ollut pakko pyrkiä ilmaisemaan ajatuksiani kaikille ymmärrettävällä tavalla. Tämä on useammassa kuin yhdessä tapauksessa pakottanut esittämään yksinkertaistuksia ja karkeita arvioita."
Esimerkkifilmit, kaavakuvat, tilastot ja muu vastaava aineisto on jätetty pois: myös televisio-ohjelmana esityksestä jätettiin pois niille tyypilliset kuvakulmat ja muut krumeluurit. Siksi esitykselle tulee luentukurssimainen, pikkutarkka ja raskassoutuinen, opettavainen ja koulumestarimainen sävy. Väite on rankka: jäsennelty puhe on vähitellen karkotettu televisiostudioista.
Kuitenkin juuri jäsennelty puhe on paras tapa vastustaa manipulaatiota ja vahvistaa ajattelunvapautta. Televisioon esitettämästään kritiikistä hän toivoo – vaikkei elättele asiasta suurempia harhaluuloja – ettei niitä pidettäisi toimittajiin ja televisioon kohdistuvana hyökkäyksenä. Silti hän sanoo pelkäävänsä, että "analyysini ovat ennen muuta omiaan ruokkimaan journalistisen maailman narsistista itsetyytyväisyyttä, sillä se on varsin halukas tarkastelmaan itseään muka-kriittisesti."
Bourdieu uskaltaa kuitenkin toivoa, että esityksellään hän voisi antaa "välineitä tai aseita kaikille niille, jotka kuvaa liittyvissä ammateissa taistelevat estääkseen tätä harvinaislaatuisia suoran demokratian mahdollisuuksia sisältänyttä välinettä muuttumasta symbolisen sorron välineeksi."
Bourdieu aloittaa esityksensä televisiostudiosta ja sen kulisseista. Olisiko parempi, jos hän tekisi saman johtopäätöksen "kuin eräiden suurimpien intellektuellien, taiteilijoiden tai kirjailijoiden", nimittäin pysyä pois sieltä. Hän vastaa kielteisesti, eikä hyväksy "kaikki-tai-ei-mitään" –asetelmaa. Tietyin edellytyksin televisiossa puhuminen on tärkeää.
Bourdieu sai esitykselleen poikkeukselliset olosuhteet: ei aikarajoitusta, ei aihetta ylhäältä käsin ja vielä, kolmanneksi, "toisin kuin tavallisissa ohjelmissa kukaan ei ole palauttamassa minua järjestykseen tekniikan, mitään ymmärtämättömän yleisön, moraalin, säädyllisyyden tai muiden vastaavien tekijöiden nimissä."
Miksi sitten ihmiset – tai erityisesti tutkijat, tiedemiehet tai kirjailijat – sitten suostuvat esiintymään muissa tilanteissa. Bourdieu katsoo, että aina ei paikalla olla sanoakseen jotakin, vaan aivan muista syistä, tuodakseen itsensä näkyviin ja tullakseen nähdyksi. Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin tulla toimittajan havaitsemaksi, olemista toimittajien suosiossa.
Tähän voisin lisätä että olla toimittajien kavereiden suosiossa – itsekin olen televisioruutuun niin monta asiantuntijaa toimittanut pikaisissa puhelinkeskusteluissa, joissa arvioidaan lähinnä tulevan esiintyjän kykyä selvitä televisiotilanteesta.
Harvinaista ei ole se, että paras tai jopa parhaat mieleen tulevat eivät kelpaa: he ovat liian hitaita puhumaan, jaarittelevat tai peräti änkyttävät. Rumuutta ei sentään vielä koskaan ole sanottu syyksi valita toinen asiantuntija. Sen sijaan se, kuinka kaukana henkilö asuu, voi olla vielä nykyisinkin suuri este.
Televisioon voidaan kyllä halutakin: Tv-ruudusta on tullut nykyään eräänlainen Narkissoksen peili, narsismin näyttäytymisen paikka. Kun omat työt eivät johda ajallisen olemassaolon jatkoon, on tehtävä lyhyin väliajoin teoksia, jotka sitten varmistavat pääsyn televisioon. Suomessa vastaavaa keskustelua on käyty "joka alan asiantuntijoista". Erityisesti filosofit ovat tässä kunnostautuneet. He ovat sitten puolustautuneet sillä, että voisi sitä vielä huonompiakin puheenvuoroja esittää, kuin mihin he pystyvät.
Mutta toisaalta on selvää, että esiintyminen on myös velvollisuus, mikäli järkevät olosuhteet taataan. Tämä on myös linjana omassa oppiaineessani, yhteiskuntahistoriassa / poliittisessa historiassa, ja yleisemmenkin yliopistosivistyneistön asiantuntijatehtävissä julkisuudessa toimiessa. Ne jopa katsotaan meriitiksi. Se on täysin Bourdieun linjalla.
Teoriassa on mahdollisuus tavoittaa koko maailma, Bourdieu huomauttaa, mutta siitä seuraa muutamia kysymyksiä: "Onko sanomani tarkoitettu koko maailmalle? Olenko valmis toimimaan siten, että esitykseni on muodoltaan kaikkien ymmärrettävissä? Onko mahdollista mennä vieläkin pidemmälle: pitääkö sen tulla kaikkien ymmärtämäksi?
Tutkijoiden ja tieteen tekijöiden näkökulmasta on järkevää – ja yhteiskunnan kannalta tärkeää – että tieteen saavutuksia jaetaan kaikille. Television kohdalla tämä vaatii kuitenkin sanottavaa, olosuhteiden pohtimista, välinerationaalisuuden arvioimista (pitäisikö asia sanoa muualla).
Bourdieun mielestä televisioon pääsyn vastapainona on "suunnaton sensuuri", itsenäisyyden menetys – jo pelkästään aikarajoitusten vuoksi. Osa väliintuloista on poliittista. Televisiotoimittajat, joiden korvaajia maailma on pullollaan ja työpaikka aina epävarma, mukautuvat tietoisen tai tiedostamattoman itsesensuurin kautta poliittiseen yhdenmukaisuuteen.
Itse olen samaa mieltä. Toimittajat eivät halua olla osallisena konsensuksesta poikkeavan tiedon tai mielipiteen välittämiseen. Rajojen ylitykset tehdään muilla alueilla, jos ylipäänsä tehdään. Narsististen toimittajien määrä on myös kasvussa: toimittaja on tällöin ensisijaisesti sponsoroitu ja promovoitu televisiotähti, ei journalismin ammattilainen.
Kyse voi olla myös taloudellisesta sensuurista: omistussuhteista, taloudellisista intresseistä. Moniko meistä tietää, mitkä kansainväliset suuryritykset omistavat televisiokanavia? Suomessa keskustelu on viime aikoina käynyt lähinnä tuotemainoksista - omistavatko sponsoriyritykset jo ohjelman sisällönkin.
Bourdieau tekee pienen hyppäyksen aiheestaan siksi, että toimittajista puhuminen altistaa tietynlaiseen väärinkäsitykseen: "analyysin kohteena olevat henkilöt, tässä tapauksessa toimittajat, ovat taipuvaisia ajattelemaan, että asioiden selvittäminen ja mekanismien paljastaminen tarkoittaa henkilöiden syyttämistä tai, kuten sanotaan, ad hominem –tyyppisiä hyökkäyksiä [-- --] Ihimiset eivät yleisesti ottaen juurikaan pidä siitä, että heitä kohdellaan esineinä tai objekteina, ja erityisen vähän tästä pitävät toimittajat. He tuntevat joutuneensa tulilinjalle, suurennuslasin alle siitäkin huolimatta, että mitä pidemmälle tietyn ympäristön analyysi etenee, sitä taipuvaisempi tutkija on vapauttamaan yksilöt vastuusta – mikä ei tietenkään tarkoita kaiken kyseissä ympäristössä tapahtuvan oikeuttamista. Sitä paremmin ymmärretään myös, kuinka tutkittu ympäristö toimii ja kuinka siinä mukana olevat ihmiset ovat vähintään yhtä paljon ohjailtavia kuin ohjailijoita. He manipuloivat usein jopa sitä paremmin, mitä enemmän heitä itseään manipuloidaan ja mitä vähemmän he ovat tästä tietoisia."
Bourdieu tietää, että kaikesta tästä huolimatta häntä tullaan syyttämään toimittajien kriittisestä käsittelystä: se on yksi tapa puolustautua analyysia vastaan.
Tähänhän saa aina tottua, jos haluaa jotain sanoa.
[Jatkuu!]
12 kommenttia:
Nämä esasaariset ja pikkuhimaset ovat todella surkeita - myönnän. Häpeän filosofien puolesta, vaikken heidän "porukoihinsa" virallisesti kuulukaan.
Mutta sitä suuremmalla syyllä voimme arvioida heidän - etenkin siis Saarisen ja Himasen - pankkitilien karttuvuutta, sillä he jos ketkä ovat myyneet itsensä pelkän oppiarvon legitimoiman arvovallan vuoksi.
Mitä Bourdieuhin tulee, niin olisi vaan pöllyttänyt mediaa oikein kunnolla ja perusteellisesti.
Eihän hänellä vuonna 1996 olisi ollut enää mitään menetettävää.
Toki tiedetään, ettei media anna koskaan anteeksi, mutta tiedetään myös, että se on osoitus tyhmyydestä, jota vastaan ei edes voi taistella!
Miksi emme siis roiskisi oikein kunnolla,koska tahdikkuus ei hyödytä sen enempää.
Nämä median haaskalinnt tarvitsevat vastaansa yhtä kovaa ja taidokasta retoriikkaa kuin, minkä hallitsivat Schopenhauer ja Nietzsche, jotka sydämestään inhosivat lehdistöä.
Nämä ihmiset, jotka paskantavat kaiketi hunajaa, ovat huvittavia.
Onko William Ockham (Occam) unohtunut? Ja mitä se Wittgenstein sanoikaan? Mitä pitempi jaaritus, sitä paremmin tiedetään mistä puhutaan?
Anonymous. Arvostan lyhytsanaisuuttasi. Kärsivällisyydessäsi olisi varmaan parantamista.
Kerrothan blogissasi (lisää)mainitsemistasi tähdistä.
Nämä esasaariset ja pikkuhimaset ovat todella surkeita ...Mutta sitä suuremmalla syyllä voimme arvioida heidän - etenkin siis Saarisen ja Himasen - pankkitilien karttuvuutta, sillä he jos ketkä ovat myyneet itsensä pelkän oppiarvon legitimoiman arvovallan vuoksi.
Olen pikkunäppärään ajatteluun kykenevä akateemisesti koulutettu ihminen. Minun pohdintani ovat aina olleet enemmän käytännönläheisiä kuin tieteellisiä. Itseasiassa olen aina kokenut liian fiinit lausumat jotenkin Keisarin uudet vaatteet-touhuksi, ne eivät ole minulle totta. Silleen sivistymätön siis olen.
Tapasin Esa Saarisen ensimmäisen kerran talvella 1978, kun hän pelasi kaukalopalloa samassa joukkueessa tuttujeni kanssa. Silloin ja sittemmin minulle syntyi käsitys, että hän on sanomisissaan vilpitön (silloinkin kun kuulostaa siirappiselle.) Himasta en henkilökohtaisesti tunne.
Tältä taustalta kysyisin Rauno Räsäseltä, mitä tarkoittaa ja mihin perustuu hänen heittonsa siitä, että Saarinen ja Himanen ovat myyneet itsensä pelkän oppiarvon legitimoiman arvovallan vuoksi?
Ovatko Saarinen ja Himanen myyneet itsensä saadakseen arvovaltaa (=arvovallan vuoksi)? Vai onko lause ymmärrettävä niin, että he ovat saaneet ajatuksensa kaupaksi mediassa, koska oppiarvo antaa heille arvovaltaa? (Miksei oppiarvo saisi antaa arvovaltaa, ei niitä oppiarvoja tyhjästä sada?)
Muuttuuko ihmisen sanoma arvottomaksi:
a) kun se esitetään niin elävästi, että suljetun sisäpiirisivistyneistön lisäksi rahvaskin siitä kiinnostuu?
b) kun se esitetään hassuun pukuun pukeutuneena?
c) kun sitä ei tarvitse esittää ilmaiseksi, vaan työmies myös ansaitsee elantonsa?
Hitsi, ensiksi ei kelpaaa se, että äijä katsoo sohvalla formulaa. Sitten ei kelpaa sekään, että sen vaimo lähtee Otaniemeen sivistämään itseään Esa Saarisen filosofialuennoille. Kukas sen lopulta päättää, mitä ihmisen kuuluu tehdä, että häntä sivistyneenä ja kelpo ihmisenä pidettäisiin? Kulttuuriministeri Karpela?
Sedis: "Bourdieun mielestä televisioon pääsyn vastapainona on "suunnaton sensuuri", itsenäisyyden menetys – jo pelkästään aikarajoitusten vuoksi. Osa väliintuloista on poliittista. Televisiotoimittajat, joiden korvaajia maailma on pullollaan ja työpaikka aina epävarma, mukautuvat tietoisen tai tiedostamattoman itsesensuurin kautta poliittiseen yhdenmukaisuuteen."
Luin äskettäin Noam Chomskyn kommentin, joka tukee tuota Bourdieun näkemystä. Kysymyksessä siis ennen kaikkea suuren luokan kaupallinen televisiotoiminta. Ehkei tuo maininta ole tässä yhteydessä täysin vailla mielenkiintoa. Lainaus on Sunday Heraldista:
"You can only be on television if you have concision," he [Chomsky] says. "That means you can say something between two commercials. That’s a terrific technique of propaganda. On the rare occasions when I’ m asked to be on television, I usually refuse for this reason. If you’re gonna be asked a question, say, about terrorism and you’re given three sentences between commercials, you’ve got two choices. You can repeat conventional ideology – you say, yeah, Iran supports terrorism. Or you can sound like you’re from Neptune. You can say, yeah, the US is one of the leading terrorist states. The people have a right to ask what you mean. And so if it was a sane news channel – al-Jazeera, say – you could talk about it and explain what you mean. You’re not allowed to do that in the United States."
Kommentoin ehkä myöhemmin jotain omasta puolestanikin, mikäli jotakin keksin.
Chomsky on yksi näitä tämän maailman viisaita miehiä. Vaikka ei joka asiassa olisikaan paras ja tosimman väitteen esittäjä.
Äitee! Tuo hassu puku on kyllä aikamoinen rasite. Mutta ehkä sitä miettimällä jaksaa luennon loppuun!
Sun äitis.
Saarinen ja Himanen ovat nykyajan sofisteja, jotka myyvät "tietoaan" rahasta. Kuten tietysti kaikki.
Mutta muistettakoon tässä yhteydessä, että Sokrateen koko elämän perusmotiivi oli osoittaa, että sofistit olivat valehtelijoita.
He siis eivät lopultakaan tieneet mitään siitä, minkä väittivät tietävänsä.
Nykyajan sofistit - Saarinen ja Himanen - eivät tietenkään opeta tiedollista varmuutta samalla ehdottomuudella kuin antiikin sofistit, mutta heidän akamteeminen arvonsa suo heille tilaisuuden höpistä sellaisia, mistä he eivät lopulta tiedä mitään.
On säälittävää, miten kaksi ikuista murrosikäistä, jotka eivät vielä edes ehtineet oppia elämän raakoja realiteetteja on nostettu Suomen "mediafilosofian" huipulle.
Sitäpaitsi Saarisen Nietzsche-tulkinnat ovat yksipuolisuudessaan vääristeleviä - jopa harhaisia!
Hän ei ole tajunnut Nietzschen ajattelun ytimestä yhtään mitään!
Olen koska tahansa valmis väittelyyn Saarisen kanssa tästä aiheesta!
Äiti: Voisiko syy olla sellainen, ettei pidä Himasen ja Saarisen kirjoitusten argumentointia uskottavana?
Äiti: Voisiko syy olla sellainen, ettei pidä Himasen ja Saarisen kirjoitusten argumentointia uskottavana?
Toki! Mutta aina ne sentään syvällisyydessä Kotikadun voittaa.
Herrasväki on hyvä ja yrittää vyöryttää Schopenhauerit ja Nietzschet suoraan tavalliselle Rahikaiselle, ei onnistu. Saarinen ja Himanen ovat saaneet niin monta sivistymätöntä kansanmiestä ja (etenkin!) -naista kiinnostumaan edes hippusen filosofiasta, tai jonkinsortin pohdinnasta, että on väärin nollata heidän merkityksensä tyystin.
Kansansivistystyöhön ovat aina kuuluneet lyhyet askeleet. Naimisiinkin pääsi, kun osasi katekismusta, sen laajempaan teologiseen debattiin ei tarvinnut osallistua. Jos olisi tarvinnut, Suomessa olisi todennäköisesti parisataavuotiset perinteet elää lukutaidottomana avoliitossa.
Vähän kohtuutta. Vaikka humanistiälyköt olisivat valmiita hyppäämään suoraan alkuteosten analysointiin, niin monelle tuntemalleni insinööri-ihmiselle pelkkä sana filosofia on synonyymi paskanjauhannalle. Eikä se paljon muitakaan sohviemme veteraaneja innosta.
Paitsi että Saarista ja Himasta hekin sentään välillä kuuntelevat tai lukevat.
PS Ensimmäisessä kommentissani jo tein selväksi lähtökohtani: min en ole sivistynyt älykkö lain. Jutelkaa te rauhassa tulkinnoista, sävyeroista ja argumentoinnin uskottavuudesta, kun kerran niitä kykenette erottelemaan. Minusta ei siihen ole.
RR:n ensimmäisessä kommentissa ei vedottu argumentteihin, vaan alettiin huiskia ihmisiä nimeltä Saarinen ja Himanen. Sen verran käytöstapoja minulle on lapsesta lähtien opetettu, että noin henkilöönkäyvää arvostelua pidän sivistymättömänä.
"Saarinen ja Himanen ovat saaneet niin monta sivistymätöntä kansanmiestä ja (etenkin!) -naista kiinnostumaan edes hippusen filosofiasta, tai jonkinsortin pohdinnasta, että on väärin nollata heidän merkityksensä tyystin."
Ei, juuri siksi se onkin oikein. He eivät ole saaneet kansanmiehiä kiinnostumaan filosofiasta vaan helponnetuista, vääristelevistä ja sievistelevistä oppikirjatulkinnoista muutaman länsimaisen filosofian isoimman klassikon muutamasta isoimmasta klassikkoteoksesta. Se on hieman eri asia kuin saada ihmiset kiinnostumaan filosofiasta.
En tarkoita, että kansanmiehet olisivat jotenkin intrinsisesti filosofian ulkopuolella ja vielä vähemmän tarkoitan, että olisi parempi, jos he olisivat filosofian ulkopuolella. (Tunsin aikoinaan mm. putkimiehen, jonka kaksi suurta intohimoa olivat Kierkegaard ja muskeliveneet.) Vastustan Saarista ja Himasta juuri siksi, että he vievät kansanmiehiä entistä kauemmas filosofiasta: jos on lukenut heitä ja katsoo sillä oppineensa jotain filosofiasta, on vähemmän filosofi kuin jos ei ole lukenut edes heitä.
Lähetä kommentti