maanantaina, elokuuta 08, 2005

Tietämätön kansa III

Näyttää siltä, että tämän kertainen keskustelu ottaa alkaakseen. Saaran blogissa, jossa muuten ei viitata minun juttuihini kertaakaan ja jopa kommenteissa vain peitellysti joskin tunnistettavasti, tyydytään vanhaan kikkaan. Kun minä puhun tietämättömästä kansasta, he sanovat minun (ja muiden akateemisten) puhuvan tyhmästä kansasta.

No, en minä sentään kivitettäväksi halua, sen sortin sydämen sivistystä on koettu elämässä aivan tarpeeksi, vaikka Ferrarillani pääsee hyvin pakoon pahaa maailmaa.

Hiljaa siis ja kuuliaisesti vikisen täällä nurkassani, että ei kansa ole tyhmää. Mutta ihan kaikkeen en suostu. Tietämätöntä se (ja siis me) on usein, eikä se sillä muutu, että selitetään sivistyksen olevan aivan jossakin muussa kuin tietämisessä - itse asiassa se tietäminen selitetään kokonaan pois: näiden kriitikkojen - Saaran ja Saaran kirjoituksen kommenttilaatikossa asuvien kriitikkojen - mielestä tietämisellä ei ole mitään tekemistä sivistyksen kanssa.

Ollapa Prinsessa Ruusunen: kyllä täältä semmoisten mielipiteiden jälkeen voisi lähteä hyvin pois sadaksi vuodeksi ja palata vaikka sammakkona. Reaalisen tietämisen silaaman sivistyksen käsitteen he ovat vaihtamassa utooppiseen, paratiisinomaiseen maailmaan, jossa vallitsevat yhteistyö, ystävyys ja avunanto (lisättynä hyvällä käytöksellä - jota ohimennen sanoen he eivät itse harrasta edes yhden blogikommentin vertaa... ja epäilyksiä voi varmasti esittää myös noiden YYA-elementtien suhteen).

Saaran torvensoitto oli tietysti tunteikkuudessaan yliveto, eikä minulla ole sen asennetta vastaan mitään sanomista - repostelu ei mielestäni tässä nyt kannata, vaikka siihen se antaisi kyllä helposti aihetta.

Mutta en kai minä olisi minä, jos ei jotakin sentään.

Saara kirjoittaa, ilmeisen vakavissaan: "Olisi avartavaa tuntea viisas ihminen, joku kylän vanhin, joka ei ole koskaan Freudista kuullutkaan ja joka on istunut illat läpensä nuotiolla transsitanssijoitten ympäröimänä; turruttanut päänsä kärpässienillä ja ties millä muulla viihteellä, pitämättä koskaan kädessään ainuttakaan kirjaa tai sanomalehteä."

Siinä on sivistyksen mittari, maantieteellisesti tämän voisi sijoittaa varmaan Valkean meren rannalle: se on identtinen kaksisataa vuotta vanhan myyttisen, romanttisen, ja very, very patriarkaalisen maailmankäsityksen kanssa. Tosin kärpässienistä nuo sivistyksen edusajajat tiesivät pysytellä kaukana.

Vt kirjaili Saaran kommentteihin jo oman näkemyksensä.
Saaraa ja omassakin kommenttilootassani käyneen, kirjoituksistaan päätellen sydämen sivistyksellä tyytyväiseksi tulevaa Petraa Vt kommentoi mielestäni humoristin varmuudella ja viisaudella:

"Sydämen sivistystä löytyy ilmeisesti eniten niiltä, jotka tekevät sellaista työtä jossa joutuu tappelemaan leipänsä eteen. Nämä ihmiset tulevat illalla väsyneenä töistä kotiin, tekevät kotityöt, ruokkivat lapsensa ja "pitävät ukkonsa tyytyväisenä". Serkut, tämä kuulostaa hyvältä! Toisaalta minä en tunne - enkä edes haluaisi tuntea - yhtäkään naista tai miestä, jonka elämä olisi tällaista."

Tästä on tultava takaisin omaan elämään. Olen tietysti koko elämäni tapellut, että ei tarvitsisi tapella. Paitsi vähän blogeissa. Mutta ehkä juuri siksi tämä distinktion tarve on käytävä läpi.

"Kyllä sinulla on ollut niin helppoa", kotipaikkakunnan kapakoissa minua hakataan selkään ja annetaan katkerana ymmärtää, että kohta hakataan muuallekin. "Sinulle oli itsestään selvää, että pärjäät koulussa, menet yliopistoon ja pääset hyviin töihin." Niin oli, sanon ja katson silmään sen verran terävästi, että se tietää minun pärjäävän. "Niin oli. Pankkilainalla."

Tiivistäkäämme ydinlauseisiin, kuin valistavien hömppäuutisten lopussa (kun ne perkeleet ovat kuitenkin unohtaneet jo sen, mitä lähetyksessä juuri äsken, melkein selkosuomella sanottiin.)

Sydämen sivistys on myyttinen, maaseuturomantiikalla silattu utuinen näkemys: patriarkka, joka ei ole kuullut Freudista, mutta jakelee silti viisauksia.

Sivistys on tasa-arvoistettu niin, että mikä tahansa kelpaa sivistykseksi.

No, ainahan voisimme vastapainoksi tehdä saman tasa-arvolle. Toivottavasti mikä tahansa kelpaa. [Käytännössä se tehdään niin, että me distinktiohaluiset alamme tehdä VAIN omia asioitamme, oman maun mukkaan!]

Kiitos maalaiselle ja Anita Konkalle.

Aika loppui kesken, vaikka sanottava ei vielä. Palailen varmasti teemaan.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Saaran mainitsema mömmöissä istuva joulupukki on ehkä nähtävä kärjistyksenä, täydellisenä vastakohtana tietoyhteiskunnan kyllästämälle tietäjälle. Niin minä ainakin sen käsitin, Saatan tietysti olla väärässä, ei olisi ensimmäinen kerta.

Oma käsitykseni sydämen sivistyksestä ei sisällä maalaisromantiikkaa. Sydämen sivistys on mielestäni kykyä kunnioittaa, kykyä kuunnella, kykyä kuulla, kykyä tuntea empatiaa, kykyä pitää itsestään ja toisista.
Sivistys on ulkopuolelta tullutta ja hankittua tietoa, jonka ihminen toivottavasti osaa myös jalostaa sydämen sivistykseksi. Em. eivät sulje toisiaan pois, sivistynyt ihminen voi myös olla sydämeltään sivistynyt.
Eikä se onnistu mömmöissä.

Tämä siis minun mielipiteeni, toivottavasti sallit sen minulle.

Älä nyt Sedis kiitä vaan Konkkaa ja maalaista. Jos ei olisi soraääniä, kärjistyksiä, paskanpuhumista ja huumoria, ei syntyisi keskusteluakaan.
Oma asiansa on tietysti, mitä tällaisesta keskustelusta kostuu.

Yhteen ääneen laulava porukka kuulostaa kauniilta, mutta käy ennen pitkää tylsäksi kuunnella.

Mitä Petran kommentteihin tulee, niiden käsitteleminen huumorilla ja viisaudella(kuten ihailevasti kerroit vt:n tehneen), on tuhlattua aikaa. Ei Petra ole huumorin ja viisauden arvoinen.

Petra

Anna Amnell kirjoitti...

Kirjaviisaus eli Nykysuomen sanakirja kertoo:
"sydämensivistys s. vars. älyllisen, opillisen sivistyksen, ulkonaisten tapojen tms. vastakohtana: yksilöllisen sisäisen elämän, mielen, tunne-elämän hienostuneisuus, jalostuneisuus."

Ehkäpä tällainen saavutetaan elämänkokemuksella. Oppineisuus ei liene este sen saavuttamiselle.

Sedis kirjoitti...

Petra, minulta loppui aamulla aika. Siksi kiittelin jutussa mainitsematta jääneitä panoksesta keskusteluun ja laitoin kiireessä heidän sivuilleen linkit, että muutkin niitä puheenvuoroja voivat käydä katsomassa.

Siitä tuleekin mieleeni, että nyt näyttää olevan yleistymässä tapa, jossa bloggaavista ihmisistä puhutaan suoraan (tai epäsuoraan) EIKÄ silti laiteta minkäänlaisia linkkejä kohteeseen. En kannata tällaista selän takana juoruilevaa linjaa, vaikka tietysti näillä hakukoneilla nykyään nekin ennen pitkää löytyvät.

Kiitokseni kohteet tietysti valitsen itse. Se takaa sen, että kiitokset on aina ansaittu. Paskanpuhumisesta en kyllä suostu kiittelemään.

Saara kirjoitti...

Kirjoitin vastineeni ihan itsekseni erillään sunusta, Sedis, vaikka se sinua harmittaakin. Sinulla kun ei tuntunut olevan paskanheitolle eikä typeryksille aikaa.

Tämä oli se pointti alun alkaenkin. Kenelle sinä sivistystä sitten haluat, jos et heille, jotka eivät näitä mainitsemiasi ihmemiehiä tunne? Mitä todella olet heiltä oppinut? Aikasi ilmeisesti riittää nipinnapin sellaisten kanssa kinasteluun, jotka jo nämä nimimiehet tunnistivat.

Kirjoituksenikin olet tulkinnut just niin kuin huvittaa. Joulupukiksi mainittu mies oli todellakin esimerkki siitä, että pitäisi nähdä ihminen potentiaalisena ajattelijana, vaikka hänellä ei kirjatietoa olisi lainkaan.

Miksi minun nyt esimerkiksi pitää rautalangasta vääntää fiksulle miehelle sitä mitä kirjoitin? Joko kirjoitin huonosti tai sitten vika on luetun ymmärtämisessä, mene ja tiedä.

TM kirjoitti...

Olen käynyt näitä keskusteluja paljon ja voidaan sanoa että työkseni yritän tällä hetkellä löytää keinoja ratkaista ne. Olen huomannut että jossain vaiheessa on tehtävä interventio, katkaistava kierre niin kuin alkoholistinkin täytyy, sillä retoriikasta tulee riippuvaiseksi.

Ensinnäkin. Käsitys tyhmyydestä on jotenkin muodostettu. Samoin käsitys sivistyneistön ylimielisyydestä. Ei voida (mikä olisi ilmiselvää) syyttää "mediaa", kun media on teknologiaa, lopulta: näitä käyttöliittymiä, jotka kehystävät ja ohjaavat sanomisen ja esittämisen valintojamme. Mistä ne tulevat? Kuka niitä ohjaa? Ei kukaan ja me kaikki.

Suomessa on ollut herravihaa iät ajat. Ollaan vanha siirtomaa, eikä tykätä ryssistä, ruottalaisista saati Helsingin herroista. Tai sitten: ollaan ansassa Suomessa, metsät on täynnä hirnuvia hulluja jotka syö raakoja kaloja eikä osaa latinaa. Nämä ovat historiassa toistuvia fiktioita, joiden perustuminen todellisuuteen on monimutkainen juttu. Jari sen tietänee.

Mutta hankalinta on, että kummatkin mielipiteet kaatuvat todistamisen taakan alla, ja todistusaineiston korvaa retoriikka. Siis alleviivaan: kummatkin. Sivistyksen puolustaja (ok, kuulun siihen sakkiin itse) ei kykene tarpeeksi selvästi erottamaan tyhmennyksen välinettä itse tyhmentymisestä. Näin ollen "viihde" heijastaa yksi yhteen "kansan" mentaliteettia, mutta kyllähän tällainen vulgaari heijastusteoria pitäisi kitkeä jo ensimmäisellä metodikurssilla tutkijoiden mielistä! Lisäksi, millä itse "tyhmentymistä" voisi mitata? Tilastot antavat tietoa jonka tulkitseminen on helvetin hankalaa.

Anti-elitisti taasen vetoaa sydämeen, mutta miten ihmeessä eettinen vaatimus olla empaattinen, ymmärtää tunteita ja toisia ihmisiä ja niin edelleen liittyvät kasvatukselliseen kysymykseen, onko kulttuurin saavutusten tuntemus ja syvällinen ymmärtäminen tärkeää, hyödyllistä ja palkitsevaa kenelle tahansa vai vain joillekin meistä? Menee kaksi asiaa sekaisin.

Toki ymmärrän jos tuntuu siltä että jotkut akateemiset olisivat ylimielisiä ja muka halveksuisivat "kansaa" kun vähättelevät heidän vapaa-ajan harrastuksiaan, mutta en ole ikinä, siis ikinä, tavannut sellaisia tyyppejä, se on myytti.

Oman lukeneisuuteni mukaan sellaiset puheenvuorot - kuten nyt tämä Sediksenkin - ovat aina ihan vilpittömiä pyristelyitä sen suuntaa, että voitaisiin puhua tuosta kasvatuksellisesta kysymyksestä, koska nämä ihmiset ovat eittämättä saaneet jotain tärkeää niistä isoista pahoista kirjoista ja haluaisivat sen jonkni tärkeän muillekin jakaa. Just niin kuin se tarinankertojapappa siellä kylässä aikoinaan (vaikka onkin fiktio mutta kantava & kannustava sellainen). Ongelma on siinä ettei niille anneta mitään mahdollisuuksia, kun ne aina esitetään lähtökohtaisesti nirppanokiksi. Minutkin. :)

Tämä ei ole mikään fleimi, en missään vaiheessa tarkoita olla ilkeä. Näen vain kaksi erottelua, joita ei tehdä, ja halusin kommentoida. Kaikki olette kultaisia, kun jaksatte keskustella. <3<3<3

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Teemu, hyvä kirjoitus.

Vihanpito on varmaan oman lajin säilymisen edellytys :), mutta ehkä viha on liian voimakas sana. Lähinnä minulle tulee mieleen, että juopa aiheutuu siitä, että ihmiset tietävät usein niin paljon paremmin mikä toiselle on hyväksi.
"Minä tiedän, kuka sinä olet, mitä sinä tunnet, mikä sinulle on hyväksi", ts. olen auktoriteetti sinun elämäsi asioissa.

Sellainen aiheuttaa vastarintaa, ehkä vihaa.

Mistä tämä "paremmin tietäminen" juontaa alkunsa? Voisiko kyse olla pelosta? Pelot synnyttävät ennakkoluuloja. Ennakkoluulo ahdistaa, ahdistus tekee vihaiseksi. No, tuossa oli aika suoraviivaisesti vedetty asiat janaan, muta jotain sinne päin.

"Koska en tunne sinua, eikä mikään sinun maailmassasi ole samaa kuin minun maailmassani, pelkään sinua.
Pelkään, enkä halua tietää sinusta mitään, koska haluan turvata itseni."
"En voi kuin hyökätä ja puolustautua, sillä minun on uskottava omaan maailmaani."

Ihminen on aika rajoittunut olio.

Toivon kuitenkin, että sydämeen voisivat vedota muutkin kuin anti-elitistit, kuten kirjoitit :) ja että edes mainoskatkolla anti-elitismi ajattelisi, ettei haittaisi joskus pysähtyä kuuntelemaan työpaikan nirppanokkaa.

Ohikulkumatkani Sediksen blogilla palstatilan varastajana päättyy tähän. Kiitos, Sedis.

Petra