tiistaina, helmikuuta 15, 2005

Besserwisser

Tämä hieno sana, besserwisser, on alkanut kiinnostaa minua entistä enemmän, kun laajakaistan kiihdytyskaistalta löytynyt Maalainenkin tähän termiin viittasi. Ja koska kukaan ei osaa selittää sitä paremmin, minä uhraudun yleisen hyvän vuoksi kuin olisin uppoamassa mansikkahilloon.

Kaikentietäjä, täyteen puhallettu universaalinero, "viktigpetter" kuten hurrikaanit sitä nimittävät ohittaessaan messerschmittiä - sehän tulee TV-ohjelma Huvihieronnasta (Nöjesmassakern):

—Du är en sån messerschmitt! (Sä oot semmoinen kuuluttaja, karuselli ja mitvitti!)
—Besserwisser heter det. (Besserwisseriksi sitä pääauennetaan, länkytetään ja upotetaan jäädykkeeseen)
—Ja, där ser du! (Mitä minä sanoin!)

Kun Berliininmunkki syötiin marraskuussa 1989 pois, eikä kukaan räjähtänyt matkalla, ja kun länsiberliiniläiset pääsivät vihdoinkin viemään hintansa ja tapansa itäberliiniläisten ihailtavaksi, saivat he siellä sukkelasti nimen Besserwissi jollei heitä kutsuttu nimellä Wessiwisser.

Useimmiten ilmaisua käytetään henkilöstä, jonka erikoinen pakkomielteinen taipumus on korjata toisten ihmisten kielivirheitä. Sitähän tuo ruotsalaissketsikin hyödynsi. Siksi kehotankin teitä visiteeraamaan osoitteessa vvv.besserwisser.org. Kyllä, minä sanoin vvv enkä www.

Ruotsalaiset ovat innostuneet myös moraalitäti-ilmaisusta, joka on suomeksi vääntynyt hienommaksi kukkahattutäti-ilmaisuksi. Nämä moraalitantat jakavat sitten ympärilleen "moraalikakkuja": "Myönnetään Isolle Pahalle Sudelle hänen pahanmielisistä yrityksistään jahdata poikansa parhaita kavereita, mikä on eettisesti äärimmäisen tuomittavaa."

Englantilaisille tämä krautkieli on aina taipunut suussa yhtä vaikealta kuin sammkot, joten he ovat keksineet omia versioitaan, joista vain jokunen kelpaa Blogistanin peputtajille: faultfinder, know-it-all, smart-aleck, smartass, wiseacre ja wiseacres ovat ensimmäisenä mieleen tulevat ilmaisut, vai mitä. Latinaksi se tietysti on inanilogista, vai onko teillä muka joku parempi ilmaisu siihen?

24 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Je-sais-tout on meidän kaikentietävien peppujen toinen nimi franskaksi. Mikäli keräilet näitä.

Jari Sedergren kirjoitti...

Tuohan on selvää kauraa, paitalla tai iliman.

Kuuluttaja kirjoitti...

Tämä oli taidokasta.

- messerschmitt

Anonyymi kirjoitti...

Olen iloinen, että kommenttini besserwisseriydestäsi bussikahakassa sai sinut pohtimaan asiaa. Hienoa, että sinulla on omatunto.
Voisit varmasti myös pyytää anteeksi kuljettajalta, vaikka et tietenkään besserwisserinä sitä julkisesti halua muille kertoa. Rohkeutta!

Jari Sedergren kirjoitti...

Hyvä anonymous. Olen jo pannut asiaan pisteen. Sinun rohkeutesi yllyttää minut tulevaisuudessakin kiinnittämään huomiota paitsi ihmisiin, jotka oikeasti käyttäytyvät huonosti, myös niihin, jotka heitä sinun kaltaisellasi rohkeudella anonyymisti tukevat. Voit tuntea henkilökohtaista ylpeyttä vain siitä, että tuhlasin sinuun. tämänkin sekunnin aikaa.

Anteeksipyynnöt ovat paikallaan. Tässä(kin) tapauksessa vain ihan toisin päin. Annan kyllä reilulle miehelle mieluusti anteeksi. Sinullekin, jos sitä tarvitset.

Näistä anonyymi-rohkelikoista - vai onko se sittenkin se toinen ryhmä - voisi kirjoittaa kyllä hienon kirjan. Mutta nehän ovat blogiemme ilo tässä ja muissakin blogeissa. Tervetuloa edelleen kommentoimaan.

Jari Sedergren kirjoitti...

Voin lisätä vielä sen, että olen iloinen anonyymistä esiintymisestäsi. Sinun tuntemisesi olisi minulle jotenkin vastenmielistä.

Jari Sedergren kirjoitti...

Miten voi makaroni, valkosipuli ja herkkusienet maistua näin hyvältä.

Jari Sedergren kirjoitti...

Jessus kuinka täydellä vatsalla on mukava kellitellä. Ja muistan senkin, jälkikasvua herättämättä, että eihän se Rohkelikko ollut, mistä oli puhe. Tämä(kin) anonymous on aito Luihuinen! Onnea matkaan Kyöpelinvuorelle! Omat ämpärit mukaan! No, menehän nyt... Eikun ihan oikeesti... Mitä sä tässä vielä kuhnaat... Alatsä ihan niinku oikeesti hannaamaan... No kyllä mä voin kantaakin sut ulos... Mennäänkö rullaamalla vai kierimällä...

Jari Sedergren kirjoitti...

Okei, anonymous. Jos sä sitä haluat. Blogin takana tänä aamuna kello 10. Katsotaan kummalta kaikuu kallo.

Jari Sedergren kirjoitti...

Anonymous. Mä sanon sulle tän vain kerran. Tää on sitten näitä phylos- juttuja. Ciceroa ei enää lueta. Siis loppuun asti. Sinä tai minä. Mä veikkaan vitosella, että minä.

Jari Sedergren kirjoitti...

http://www.aish.com/jewishissues/middleeast/Tragedies_and_Miracles.asp

Onneksi on kivojakin tarinoita.

Anonyymi kirjoitti...

Voi anteeksi Sedis. En ole millään ehtinyt lukea sinua tässä välillä.
En tiennyt loukkaavani tunteitasi näin paljon. Olen pahoillani, että tein sen julkisesti. Mutta eikö toisaalta olekin puhdistava kokemus, kun voi itse yön hiljaisina hetkinä kohdata itsensä sellaisena kuin on.
Vaikka joudutkin julkisesti näyttämään kaikille, kuinka vähättelet minua, ei tarvitse juurikaan psykologian perusosaamista että ymmärtää sinun sisälläsi nyt myllertävän myrskyn.
Olen osunut herkkään kohtaasi, huonoon itsetuntoon. Mutta koska sitä on epäasiallista ryhtyä kaikkien nähden ruotimaan, tyydyn toivottamaan sinulle pitkämielisyyttä (ja vähän onneakin) itsesi kanssa.
P.S. Miksi muuten arvelet, että olen mies. Millainen sinun isäsuhteesi on?

Jari Sedergren kirjoitti...

Kyllä sinua nyt vähän vietiin kuin pässiä narusta. Aivan niin kuin oli tarkoituskin. Ei tämä nokkeluuksien harkittu sarja nyt ihan noin simppeli juttu ollut, vaikka myönnettävä on, että yöllä se vaikuttikin hauskemmalta kuin näin päivällä.

Huonolla itsetunnolla toki voi selittää yhtä ja toista, mutta tähän "caseen" se ei nyt hirvittävän hyvin istahda. Itsetunto on aina ollut ihan kansainvälistä a-luokkaa. Ei se sitä tarkoita, etteikö joskus vituttaisi oma ja muun maailman typeryys. Useammin kuitenkin muu maailma - ja määrällisen suhteen huomioon ottaen se ei ole ihme.

Olen aina ihmetellyt niitä, jotka kiehnäävät oman typeryytensä ympärillä lähes koko ajan. [Selvennys ajattelustani: älykäs - tyhmä; viisas - typerä]

Mutta en ala päätäsi tässä(kään) asiassa kääntämään, sillä itsepäistä päätäsi kannatteleva niskasi taitaa olla siihen aivan liian jäykkä. Onko niin, että sinun on vaikea luopua puskasta ampumisesta?

Minkähän identiteetin valitsisi... Sinun toimintatapasi huomioon ottaen voisin ottaa Don Quijote, sillä sinähän olet ilmetty Sancho Pancha!

Ratsastakaamme aamunkoittoon, sillä on perjantai. Koska tiedän paremmin, tänään kuljen taksilla.

Jari Sedergren kirjoitti...

Muuten ihan logiikasta hiukkasen. Kuinka "anonymous" voi vedota "minuuteen", ja valittaa, että "vähättelet minua". "Anonymouksella" kun ei ole "minää". On vain hajuton, mauton ja tolkuton anonymous. Se ansaitsee juuri vähättelyn, kun suurta runoutta en teksteistäsi muutenkaan saanut irti. Siksi korvasinkin sen sinua ilahduttavalla proosakommentin määrällä.

Hauskuutta se ei suinkaan vähennä, joten jatka, pura ja rutista. Minä jatkan tunteitteni osoittamista... Kuten niin usein ennenkin...

Anonyymi kirjoitti...

Herraparatkoon, Sedis. Älä petä minua. Minä kun pidän sinua - kun olen kaukaa joskus nähnytkin - ihan viisaana. Älä nyt rupea esittelemään itseäsi muunlaisena. Älä anna Anonymousin viedä sinua. Älä paljasta meille itseäsi. Olet ihana ylivoimaisena. Älä nyt enää erehdy. Jos sinuun sattuu, ole kuin ei sattuisikaan. Jooko?

Jari Sedergren kirjoitti...

Totta kai. Mutta saanhan minäkin leikkiä haavoittuvaista?

Jari Sedergren kirjoitti...

Minua on aina kiehtonut Andreas:
http://www.serve.com/shea/germusa/andreas.htm

Jari Sedergren kirjoitti...

Tässä vähän lisää vakavammille yrittäjille:
http://www.newadvent.org/cathen/01473b.htm

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta Sedis. Rahtareiden elämä on vähän sellaista, että työssä ollessa ei oikein voi lukea näitä blogeja. Joissakin taukopaikoissa tosin on vapaat Internet- yhteydet, mutta usein nekin ovat kollegoiden käytössä. Minun kanssani ei voi siis käydä kunnon keskustelua.

Muutenkin sinä tunnut niin jyräävältä, että pelkään asettua erimieliseksi kanssasi. Tai en ehkä pelkää, mutta kun olemme niin eri tasoilla, ei keskustelu taida olla relevanttia.

Voinko kuitenkin sanoa pari asiaa. Sinä kirjoitat: "Muuten ihan logiikasta hiukkasen. Kuinka "anonymous" voi vedota "minuuteen", ja valittaa, että "vähättelet minua". "Anonymouksella" kun ei ole "minää"."
Ensinnäkään, enhän minä valita. Ei minua kiinosta vähääkään millä tyylillä puhut. Viittasin vain itsetuntoosi. Ymmärräthän nyt hyvänen aika edes jälkeenpäin että purkauksesi liittyy juuri itsetunto-ongelmiisi. Katsos, jos sinä et pidä minua minään, miksi reagoit noin. Eihän kovis ole kovis siksi että hän on kovis, vaan siksi että hän on heikko ihminen, mutta ei halua sitä kenenkään tietävän.

Paljastanko sinulle muuten nyt jotain uutta: oikeasti minä olen olemassa.

Mietihän, mistä kaikki alkoi. Kerroin vain kuinka yövuoroa painava bussikuskikollegani saattaa ärtyä kaikenmaailman mukaälykkäisiin vittuilijoihin. Sinä latasit koko arsenaalisi (no, et varmaan koko) minua kohtaan, minua "jolla ei ole edes minää".
Etkö näe kuinka heikoilla nyt olet.
Kun olet noin lahjakas, etkö puhuisi jollekin tuosta kaikkien muiden näkemästä ongelmastasi. Voisit taakasta vapautuneena käyttää lahjojasi vieläkin paremmin kuin nyt.

Paljastanko muille nyt toisen asian; sinä olet todellakin lukenut Cervantesisi. Tai sitten olet nähnyt siitäkin elokuvan. Tuo vertaushan (sinä don Quijote, minä Sancho Pancha) on kerta kaikkiaan niin paljastava, että kaikki kirjan lukeneet näkevät nyt lävitsesi.

En kuitenkaan ehdi enempää selvittää sitä, enkä tahdokaan, koska en halua saattaa sinua näin julkisesti hankalaan tilanteseen. Eihän minulla näet ole mitään sinua vastaan.
Ja sitä paitsi minun pitää kahdenkymmenen minuutin kuluttua lähteä hakemaan rekkalasti olutta Iisalmesta. Sinullekin, jos juot Olvia.

Jari Sedergren kirjoitti...

Onhan tämä tietysti hankalaa keskustelua, kun vivahteiden tajusi on ilmeisen tarkoituksella laitettu off-asentoon. Ymmärrän retorisen tarpeesi, mutta sitä minä en ymmärrä, miksi sinä huolehdit niin kovasti itsetunnostani.

Tiivistän, mitä minulla on siitä sanomista. Sitä on silloin kun sitä tarvitaan - esim. nyt ja aina bussin ovella - ja joskus ei, mutta se tilanne ei sitten sinulle kuulukaan. Aja sinä kaljaa ja jätä psykologin puuhat ne paremmin osaaville.

Et sinä näillä puheenvuoroillasi aseta minua kuitenkaan hankalaan tilanteeseen: se oli silloin bussin ovella, kun kollegasi sen sai aikaan. Sinä ja kollegasi saatte toki ryhtyä ärjyksi, mutta siitä voi sitten seurata jotakin. Nyt ei tapahtunut paljon, eikä semmoista kukaan ole vaatinutkaan. Toivottavasti sinä ja kollegasi kestätte itsetuntonne kanssa se, että mogista joskus huomautetaan. Kaikkihan niitä tekevät ja kaikki saavat joskus sapiskaa työstään. Toivottavasti kehujakin, vaikka oikein yrmyille asiakaspalvelijoille niitä harvemmin riittää, jollei joku uskoon kehottaja satu kohdalle.

Jotenkin jätät huomiotta sen, että olen sentään 25 vuotta matkustanut samoilla busseilla, eikä ole tarvinnut sinulle ja kollegoillesi usein naputella. Paljon on nielty, enemmän kuin tarpeen, huomaan, kun sinunkin juttujasi luen.

Mutta jos minä ryhdyn naputtelemaan, en tee sitä huvikseni: silloin alkaa tulla arsenaaliakin tarpeen mukaan. Eikä se arsenaali ihan heti lopu. Se on minun etuni tässä maailmassa.

Lopuksi. Opettele nyt ihan huviksesi mikä on ad hominem -argumentti. Sen käytännön sovellus on se, että sinun tavallasi ei ole hyvä käyttäytyä: nimettömänä ryhdyt solvaamaan toista ihmistä, joka esiintyy nimellään. Kyllä se aika pelkurimaista on. Ja se on sinun kohtalosi, vaikka kovasti yritätkin kiistää minulta oikeuden kritikoida esiintymistäsi. Sääntösi on jotenkin se, että sinä saat tehdä ja kirjoittaa miten haluat, mutta minun - ilmeisesti itsetunto-ongelmien vuoksi - olisi tyydyttävä vain olemaan ihan hissukseen. [Tähän elokuvassa pantaisiin aikamoisia käsimerkkejä]

Mutta minun puolestani asia on hautaan saatettu. Saat pitää loppupuheenvuoron jos haluat. Mutta en lupaa siihen enää vastata, mutta varaan toki siihen mahdollisuuden. Ja lupaan painaa täydellä arsenaalilla, ettet pety. Kyllä rahtari sen kestää, joku toinen ei, ja semmoisen itse tehdyn arvioinnin mukaanhan tässä maailmassa on elettävä. Arsenaalit siis vaihtuvat tilanteen ja kohdattujen henkilöiden mukaan. Aikaa arviointiin tosi ei aina ole, mutta sinun kanssasihan tässä on vierähtänyt jo aika tovi.

Toivottavasti tiellä ei ole liukasta, eikä tämä ole järkyttänyt rahtarin mieltä, niin kuin näyttää: puheenvuorosi tulevat koko ajan järkevämmiksi, vaikka lähtöasetelmasi oli surkea, eikä tuo alatyylinen henkilöönkäyvyys tyylipisteitäsi kohentanut. Tarvitsemme ne olutpullot täällä Helsingissä ihan ehjinä. Että älä mogaa meidän olvinkäyttäjien vuoksi. Sä oot varmasti helevetin hyvä kuljettaja. King of the Road.

Anonyymi kirjoitti...

Hei ja terveisiä Juvalta. Minun piti pysähtyä. Työaikalait, näetkös. Katson samalla ravitulokset ja luen sinun kommenttisi. Hyvä kun haluat lopettaa. Tämä voi olla sinulle aika raskasta.

Mutta oikeasti minä olen kyllä tyytyväinen siitä, että vaatimattomat kysymykseni herättivät sinut. Minä tiedän, että sinä ajattelet itseäsi nyt uudesta näkökulmasta, ainakin olet hetken aikaa ajatellut, olethan viisas ihminen.

Jotkut asiat sinuun varmasti koskivat. Niin kuin nyt tämä don Quijote- juttukin. Teit siinä joko munauksen, tai sitten se oli lapsus. Ymmärräthän mitä tarkoitan lapsuksella. Mutta ilman kärsimystä ei ole edistystä.

Minähän olen tietysti sinuun nähden paremmassa asemassa. Olen tyhmempi, vähemmän koulutettu, ehkä sivistymättömämpikin, siitä en tiedä. Minulle siis sallitaan kaikenlaista. Mutta sinun pitäisi olla tarkempi. Siis jos et tahdo alitajuisesti paljastaa itsestäsi sellaista, mitä nyt teit.

Muuten, en ole varma mitä ad hominem -argumentti tarkoittaa. Mutta jos se on sitä mitä meidän uskonnonopettaja meille keskikoulussa sanoi, niin enhän minä ole sellaiseen syyllistynyt. Minähän alunperin puhuin tapahtumista öisellä bussipysäkillä ja siitä miltä sellainen käytös vaikuttaa. Sinähän se arvioit minun olemustani, eikö niin.
Mutta toisaalta saatan puhua eri asiasta, kun en tunne termejä.

Täällä satelee hiljalleen lunta ja maailma näyttää kauniilta. Olin ajaa Joroisissa metsäkauriin yli, ne ovat selvästi lisääntyneet. Onneksi tuo hento eläin kuitenkin selvisi. Ja asiakas olisi voinut vaikkapa vittuilla, kun myöhästyn.
Kirjoitan näin lopuksi nimeni isolla alkukirjaimella.

Anonyymi kirjoitti...

Hei ja terveisiä Juvalta. Minun piti pysähtyä. Työaikalait, näetkös. Katson samalla ravitulokset ja luen sinun kommenttisi. Hyvä kun haluat lopettaa. Tämä voi olla sinulle aika raskasta.

Mutta oikeasti minä olen kyllä tyytyväinen siitä, että vaatimattomat kysymykseni herättivät sinut. Minä tiedän, että sinä ajattelet itseäsi nyt uudesta näkökulmasta, ainakin olet hetken aikaa ajatellut, olethan viisas ihminen.

Jotkut asiat sinuun varmasti koskivat. Niin kuin nyt tämä don Quijote- juttukin. Teit siinä joko munauksen, tai sitten se oli lapsus. Ymmärräthän mitä tarkoitan lapsuksella. Mutta ilman kärsimystä ei ole edistystä.

Minähän olen tietysti sinuun nähden paremmassa asemassa. Olen tyhmempi, vähemmän koulutettu, ehkä sivistymättömämpikin, siitä en tiedä. Minulle siis sallitaan kaikenlaista. Mutta sinun pitäisi olla tarkempi. Siis jos et tahdo alitajuisesti paljastaa itsestäsi sellaista, mitä nyt teit.

Muuten, en ole varma mitä ad hominem -argumentti tarkoittaa. Mutta jos se on sitä mitä meidän uskonnonopettaja meille keskikoulussa sanoi, niin enhän minä ole sellaiseen syyllistynyt. Minähän alunperin puhuin tapahtumista öisellä bussipysäkillä ja siitä miltä sellainen käytös vaikuttaa. Sinähän se arvioit minun olemustani, eikö niin.
Mutta toisaalta saatan puhua eri asiasta, kun en tunne termejä.

Täällä satelee hiljalleen lunta ja maailma näyttää kauniilta. Olin ajaa Joroisissa metsäkauriin yli, ne ovat selvästi lisääntyneet. Onneksi tuo hento eläin kuitenkin selvisi. Ja asiakas olisi voinut vaikkapa vittuilla, kun myöhästyn.
Kirjoitan näin lopuksi nimeni isolla alkukirjaimella.

Jari Sedergren kirjoitti...

Oikein hyvää ja turvallista matkantekoa sinulle. Varovaisuutta tarvitaan juuri siellä varmasti enemmän kuin täällä. Ja tauko, se on varmaan paikallaan raskaassa työssä. Joskus ehkä myös näiden satiiristen ja väliin toivottavasti viihdyttävästi itseironisten blogikommenttien kirjoittamisessa.

Kadehdin monilahjakkuuttasi, joten olet varmasti parempiosainen: ammattitaitosi ohella tekstisi osoittaa, että sinusta löytyy monta persoonaa, hoitelet psykologin hommia ihan vasemmalla kädellä ja vielä kirjallisuusanalyysikin käy sukkelasti, ja siksi minua ei yllätä, että amatööripsykoanalyytikon puuhatkaan eivät ole vieraita. Hyvää jatkoa kaikilla valitsemillasi ammattialoilla. Itse yritän pysytellä velikultana.

Mutta on todella hienoa, että minulla on ollut ihan oma analyytikko, joka kertoo kerta toisensa jälkeen miltä minusta tuntuu, mihin sattuu ja vielä mitä pitäisi tehdä. 45-vuoden iässä sitä pitää arvossa. Ja kaikki tämä vielä ilmaiseksi. Sitä arvostan erityisesti nyt, kun rahat tuppaavat menemään taksiin.

PS. Unohdit sen ison alkukirjaimen!!! Se oli varmaan sinun leikkilapsuksesi tänään. Tai sitten se oli lupauksen pettämistä! Toivottavasti ehdit ajoissa tilausta toimittamaan, ettei tule sapiskaa niiltä, jotka sinuun luottavat!

maalikauppias Möttönen kirjoitti...

Löysin vihdoin Sariolan tekstissään usein käyttämän "besserwisser" sanan oikean merkityksen,arvasinkin ......mutta mukava tietää.
kiitos!