"Kun meno muuttuu kummalliseksi, kummallinen kääntyy ammattimaiseksi", Hunter S. Thompson luonnehti gonzoilua. Sanakirjamääritelmän mukaan gonzoilu on "eräs osallistuvan, subjektiivisen journalismin muoto, jota luonnehtii tosiasioiden hämärtäminen ja liioitteleva retorinen tyyli". Siitä tuli merkittävä Uuden journalismin muoto. Uusi journalismi kasvoi 1960-luvun mittaan vaihtoehdoksi valtavirtajournalismille, joka oli tottunut jättämään monia yhteiskunnalle keskeisiä teemoja syrjään.
Näihin aiheisiin lukeutuivat nuoriso, huumeet ja rauha. Hunter Stockton Thompson tuli kehittäneeksi gonzoilun, kun hän kirjoitti artikkelinsa The Kentucky Derby is Decadent and Depraved. Hänen tehtävänään oli kirjoittaa urheiluartikkeli raveista. Mutta sen sijaan hän keskittyi raveissa käyviin ihmisiin. Artikkeli muistutti tyyliltään fiktionovellia. Artikkelin luki myös Bill Cardoso, journalisti, joka antoi tyylille nimen kommentoidessaan: "En tiedä mitä vittua olet tekemässä, mutta muutit kaiken. Se on totaalisen gonzoa."
Gonzolla ja Uudella journalismilla on sama perusta, mutta gonzo menee laajuudeltaan sekä yli että ohi Uuden journalismin.
Gonzo voidaan määritellä Jason Goleyn mukaan jakamalla se kuuteen perustaavaan tekijäänsä:
1) Gonzo-journalismilla ei ole sääntöjä.
2) Gonzo-journalisti valitsee aiheita jotka ovat valtavirtajournalismissa joko jätetty syrjään tai käsitelty pintapuolisesti tai puutteellisesti.
3) Gonzo-journalismi yhdistää tyypillisesti seksiä, huumeita ja politiikkaa.
4) Gonzo-journalismi suosii tyylillisesti vulgaarisuutta ja sarkasmia.
5) Gonzo-journalistit eivät pyri olemaan objektiivisia kohteelleen: he eivät ole poliittisesti korrekteja eivätkä välttämättä eettisesti oikeaoppisia. Gonzo-journalistit eivät ole puolueettomia, he valitsevat puolensa.
6) Gonzo-journalismi jättää savolaistyyliin lukijoilleen päätettäväksi sen, mikä on faktaa ja mikä fiktiota.
Kuten joskus on sanottu, fiktio on vain pyhitettyä valehtelemista. Tai kuten Thompson itse sanoi gonzoilusta: "Se on kaikkea sitä, mistä voi selviytyä. Ja kun se tehdään oikealla tavalla, se voi paljastaa syvemmän ja voimallisemman totuuden kuin mitä saadaan toistamalla faktat -- tai ainakin niin voi kertoa mielenkiintoisemman valeen. Mutta useimmiten se on mauton, itseään palveleva harjoitus, joka on designoitu piilottamaan joko itsekeskeisyyttä, tutkimuksen puutetta, pelkkää laiskuutta tai sitten, kuten tässä tarinassa, todellisen tarinan täydellistä puuttumista."
Lisäys Hunter S. Thompsonin esikuvasta tässä asiassa: "Kirjailija on syntyjään kyvytön kertomaan totuutta, ja siinä on syy miksi me sanomme sitä mitä hän kirjoittaa fiktioksi." - William Faulkner
4 kommenttia:
Ole hyvä! Taisin olla aikoinaan samassa tilanteessa ja asia piti selvittää.
Todella hyva kirjoitus, mutta kuka on Jason Coyle, mitka ovat hanen meriittinsa?
Eksyin minäkin googlaamalla gonzon. Mikä olisi gonzo-journalismin kohtalo tänä päivänä? Sellaiseksi väitetyt eivät ole verrattavissa Thompsoniin. Lähinnä ilkeämielisiä itsensäkorostajia.
Hei, löysinpä nyt tämän blogis ja tämän postauksen, josta mainitsitkin. Ammattikorkeassa opiskellessani kirjoitin vaihtoehtoisen journalismin kurssilla esseen otsikolla "Tom Greenin gonzojournalistiset ansiot".
Mun mielestä Heikki Kuutin (2006) määritelmä on osuva: " Kyse on journalismista tai journalismin parodiasta, jossa toimittaja omalla subjektillaan itse aiheuttaa monet kuvaamistaan tapahtumista."
Siltähän se tuntuu, journalismin parodialta, Hunterin sekoilut ja koomikko Greenin outojen tyyppien katuhaastattelut.
T: Miellyttävä ja älykäs pubituttavuutesi Toni
Lähetä kommentti