torstaina, helmikuuta 10, 2005

HKL rules

Vapaa päivä oli kiva. Palasin ns. viimeisellä metrolla Herttoniemen asemalle. Bussi numero 81:n viimeiseen lähtöön torstaina oli vielä muutama minuutti. Rähmälunta tuli poikittain päin. Ihmettelin miksi ihmiset odottelivat sisäänpääsyä bussiin ulkosalla.

Ne painonapit, joilla pääsee bussiin sisään oli laitettu toimimattomiksi. Koputukset bussihenkilöstön oveen ja ikkunoihin eivät tuottaneet tulosta. Kun sitten bussinkuljettaja tuli paikalle, moitin häntä kovasanaisesti mutta kohteliaasti tästä laiminlyönnistä, aivan niin kuin olin luvannut mukanani olleelle professorille.

Bussinkuljettaja katsoi tarpeelliseksi nöyryyttää minua ja muita bussipysäkin ihmisiä lisää - kaikkiaan meitä oli kymmenkunta palelijaa. Hän sanoi bussin olevan muualla kuin pysäkillä - viisi metriä tolpalta, joten sekään ei ollut totta - ja että hän päästää ihmiset sisään vasta sitten sisään kun on ajanut bussin pysäkille.

Näytin bussikorttiani ja kerroin maksaneeni matkan etukäteen. Hän eväsi uhmakkain elein sisäänpääsyn minulta ja muilta pysäkillä värjöttäneiltä. Ajettuaan viisi metriä eteenpäin hän sitten päästi asiakaspalvelun pelisääntöjä noudattaen ihmiset sisään.

Minusta olisi kiva, jos sitä linjaa ajaisi tulevaisuudessa joku toinen kuski.

6 kommenttia:

edsel kirjoitti...

Itse lähettelen silloin tällöin palautetta. Kuvittelen aina sen johtavan tilanteeseen jossa vuoromestari kyykyttää hulttiokuskia Mennään bussilla -tyyppisessä ankeassa varikkomiljöössä... Ehkä ei oikeasti.

Anonyymi kirjoitti...

HKL ei aja busseja enää, joten purnaa osoitteeseen helsingin bussiliikenne, www.helb.fi.

Anonyymi kirjoitti...

Joo. Arvaan kyllä hyvin bussikuskin tunteet, kun se on tullut bussille ja joku sunlaises besserwisser on ilahduttanut sitä mukaälykkäällä vittuilulla. Kyllä on kuski osannut antaa upeasti samalla mitalla takaisin. Voi kun se lukis vielä tän sun jurnutukses. 6-0 kuskille.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä hän sen saa lukea. Pidin siitä sentään huolen. Mitä besserwisserismiä se muka oli?

Meitä kohdeltiin huonosti, ja sanoin sen ääneen ja sitten meitä kohdeltiin lisää huonosti. Sitten päätin sanoa sanani vähän julkisemmin, varmuuden vuoksi tavalla, josta tämä upeasti toiminut herrasmies saa kyllä kuulla ihan henkilökohtaisesti.

Jari Sedergren kirjoitti...

Viesti :

Hei!

Kiitos palautteestanne, joka koski kuljettajaa linjalla 81. Palautteenne on kirjattu järjestelmäämme.

HKL:n kotisivuilla www.hkl.fi etusivulla alhaalla sinisessä palkissa on 'yhteystiedot'-linkin vieressä 'palaute'-linkki. Tätä kautta avautuu palautelomake, johon voi asiakaspalautteen jättää.

Palautteenne koskien kuljettajaa on toimitettu Helsingin Bussiliikenne Oy:lle kuljettajien esimiehelle varikkopäällikölle käsiteltäväksi.

Ystävällisin terveisin,

Mia Gesterberg
palautesihteeri, HKL
palaute.hkl@hel.fi

Jari Sedergren kirjoitti...

Nyt sitten tuli piste tällekin: HKL vastaa.

Hei!

Linjasta 81 vastuussa oleva varikkopäällikkö on palautteenne käsitellyt ja kertoo Teille seuraavaa:

"Linjalla 81 olleiden nuorisojoukko-ongelmien takia kuljettajat eivät voi jättää ovia auki koska tämä joukko on aiheuttanut paljon epätervettä sotkemista ja rikkomista busseissa.Kuljettajan käytöksestä olemme pahoillamme ja keskustelemme siitä hänen kanssaan."

Ystävällisin terveisin,

Erja Martinmäki
HKL-palautesihteeri
palaute.hkl@hel.fi
0800-111 811