sunnuntaina, elokuuta 14, 2005

Minä ja blogit I

Maalainen, yksi keskeisimmistä blogisankareista, on jaksanut viime aikoina paitsi remonttihommissa myös jatkuvasti tuoda esiin arvostamiaan blogeja. Ehkä minäkin sitten pitkästä aikaa kommentoin omia blogisankareitani. Sankarini linkkaan, muut kommentoimani jäävät eloon boldilla. [Harvoin sitä muuten arvaa näin selvästi etukäteen, että nyt kirjoitan Sedis-klassikkoa]

Hyviä ja kiinnostavia blogeja on toki paljon, enkä varmasti kaikkiin ole koskaan edes sattunut, mutta joskus voi hetkeksi unohtaa tasapuolisen kannustuksen ja nostaa esiin oman maun. Kenelläkään ei nimittäin ole niin hyvää omaa makua kuin minun oma makuni. Yritän olla rehellinen ja sen vuoksi en ole poliittisesti korrekti: aion pohtia avoimesti myös sitä, miksi minä en pidä joistakin blogeista, vaikka niin monet selvästi pitävät. Sinne väliin sitten sijoitan joitakin yleisempiäkin huomioita teemasta "minä ja blogit".

Aloitan Blogilistan top-30:stä, koska niitä niin usein haukutaan. Seuraan käytännöllisesti katsoen kaikkia siellä keikkuvia blogeja ilman että olisin niitä kaikkia merkinnyt suosikkeihini, joita minulla on kerrallaan noin 30.

Toplistan käytettävyys on selkeästi laskenut uudistuksen myötä - etusivulla on tarjolla vain kolmekymmentä blogia entisen sadan sijaan, eikä listalta näe milloin blogit ovat viimeksi päivittäneet. Kun sitten lista toimii niinkin hitaasti kuin viime päivinä on käynyt, sen käyttäminen sujuvaan bloggailuun on hankalaa. Entinen top-sata oli merkittävästi parempi, mikä suunnittelijoille näin tiedoksi saatettakoon.

Fiilisbloggailijat Pinserissä ja Schizo-Jannen takuuvarmaksi kehittynyt tyyli eivät listoilleni nouse, vaikka heitä on seurattava jo siksi, että tuhatmiljoonaa bloggaajaa eivät voi olla väärässä. Luen käytännössä jokaisen heidän postauksensa - miksi se lastu ei istu tähän niin alkuunkaan - mutta en tunne kärsimystä siitä, että jokin jäisi väliin.

Jannen yritys (ja erehdys) periaatteella maasta se pienikin ponnistaa milloin missäkin urbaanissa middle-of-the-road -lajissa on sitä paitsi hauskaa seurattavaa, vaikka jokainen keskiluokkainen vempain ja rusketusraita ei nyt niin jaksaisi innostaakaan kannustushuutoihin. Kaikkein hauskimmat hetket ovat silloin, kun joku tai jokin saa miehen tönäistyä keskitieltä. Ojasta kaikuu uhkaava huuto.

Nuorsossuilua muistuttavaa tasaisuutta särmeämmällä laajakaistalla kolisteleva MitVit taas päivittää nykyisin niin harvoin, että hänkin veisi suosikkilistaltani turhan sijan, vaikka dramaattisen raskaspoljentoisena ja mutkikkaana kirjoittajana onkin eniten kärkikolmikosta makuuni. Vaikka käsittelee asioitaan huumoripainotteisesti, MitVit on kiistämättä blogi-intellektuelli. En tiedä arvostaako hän tätä epiteettiä.

Sen sijaan menopaussi on noussut sankareiden suosikkilistalleni jo aloitellessani bloggausta. Jos totta puhutaan, ei hänkään ole tyyliltään aivan "miun maun mukkaan", sillä onhan se blogi liian pehmeä, kehräävä ja miellyttävä kuin seurusteluviini parhaimmillaan, mutta kyllä arkinen kielenkäytön taidokkuus näykkäisee minuakin kuin kissaeläin. Tämä kissaeläin ei pure vaan kehrää: ainoastaan teknologia saa hänet potkimaan aisan yli.

Ohitan Ei sinutella -blogin, koska se on lopettanut - oma lopettamiseni oli lähellä noin kuukautta ennen sen lopettamista: huomasin tekemisen tuskan, enkä halunnut kärsiä mukana. Se oli Blogistanin ehdotonta parhaimmistoa, ajoittain jopa ylivoimaisesti paras proosaviritelmä.

Tämän jälkeen onkin omituista huomata, että sen kirjoittajan päiväkirjamainen Hassuja heräämisiä kuuluu niihin blogeihin, joita en jaksa lukea yhtä postausta pidemmälle vaikka silloin tällöin yritänkin. Se ei ole epäilemättä taidokkaan kirjoittajan ja hänen satojen lukijoidensa vika, vaan minun vikani.

Ja sitä yritän vähän pohtia: vastaavaa pohdintaa voisi varmasti käydä jostakin toisestakin blogista, mutta uskaltaudun siihen tässä yhteydessä, koska tiedän, että suosittuja blogeja tämmöinen "ulkopuolisen" kummallinen tunkeutuminen toisen blogin maailmaan, vaikka vain omassa päässäni, ei hetkauta. En analysoi tai arvostele Mindyn blogia [enkä siihen pystyisikään] vaan itseäni ja omia tuntemuksiani hämärän rajamailla.

Tosiasia on, että esimerkiksi nyt avattuani Hassuja heräämisiä, minun on vaikea keksiä paremmin minua torjuvaa viestin aloitusta kuin mikä se on: "Joogaretriitti on ehdottomasti paras tapa viettää lomansa." Tämä minuun sisäänrakennettu - eikä siis luku- tai muun kokemuksen kautta aktiivisesti rakennettu -, varmasti psykologinen torjunta on kummallisen voimakas. Tiedän, että tällä blogilla on satoja innostuneita lukijoita, jotka odottavat uutta viestiä päivittäin. Minuun se ei pure, enkä tajua miksi.

Minusta olisi kiva tietää, koska olen aivan loputtoman utelias mitä kummallisimpien asioiden äärellä, ajatteleeko Mindy minun blogistani samoin. En muista, että olisimme kommentoineet toistemme blogeissa. Tai mikä todennäköisempää, onko hänelle vastaavalla tavalla itsestään selvää, että hän ei lue blogiani. Ja jos niin on, onko hänellä siihen jotakin helppoa selitystä. Ja minkälainen jakauma saataisiin, jos kysyttäisiin hänen lukijoiltaan tai vastaavasti minun lukijoiltani.

Olen joka kerta hämmentynyt siitä, kuinka voimakkaasti tuo torjunta mieleeni rakentuu hänen tekstinsä äärellä, se sumentaa näön ja ajatuskyvyn, enkä edes ajattele, kirjoittaako hän hyvin vai huonosti: hyvä puoli asiassa on se, että kertoessani sen tunteen kahdella, viidellä tai kymmenellä, voin kuvitella, minkälaista vastenmielisyyttä oma blogini aiheuttaa joidenkin lukijoiden parissa.

Hieman samaa viritystä, mutta edellistä paljon lievempänä esiintyy myös Tiramisussa, jota lueskelen silloin tällöin. Olen tainnut reilun vuoden aikana joskus kommentoidakin, hekin kerran tai kaksi minun blogiani - käytännöllinen suhde siis viileä.

Kirjoittajat ovat persoonia, heidän elämässään on toistoa ja dramatiikkaa kiintoisassa suhteessa, eikä kirjoituksessakaan mitään vikaa ole, mutta ei. En minä jaksa: se jokin siellä aivokopassa ei lähde hyrräämään ei sitten yhtään.

Onko se sitten lopulta niin yksinkertainen asia kuin sukupuoli- ja sukupolviero? Minä olen reilusti keski-ikäinen mies, ja vaikka kirjoittajat päivittelevät aina välillä omaa ikääntymistään, kovin nuorekkaalta se minusta aina vaikuttaa. Ehkä se vain on juuri se paha ikäero. Jos olisi enemmän, ei tuntuisi niin pahalta? Erilaisuus ei siis mielessäni ole pelkästään hyvä, vaikka niin itselleni uskottelenkin, vaan jotakin, joka on voitettava. Tuska ei ylly tässä fyysiseksi - kun luen tätä blogia olen enemmänkin neutraali - kuin vieraisilla paikassa, joka ei ole tuttu.

Benrope kuuluu niihin blogeihin, joita ajoittain seuraan hyvinkin aktiivisesti, ajoittain unohdan pitkäksi aikaa. Olisikohan sillä tekemistä omien ahdistuksieni kanssa? Huomaan että minulla ei ole tästä blogista paljon sanottavaa, vaikka olenkin kommentoinut siellä usein. Huumori varmaankin puree - silloin kun sitä on. Lingon suosio osoittaa, kuinka tärkeä idea blogien kantamalli - linkki nettiuniversumiin ja lyhyt selostus - edelleenkin on. En tiedä miksi, jotenkin liitän Kasan tähän linkoiluun, vaikka siellä kommentaarit ovat selvästi jo persoonallisempia - jos olisivat vielä ihan vähän persoonallisempia, blogi olisi sankareideni joukossa. En keksi kyllä ainuttkaan syytä, miksi näitä en seuraisi ainakin silloin tällöin.

Mielestäni tästä saa maksiimin: Hyvä bloggaaja linkittää muita kiinnostaviin kohteisiin. [Blogi voi olla hyvä, vaikka ei kyse olisikaan mallikelpoisesta bloggaajasta.]

Blogistanin ja ilmeisesti myös Helsingin rääväsuisin kokki Turisti kuuluu sankareihini. Saavuimme Blogistaniin tällä erää samoihin aikoihin, hän hetkeä myöhemmin, ja tekstin älyllisesti mitoitettu särmikkyys, mitään-kaihtamattomuus ja silti hyvin tarkoin rajattu liikkuma-ala saivat minut suorastaan ihastumaan.

Enkä ollut ainoa: listasijoituksissa Turisti singahti kärkisijoille ennätysmäistä vauhtia ja on siellä sitten pysynyt. Vaikka uteliaisuuteni oli pohjaton monenkin bloggarin persoonallisuutta kohtaan, tämä oli myös bloggari, jonka halusin myös tavata ensimmäisistä pingviinipesisskaboista lähtien, sillä jotenkin intuitiivisesti tiesin meidän tulevan toimeen, jos niin kävisi.

Tämän kaltaiset blogien ulkopuoliset ajatukset ovat mielestäni myös kiinnostavia. En ajatellut aloittaessani yhteisöllisyyttä - miten olisin voinut - mutta uskoin teksteistä ilmaantuvien persoonallisuuksien voimaan.

Aivan alusta alkaen huomasin, että en voinut ajatella blogeja vain teksteinä. Niiden takaa suorastaan ryntäsi blogihenkilöiden kuvan tyhjiä aukkoja täyttämään joukko inhimillisiä olentoja - kiitos Illuusialle tästä "tyhjä aukko" -ilmaisusta, joka on mielestäni positiivinen mahdollisuus.

Siis minulle oli väistämätöntä ajatella blogeja luettuani, että tämän kirjoittajasta pidän, tämän kirjoittajasta en, tämän kanssa tulen toimeen, tämän kanssa se voisi olla hankalampaa. Itsesensuuria ei tässä näyttöpäätteen takana tarvitse harjoittaa: minä hyväksyin positiiviset ajatukset sellaisenaan, vaikka en ehkä jo hieman maailmaa nähneenä isompiin fantasisointeihin sentään ryhtynyt. Mutta sen verran viisas ja nettikokemusta hankkinut olin, että pysähdyin hetkeksi noiden negatiivisten tunteiden ääreen.

Jotkut blogit potkivat vastaan, torjuvat ja jotkut ovat taas suorastaan vihamielisiä, ei vain maailmaa ja lukijoitaan kohtaan, vaan myös minua kohtaan. Siitä ei seuraa se, että minun pitäisi ryhtyä potkimaan, torjumaan ja harjoittamaan aktiivista vihamielisyyttä. Tämä kaikki oli minulle tuttua, sillä olen keskustellut aktiivisesti tietokoneiden välityksellä vuodesta 1985 lähtien ja niin kuin on tapana sanoa, nähnyt kaiken.

Blogistan on muuttunut tietysti paljon tämän järkyttävän pitkän blogihistoriani aikana: aloitin jo toukokuussa 2004 (vaikka ensimmäisen, nyt jo manan majoille menneen blogspot-blogini näytän perustaneen lokakuussa 2002). Tarvittiin tuhat ja varmaan toinenkin tuhat, ennen kuin Blogistanin keltapäivälehdistö tuli ajankohtaiseksi Blogi=Sanomien myötä. Ajatus on kauniimpi kuin toteutus, mistä en jaksa olla lehden maailmaa nopeammin kyynistyville toimittajille huomauttelematta. Kyynistymisen on syytä olla vain ulkokuorta, sillä huonostihan siinä muuten käy. Huomaan miettiväni pitäisikö tuohon olioon linkata. Olkoon. Jos ne vaikka edes joskus linkkaisivat takaisin...

Reaktiot ratkaisevat, jatkanko.

33 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Vähän asian sivusta. Olen itse juuri mietiskellyt tuota kokemusta nettikeskusteluista ja sen vaikutuksesta kunkin bloggaajan tapoihin, tyyliin ja tunnepurkauksiin. Kaikki eivät tarvitse kokemusta ollakseen kuin kala vedessä, mutta monista tulee mieleen, että pidempi kokemus tekisi blogielämyksestä mieluisemman.

Omalla nettikeskustelukokemuksellani (vuodesta -92) uskallan sanoa, että parhaiten saa huomiota, kun mainitsee mahdollisimman paljon bloggaajia postauksissaan :-) Mutta mielenkiintoista tästä tulee, sekä epistä minulle, koska yritän typistää suosikkilistaani eivätkä uudet blogivinkit auta siinä yhtään.

Anonyymi kirjoitti...

Rehellisen ja tinkimättömän tuntuista kritiikkiä, jossa on myös itseironiaa. Jatkoa toivotaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoisempaa on varmasti lukea siitä mitä löytyy top-30:n ulkopuolelta...

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitit

" oma lopettamiseni oli lähellä noin kuukautta ennen sen lopettamista: huomasin tekemisen tuskan, enkä halunnut kärsiä mukana" ---

"Reaktiot ratkaisevat, jatkanko."

Tarkoititko, että jatkatko bloggaamista vai jatkatko blogien arvioimista?

Juuri tänään panin merkille, että mytypon Anu teki irtioton. Itse mietin hiljakkoin, miten blogi lopetetaan kunniakkaasti, sitten kun sen aika on, mutta eiköhän se oikea tapa sitten löydy.

Olen pitänyt blogisi on omalla suosikkilistallani, mutta lukenyt entryjä melko valikoiden. Kovin pitkiä pohdintoja en yleensä jaksa syventyä lukemaan, sorry vaan, se johtuu minusta, ei sinusta :)

Rauno Rasanen kirjoitti...

Huhhuh. Olen aina ihmetellyt millä lihaksilla historioitsijat ja sosiologit oikein toimivat, ja vastaus lienee edelleen - kuten siis ennenkin - se sama: hyvät perslihakset.

Tarkoittaa minun kielenkäytössäni "intellektuaalista kärsivällisyyttä" ja kokonaisvaltaisuutta.

Historioitsijat pyrkivät hallitsemaan (ja parhaimmillaan siinä joskus melkein onnistuvatkin) ilmiöitten koko sakaalan A:sta Ö:hön.
Hieman suuruudenhullua mutta perin tarpeellista toimintaa, sillä historioitsija on se henkilö, jonka keräämästä materiaalista humanisti - myös filosofi - rakentaa spekulatiivisia rakennelmiaan.

Luonnontieteilijät havainnoivat luonnon objekteja ja tapahtumia etsien niistä säännönmukaisuuksia, joista laatia lainalaisuuksia. Humanisti-filosofit elävät historian kirjoitusten sekamelskan keskellä etsien niistä jotain järkeä, ja jos eivät löydä niin ainakin yrittävät keksiä sellaista.

Toisin sanoen - historian tutkijoilla on sellaista älyllistä kärsivällisyyttä, joka esimerkiksi meikäläiseltä puuttuu, ja joka senkin vuoksi kokee nämä nippelitiedon suvereenit ja makroteorioitten maalarit pohdintojensa empiirisen aineiston "arkiston hoitajiksi", joita ilman filosofia jäisi pelkästään loogikoitten tai filologien peliareenaksi.

***
Jotain tällaista osasin Sedis kyllä jo odottaa, mutta en totta vieköön näin suureen mittakaavaan suunniteltuna.

Olet ryhtynyt kunnianhimoiseen ja arkaluontoiseen hankkeeseen. Mutta sitä tarpeellisempaan.
Seulontasi kautta jokainen voi saada merkittävästi lisää tolkkua koko ajan nopeammin kasvavaan blogiviidakkoon.

Myös oma linkkilistani epiteetteineen on - puolittain huumorimielessä - yritys luoda henkilökohtaista kokonaiskatsausta (hyvin suppean aineiston pohjalta) Blogistaniin, joskaan en aivan vilpittömästi voi sanoa, että listani olisi yksinomaan "best of".

Vaikkei hankkeessasi olekaan välttämättä kyse bourdieuläisestä distinktio-hakuisuudesta, niin ylipäätään kaikki tämänkin typpiset arvioinnit luovat distinktioita (sosiaalisia erotteluja/"erottautumisia"), joista me kukin sitten otamme mallia omien "distinktioittemme" luomiseen.

Tämä "tehtävä" on ihmiseläimelle ominaista toimintaa - siis sekä täysin luonnollista että kuitenkin samalla - juuri ihmisen tapauksessa - pyrkimystä ylittää annettu maailma ja annetut olosuhteet.
Näin siksi, että lajivaistoihimme sisältyy pyrkimys rakentaa itselleen muista erottautuva ja siten itseymmärrystä helpottava identiteetti (ikäänkuin reviiri).

***
Kirjoitit, että jatko riippuu siitä, miten osa I:een reagoidaan.
No - ainakin minä toivon vilpittömästi, että jatkat, sillä vaikka olet ilahduttavan ja yllättävän laaja-alainen, katsantosi ei kuitenkaan latistu monotoniseksi "rakastaa-ei rakasta" listaukseksi.

"Rehellisen ja tinkimättömän tuntuista kritiikkiä, jossa on myös itseironiaa" kuten anonyymi sanoi. Juuri niin.

Jari Sedergren kirjoitti...

En tiedä miten Vellihameen kommentti asiaan liittyi, mutta mikä ihmeen laitossarja?

Anonyymi kirjoitti...

Vellihame ! Mitä ovat ne "todella merkittävät teot/ tulokset" tuolla oikeassa maailmassa. Aikamoinen vaatimus blogaajalle, jos tarkoitat edellämainituilla seikoilla TODELLAKIN merkittäviä tekoja.

Sivustaseuraaja kirjoitti...

Sedis, teet todella arvokasta työtä niin täällä Pinserilässä kuin reaalimaailmassa.

Jatka ihmeessä blogimaailman tutkimusmatkaasi, sillä kirjoituksesi kautta me muut saamme hyvän ja selkeän yhteenvedon tästä "viidakosta".

Missä muuten Zedis tätä nykyä luuraa?

Jari Sedergren kirjoitti...

Ai niin. Vuonna 1999 tulimme kirjoittaneeksi - siis Ari Kivimäki, Mervi Pantti ja minä - pienen kirjan, muistaakseni nimeltään "Kriisi, kritiikki, konsensus. Elokuvan ja yhteiskunnan suhteita 1940-luvulta 1970-luvulle". Sen julkaisi Turun yliopiston kulttuurihistorian laitos.

Jokuhan niitä kirjoja aina julkaisee. Siinä oli kuva etukannessa ja kehuva teksti takakannessa. Arvostelijat löysivät jotakin hyvääkin, mutta eivät kovin paljon.

Ei se ole kärpässarjaa. Se on höyhensarjaa, ja oikein mukavaa lukemista näin höyhensaarille matkatessa. On sitä kirjastoissa jonkun verran hyllyjen täytteenä, jos eivät ole lainassa. Sitäkin joskus tapahtuu.

Muutenkin minun kirjoittamani kirjat ovat ohuita, 323 sivua paksuin tähän mennessä, kuten oikein sanoit. Koska se on paksuin, on se laitettu viiden kärpässarjan [= kotimaisen] yliopiston tutkintovaatimuksiin.

Toivottavasti niiden lukeminen ei heikennä keskiraskaan sarjan ihmisten mahdollisuuksia. Raskaan sarjan puurtajat lukevatkin sitten ihan muita aineita.

Luulen pysyväni "tiederintamalla" melko ohuena. Suomen historiasta ja suomalaisesta elokuvahistoriasta kirjoittavana ehdottomasti kotimaisella linjalla ja miksei kärpässarjassakin myös tulevaisuudessa. Ei kärpäsestä kannata härkästä tehdä.

Että ei minuun kannata panostaa tiedepörssissä - olen jo vanha mies, eikä kunnianhimoakaan ole liikaa. Kaikki panokset nuoriin tohtoreihin.

Asiasta toiseen. Onko olemassa joku tässä kärpässarjan maassa, joka ei olisi kärpässarjaa, ja kirjoittaisi edes jonkin verran samantapaisista aiheista?

Voisin ottaa mallia ja pakon edessä luopua blogistani paremman aseman vuoksi tiederintamalla!

Vastaukseesi asti voinen jatkaa sekä keskinkertaisen blogini että kärpässarjan - ja mielelläni myös höyhensarjan - teosten kirjoittamista.

Minä kun satun tykkäämään siitä, mitä minä teen. Ja sitä mitä minä teen, eivät toiset ole tähän mennessä onnistuneet määräämään. Siis vielä.

Olin akateemisen urani huipulla lisensiaattina, mitä en unohtanut kertoa kaikille: arvosanani olivat huikeita ja voitin näissä rahaa jakavissa tiedekilpailuissa aina. Siitä huolimatta tein väitöskirjani määräajassa. Monillahan tiedeura on sinnittelyä siinä, ettei vain valmistuisi: elanto tulee helpommin niin ja saa valittaa isompaan ääneen.

Tohtorina olen vain yksi pieni pisara - tai sanoisinko kärpäsenkakka - siinä globaalissa tohtoritulvassa, joka vaivaa kaikkia maailman lada-asentajia.

On tietysti hienoa tulla vertailluksi koko maailman tiedeskenessä. Technocratin listalla taidan olla sijalla 11 326. Tai sinnepäin.

Tiedelistalla? En tiedä sijoitusta. Olen luennoinut Suomen elokuvahistorian eri piirteistä parina viime vuonna Englannissa, Ranskassa, Romaniassa ja Sloveniassa ja kutsuja - myös kirjoituskutsuja - on erinäisiin paikkoihin ympäri maailmaa.

Tuskinpa niitä kukaan tieteellisten meriittieni vuoksi pyytää. Onpahan vain rikka rokassa sekin. Ja tittelihän on kiva.

Anonyymi kirjoitti...

Sedis, Kasan väestä ei valitettavasti ole kenenkään sankareiksi. Jatkamme tinkimättä puolipersoonattomasta linjattomuudestamme. Tervetuloa aina silloin tällöin.

Luen Sedistä aina silloin tällöin.

Jari Sedergren kirjoitti...

Valitettavasti en muista julkaisseeni mitään Viestinnän laitoksen julkaisusarjassa.

Omalla alallani eli yhteiskuntahistoriassa julkaisusarjat on käytännössä lopetettu: siellä ilmestyy Ajankohta - Poliittisen historian vuosikirja, jota tehdään yhteistyönä Turun yliopiston ja Helsingin yliopiston oppiaineiden kesken. Se on pääosin jatko-opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden tohtorien foorumi. Hyvä että tehdään.

Tieteessä tuo arvottaminen pitäisi tehdä tietysti lukemalla julkaisu ja kritikoimalla sitä.

Mikseivät laitokset voisi julkaista kirjoja itse nykyaikana, kun se on helppoa. Tieteellistä julkaisemista tehdään Suomessa niin harvoissa kustannusyhtiöissä, että laitokset voisivat olla tiedeskenessä jopa eduksi. Ammattitaitoahan laitoksilla riittää, tuossa kärpässarjassa siis.

Ongelma on mainonnassa, markkinoinnissa ja myymisessä. Alunperin laitossarjat olivat lähinnä opetusmonisteita, mutta niissä julkaistiin usein myös tutkimuksia, joilla ei ollut kaupallista potentiaalia. Niillä meritoituneita vastaan sitten heitettiin syytteitä julkaisutehtailusta - mikä on nykyaikana naurettavaa, koska kaikki tehtailevat. Veikkaanpa että laitossarjojen kriteerit olivat sittenkin liian kovat: kateelliset ne ajoivat alas.

Kuten sanottu: nykytekniikalla pienipainoksiset kirjat voi hyvin tehdä itse.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Jari Sedergren kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Jari Sedergren kirjoitti...

Vellihame,
En viitsi ilmoitella JULKIin kaikkea, kun en ole yliopistolla muuta kuin tuntiopettaja.

Olisi kai siellä jotakin, en tiedä kun en ole pariin vuoteen katsonut JULKIA, mutta tottahan se on - raju vähennys. Mutta ehkä jossain vaiheessa tuli liikaa...

Työpaikkojen vaihdos ja uudet työtehtävät selittävät jotakin: osin myös se, että nettijulkaisuja ei JULKIin ainakaan yliopistolla työskennellessäni hyväksytty. Nettilehden päätoimittajana tuli aina jotakin laskettua surisemaan.

Mutta mikä sinun motiivisi on, Vellihame? Lopettaa bloggaukseni, lopettaa "tiedeurani" ja siinä sivussa julkisesti nimimerkin takaa vähätellä muutenkin vähäisiä ja siksi hävettäviä saavutuksiani omalla tieteen alallani, joka lienee erilainen kuin omasi.

Työviikko alkoi. Pistin Iltis B. Virtasen mustalle listalle pysyvästi näissä kommenttiosioissani. Suosittelen lukekaa hänen juttunsa hänen blogistaan.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Jari Sedergren kirjoitti...

Ja nyt vielä spämmäritkin. Kirves heiluu.

Pedro Alces kirjoitti...

Sedis, sinulla ei ole mitään velvollisuutta selitellä tiedeurasi etenemistä jollekin velliperseelle. (Vaikka tämän tiesit jo varmaan muutenkin.) Jatka samaan malliin.

Jari Sedergren kirjoitti...

Velvollisuuden paineita ei ole. Mutta on keljua, jos näkyvillä on vain väärää tietoa. Korjailen niitä sitten näillä "selityksillä", mutta en velvollisuudentunnosta, koska minulla on tuo delete-nappikin, jonka käyttö on hätävarjelua ja joskus vähän sen liioitteluakin.

Tämmöiset nimettömätkin kommentaarit saavat meidät viattomat aina miettimään tekemisiään: eihän minulla periaateessa nyt niin hirveästi häpeämistä ole ollut - ikiylioppilaan maine vaihtui ihan hyvin pärjäävän maineeksi, ja tämä edellä luonnehdittu alamäkikin mainituista huippuhetkistä on ollut ihan rattoisaa ja seesteistä.

Silläkään ei ole suurempaa merkitystä, että nimettömät ovat tiedoissaan out-of-date, mutta koska nettiin syövytetty riepottelu on ainakin periaatteesta ikuista, yritän niitä suurimpia vääryyksiä hieman korjailla.

Minua keljuttaa, että on joukko pässinpäitä, jotka eivät sitä minulle sallisi: vain heidän totuutensa pitäisi loistaa ikuisesti. Minä teen jotenkin väärin, kun kerron mitä olen tehnyt, ilman sen kummempia krumeluureja. CV:ni on ollut pari vuosikymmentä julkinen ja tavoitteeni olen saavuttanut: saan elantoni kirjoittamalla ja puhumalla alalla, jolle olen kouluttautunut. Kyllä se minulle riittää. Enempää en tahdo, paitsi liksaa voisi vähän enemmän maksaa. Keskivertoinsinöörin verran?

Tommin huomiot ruumiin painolastista ovat oikeita. Tulin aikoinaan aloittaneeksi nimimerkillä, jonka kuka tahansa saattoi "jäljittää" ja niin sitten pian tapahtuikin.

Päätin silloin tulla esiin ja olen sillä linjalla jatkanut, vaikka aina välillä se on hankalaa.

Kun itselläni on tämä avoin periaate, niin toivoisin, että muutamasta perusperiaatteesta kommentoijatkin jaksaisivat pitää kiinni:

Koska toimintani on aina ollut julkista, voin kirjoittaa omassa blogissani tekemisistäni aivan vapaasti. Tähän oikeuteen puuttumista en siedä. Sama koskee aihevalintojani, blogin pituutta ja käsittelytapaani. Rajana on rikoslaki. Näitä asioita minulle on turha neuvoa, eivätkä ne kommentoijan sädekehää kirkasta.

Aiemman tai nykyisen toimintani kritiikissä tai noiden toimieni reilussa vähättelyssä olisi pidättäydyttävä tosiasioihin, ainakin jos itse kirjoittaa tunnistamattoman nimimerkin suojista. Nythän sitä ei juuri kukaan viitsi tehdä: anonymiteetti antaa päinvastoin mahdollisuuden sekä tahalliseen (pahantahtoiseen) että tahattomaan (kirjoittajan typeryyteen perustuvaan)loanheittoon. Jos tätä ilmenee, ryhdyn joko avoimeksi - niin kuin nyt olen yrittänyt tehdä - tai sulkeudun - käyttämällä näihin kommentaareihin delete-nappia. Se on minun oikeuteni ja siitä pidän kiinni.

Varmasti näitä raakoja periaatteita kehittyy enemmänkin, kun vain viitsisi ne kirjata.

mea kirjoitti...

Hyvältä tuntuu olla sankari. Tai kyllähän sinä tiedät, kaikkihan sen tietävät. Että kuka minun sankarini on.

Nimim. "Vanha viini janottaa"

Jari Sedergren kirjoitti...

Huumoria kannattaa katsoa sivistyssanakirjasta. Sinnehän ne kielletyt sanat on piilotettu.

Jari Sedergren kirjoitti...

Me otamme uusiksi, mea. Olen sinulle kuukkelin velkaa.

Tiedemies kirjoitti...

Tuo Tommin kommentti oli minusta ihan hyvä. Mietin joskus, alanko kirjoittaa omalla nimellä vai nimimerkillä. Tulin siihen tulokseen, että omalla nimellä kirjoittaminen on asiatonta patsastelua, joten päädyin nimimerkkiin.

Miten se liittyy tähän? No, sillä tavalla, että nimetön jättäytyy ikäänkuin automaattisesti yhteisön tiettyjen kuvioiden ulkopuolelle. Tässä tapauksessa blogiyhteisön, jonka keskiössä Sediskin majailee. Yhteisöllisyys vahvistaa kirjoittamisen motivaatiota ja halua jakaa "hyvää" eli huomiota muille. Kyse on kuitenkin viimekädessä huomion hakemisesta joko itselle tai omille mielipiteille, yhteisön kovassa ytimessä oleminen parantaa näkyvyyttä, kun muut yhteisön jäsenet linkittävät.

Olisi hauskaa saada blogilistalta enemmän tunnuslukuja. Esimerkiksi linkkien määrä per tilaajien määrä voisi paljastaa yllättäviä asioita.

Pälli kirjoitti...

* Omalla nimellä esiintymisestä - Arvostan sitä, se vaatii rohkeutta, joskin asettaa rajoituksia. Se voi aiheuttaa huomionhakemista, kuten tiedemies kirjoitti, mutta mielestäni huomiota voi hakea aivan yhtä hyvin anonyymina. Joten siinä suhteessa yksi ja sama. Henkilöllisyytensä paljastava laittaa kuitenkin enemmän likoon siinä kisassa.

Toki huomion hakeminen on inhimillistä, kaipaamme kipeästi hyväksyntää. Miksi emme saisi kaivata? Keinojen suhteen vain saa olla tarkkana.

* Suorittamisesta ja suuruudesta - Eivät meidän sosiaaliset, materiaaliset tai muut vastaavat saavutukset ole yhtään mitään. Vain se merkitsee, millaisia me olemme toisiamme kohtaan. Mielestäni todella suuria ihmisiä ovat ne, jotka ovat valmiita rakastamaan niin paljon, että toimivat muidenkin kuin itsensä hyväksi. Oli se toiminta sitten mitä tahansa.

Sedis, en ole lukenut blogiasi aiemmin, enkä tiedä luenko jatkossakaan. Olen aika uusi täällä, eikä aika riitä kaikkeen. Tämä arviointi oli silti mielenkiintoinen. Hyvää jatkoa:)

Anonyymi kirjoitti...

En oikein jaksa lukea pitkiä analyyseja, mutta rehellisyyttä ja tiettyä itsensä peilailua arvosteluissa on pakko arvostaa. Minulle on sinällään ihan sama arvostellaanko kärkikymmenikköä vai Suuria Tuntemattomia; arvosteluja kiinnostavampaa on lukea itsetutkiskelua.

Että jatka.

Anonyymi kirjoitti...

Pälli: nimimerkki voi väittää itsestään ja auktoriteetistaan mitä vain, mutta mitään ei tarvitse uskoa. Nimimerkillä kirjoittaminen on siinä mielessä puhdasta pönötyksestä. Vain argumentit puhuvat.

Samalla tavalla nimimerkkiä on melko mahdotonta pilkata tekstien paikkansapitävyyden kannalta epäoleellisuuksista kuten ammattitaidosta, perversioista tai ulkonäöstä.

PA kirjoitti...

Emme ne nimimerkityt nähdäkseni automaattisesti jää paitsi sosiaalisesta ulottuvuudesta. Kyllä minusta ainakin tuntuu, että olen jollain tapaa mukana blogiyhteisön jopa keskiössä, vaikken nimeäni periaatteessa kerrokaan.

Pälli kirjoitti...

Tommi, tarkoitin juuri tuota, mitä kirjoitit pilkkaamisesta. Että henkilöllisyytensä paljastava laittaa enemmän likoon. Vai tarkoititko sinä jotain muuta?

Puhdas pönötyksestä? Tuo sana on mulle aivan outo. Jos se tarkoittaa arvostuksen/auktoriteettiaseman saamista tittelin varjolla, niin totta.

Eihän siihen titteliin saisi tuijottaa, vaan argumenttien pitäisi aina ratkaista. Kai vääränlainen kunnioitus on jotenkin peri-inhimillistä.

Huomionhakemisesta... tarkoitin vähän samaa sillä, että keinojen kanssa saa olla tarkkana. Jos huomion hakeminen muuttuu huomion kerjäämiseksi, se puolestaa helposti muuntuu jo veren kerjäämiseksi nenästään. Eikä kiusanteolla saa ainakaan positiivista huomiota.

Uskon kuitenkin, että hyväksytyksi ja huomatuksi tulemisen tarve on meissä koko ajan läsnä, ja osa myös kaikkea kommunikaatiotamme. Tarpeena se on hyväksyttävä; tietysti tarve saattaa muuttua sairaalloisen suureksi tai hyväksynnän saamiseen voidaan käyttää vääriä keinoja...

PA, en tarkoittanut, että nimimerkitty olisi vähemmän arvoinen kuin ei-nimimerkitty, taikka jotenkin syrjässä. Ehkä nimimerkityllä voi olla helpompaa yllä mainitusta syystä. Luulen sitä paitsi, että suurin osa bloggaajista on nimimerkittyjä. :)

Jari Sedergren kirjoitti...

"Jos huomion hakeminen muuttuu huomion kerjäämiseksi, se puolestaa helposti muuntuu jo veren kerjäämiseksi nenästään."

Makustelin tätä virkettä pitkään. Se on oikeastaan aika hurja.

Surkeus oikeuttaa väkivallan?

Jari Sedergren kirjoitti...

Tuija: tarkoitin tuon blogin lukemisen lopettamista.

Mane: suomeksi kannattaa (myös) kirjoittaa aina. Kuka muu sitä kirjoittaisi?

pni: totta kai, mutta silloinhan alkupuoli listasta AINA unohtuisi.

rr: perslihaksillapa hyvinkin.

marleena: Zedis on pitkällä maailmanympärimatkalla ja palannee kehiin ennen pitkää.

jussiog: Kiitän käynnistä. Tervetuloa uudelleen.

peterelk: Kiitän hyvästä neuvosta - ja jätän option taas käyttämättä...

merten: panemma tämän korvan taakse.

pälli: tiettyihin asemiin liittyy kunnioitus - esimerkiksi en menisi syytettynä istuvaa tuomaria haukkumaan tai oikeutta pilkkaamaan. Ja käyttäydyn esimerkiksi presidentin tavatessani rennon kunnioittavasti.

Tämä pönötysargumentti tulee kyllä todella usein esille, mutta todellisia caseja ei sitten olekaan missään: esimerkiksi Blogistanissa siihen vetoaminen on donquijoteilua koko homma. Kerro yksikin tapaus, jossa joku on "tuijottanut titteliin".

Mutta menepä Hämeenlinnaan - esimerkkini perustuu Erno Paasilinnan aikoinaan minulle kertomaan - tai johonkin muuhun pikkukaupunkiin: siellä löytyy arvokasta väkeä.

Tähän nimimerkkeilyyn on vielä palattava. Mittailen ensin aaltoja ja öljyvarastojani ---- ja etsin tulitikut?

Pälli kirjoitti...

"Jos huomion hakeminen muuttuu huomion kerjäämiseksi, se puolestaa helposti muuntuu jo veren kerjäämiseksi nenästään."
- - -
Surkeus oikeuttaa väkivallan?

No en kyllä niin ajattele. Heitin tämän(kin;) aika intuitiolla, ja nyt täytynee ehkä tarkistaa käsitystäni. Ja miettiä, mitä itse tarkoitan veren kerjäämisellä nenästä...

Kun on epävarma ihminen, hakee huomiota ja hyväksyntää tavalla ja toisella. Ainakin itse joskus huomaan, milloin menen sen rajan yli, että toista alkaa ärsyttää jatkuva hänessä roikkuminen tms. Sen pisteen jälkeen huomion hakeminen tekee vain hallaa itselle - mutta silti voi olla vaikea tai mahdoton lopettaa... No, toivoa sopii, että huomionkipeys on koko ajan vähenemään päin;)

Mutta oli veren kerjääminen nenästään tietoista tai ei, kukin on vastuussa omista teoistaan. Siis jos väkivallan oikeuttaisi sillä, että "tuo ärsytti mua", argumentti on yhtä pätevä, kuin että raiskattu nainen saa syyttää itseään, jos oli päällä minihame. Rautalangasta... toki pukeutuminen voi provosoida ja olla tapahtuman laukaiseva tekijä, mutta ei silti oikeuta raiskaajan tekoa.

Kunnioittamisesta - mielestäni kaikkia ihmisiä tulee kunnioittaa, tilanteen vaatimalla tavalla, mutta ei ketään sokeasti. Blogistaniasta en osaa kertoa mitään esimerkkejä, kun olen niin uusi. Joten ajatukseni aiheesta ovat sikäli hypoteettisia. Pieneltä paikkakunnalta kotoisin olevana tiedän myös pienet piirit...

Anonyymi kirjoitti...

Vai 100 per sivu. Hmm, no olisko nyt parempi? Ja suosikkejakin laitoin 50, en rohjennut ihan sataan nostaa sitä.

Ja Pinserikö fiilisblogi, heh :-) Ehkä enemmänkin kerkiämisblogi.

Jari Sedergren kirjoitti...

Aina parempi!