perjantaina, elokuuta 19, 2005

Populaaria elämää

Eräästä kommenttikeskustelusta jäi itseänikin mietityttämään, että mitä sitä on tullut tehdyksi viime aikoina. Otin selvää.

Jätetään tuo tiede tällä kertaa syrjään ja katsotaan tätä populaaripuolta, kun se ei ole niin vakavaa. Tässä on niistä mukanatietysti vain jonniinmoinen otos - luentosarjat ja luennot varsinkin puuttuvat lähes kokonaan, mukana vain joku ulkomailla pidetty, varmasti puutoksia on artikkeleissakin - kaikkea ei muista. Lisäksi tulisivat haastattelut sun muut. Tämä muistikirja on ennen muuta tehty itselle, kun nämä fileet aina hukkuvat, mutta ehkäpä siellä on jotain, joka satunnaista lukijaa kiinnostaa ja tämän perusteella ne on kohtuullisen helppoa löytää.

Popularisoivia artikkeleita ja yleisö-, konferenssi yms. luentoja

Sediksen elokuvablogi: Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin esityksiä varten julkaistuja esitteitä noin sadasta elokuvasta vuosilta 2003-5.

Suomalainen dokumenttielokuva 100 vuotta. Mitä-missä-milloin 2005. Otava: Helsinki 2004.

Edvin Laine III. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa syyskuu-tammikuu 2005, 16-7.

Fernando E. Solanas. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa syyskuu-tammikuu 2005, 36-7.

Edvin Laine II. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa toukokuu–elokuu 2005, 16-7.

Edvin Laine 100 vuotta. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa tammikuu-huhtikuu 2005, 16-7.

Anthropological Film in Finland from 1930's to 1960's. Lecture at FIAF (International Federation of Filma Archives). Ljubljana, Slovenia, 7.6. 2005.

Vuosi 1939. Peter von Baghin dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2005, 33. Myös englanniksi.

Päivä Karl Marxin haudalla. Peter von Baghin dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2005, 35. Myös englanniksi.

Ajan draama. Peter von Baghin dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2005, 35. Myös englanniksi.

Joulukuu. Peter von Baghin dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2005, 36. Myös englanniksi.

Suomi-Pop 1939-44. Peter von Baghin dokumenttielokuvasarjan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2005, 38. Myös englanniksi.

Muotokuvat - Portraits: Olavi Virta; Elämä ja aurinko – Rapsodia F. E. Sillanpään maisemasta. Lähikuvassa Rauli Badding Somerjoki. Kolmen Peter von Baghin dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2005, 39. Myös englanniksi.

The War Game. Peter Watkinsin dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2005, 88. Myös englanniksi.

War Films in Finland. Suomen sotaelokuvaviikon avausluento Bukarestissa, Romaniassa lokakuussa 2004.

Kansakuntaelokuvia ja Suomen talvisotaa valkokankaalla. Luento Suomen-instituutissa Pariisissa, Ranskassa (Institut Finlandais – Centre culturel de la Finland à Paris) lokakuussa 2004.

Digitoiminen - kulttuurin uhka vai pelastus? Pääkirjoitus Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 3/2004.

Matti Kassila III. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa syyskuu-tammikuu 2004, 6-7.

Dokumentin ytimessä. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa syyskuu-tammikuu, 32-33. Yhdessä Ilkka Kippolan kanssa.

Matti Kassila II. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa toukokuu–elokuu 2004, 10-11.

Matti Kassila. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa tammi–huhtikuu 2004, 4-5.

Jean Rouch in memoriam. Muistoartikkeli SEA:n kotisivuilla <http://www.sea.fi/lahikuvassa/inmemoriam/rouch.html>.

Suomi 1939. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa tammi–huhtikuu 2004, 25–26.

Dokumentin ytimessä vuosi 1939. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa tammi–huhtikuu 2004, 27. Yhdessä Ilkka Kippolan kanssa.

Päiviö Tommilasta akateemikko. Pääkirjoitus Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 1/2004.

Tarifa Traffic – Death in Gibraltar. Joakim Demmerin dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2004, 42. Myös englanniksi.

War Photographer. Christian Frein dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2004, 44. Myös englanniksi.

The Decomposition of the Soul. [Zersetzung der Seele]. Nina Toussaintin ja Massimo Iannettan dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2004, 49. Myös englanniksi.

Educational Film About State Security Files. [Lehrfilm über die Rokonstruktion von Stasiakten]. dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2004, 49. Myös englanniksi.

The Fog of War. Errol Morrisin dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2004, 108. Myös englanniksi.

Finland Waters – A Story of Adventure in a New Nation. Francis R. Linen dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2004, 112. Myös englanniksi.

Elokuva ekstremlajina –Werner Herzog. Artikkeli DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin lehdessä, tammikuu 2004 12-13.

Kulttuuriartefaktien nationalistisuudesta. Luentosarja Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa keväällä 2004.

Dokumentin ytimessä: Suomalaisen dokumenttielokuvan historiaa yhteiskuntahistoriallisesti tarkasteltuna. Luentosarja Helsingin yliopistossa (yhteiskuntahistoria sekä elokuva- ja televisiotiede) syksyllä 2003. Yhdessä Ilkka Kippolan kanssa.

Historiasta keskustellaan taas. Pääkirjoitus Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 4/2003.

Leni Riefenstahl on kuollut. Artikkeli Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 3/2003. Julkaistu lyhennettynä nimellä Leni Riefenstahl in memoriam myös SEA:n verkkosivuilla: http://www.sea.fi/lahikuvassa/inmemoriam/riefenstahl.html.

Valentin Vaala III. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa syyskuu-tammikuu 2003.

Dokumentin ytimessä. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa syyskuu-tammikuu 2003. Yhdessä Ilkka Kippolan kanssa.

Valentin Vaala II. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa toukokuu–elokuu 2003, 16-17.

Mykän neuvostoelokuvan olemukset. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa toukokuu–elokuu 2003, 18-19.

Valentin Vaala. Artikkeli Suomen elokuva-arkiston elokuvateatteri Orionin kausijulkaisussa tammi–huhtikuu 2003.

Historiallisia hetkiä. Pääkirjoitus Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 3/2003.

Irak mielessäin... Pääkirjoitus Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 2/2003.

Historiantutkimus julkisuuden paineissa: "julkkisväittelijöistä" byrokraatteihin. Pääkirjoitus Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 1/2003.

Kalevi –Kunnianosoitus kultamitalihiihtäjälle. Georg Grotenfeltin dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2003, 19.

Karjalainen kiirastuli. Seppo Rustaniuksen dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2003, 20.

Minun pikku elefanttini. Selma Vilhusen dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2003, 21.

Rubina doesn't live here anymore… Alexis Kouroksen dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2003, 24.

Tulevaisuus ei ole entisensä. Mika Taanilan dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2003, 26.

Crazy. Heddy Honigmannin dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2003, 45.

The Long Holiday. Johan van der Keuken dokumenttielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2003, 46.

Mother Day – the Turtlelike. Vincent Monnikendamin kollaasielokuvan esittely Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin katalogissa DocPoint 2003, 50.

Julkaisemisen uudet ideat. Pääkirjoitus Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 4/2002

Väkivallan ja politiikan yhteys elokuvissa. Luento Taideteollisen korkeakoulun ja Maanpuolustuskorkeakoulun seminaarissa Väkivallan kuvat, 22.10.2002.

Sotateema suomalaisessa elokuvassa. Artikkeli Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 3/2002.

Evakko – elokuva ja romaani karjalaispakolaisista. Artikkeli Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 3/2002.

Now we fly, Sir. Pääkirjoitus Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 3/2002.

Historiallinen elokuva yhteiskuntahistoriana. Luentosarja Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitoksella syksyllä 2002.

Mitään ei tapahtunut, kaikki hyvin? Pääkirjoitus Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 2/2002.

Cultural Artefacts and History Politics: Case Study - Propaganda and Censorship of Films in 20th Century. Luento: Helsinki Summer School, kurssi “Power of History”, 8.8.2002.

Cultural Artefacts in the Making of History Culture: Luento Helsinki Summer School, kurssi “Power of History”, 7.8.2002.

Wardrobes of the Masses: Eric Hobsbawm’s theory of Nationalism. Luento: Helsinki Summer School, kurssi “Nationalisms”, 5.8. 2002

Poliittista elokuvaa Sodankylän elokuvajuhlilla. Artikkeli Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 2/2002.

Historian julkinen käyttö. Pääkirjoitus Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 2/2002.

Uusi vuosi, uudet tavoitteet. Pääkirjoitus Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 1/2002.

Taivasta vasten – Arto Halosen dokumentti Kirgistanista. Artikkeli Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 1/2002. Ilmestynyt myös: Filmihullu 5/2001.

Pimeyden sydän! Nyt! Artikkeli Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 1/2002.

Maydell-juttu. Artikkeli Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 1/2002.

Political Censorship of Films in Finland. Lecture at History Department, University of Glasgow, January 31th, 2002.

Suomalainen elokuvasensuuri, luento: Helsingin Ekonomit ry./Järjestöekonomit, 29.2.2002.

100 vuotta dokumenttielokuvaa. Artikkeli DocPoint – helsingin dokumenttielokuvafestivaalin lehdessä 7.-10.2. 2002, 24-26.

Eric Hobsbawm nationalismiteorian piirteitä. Luento Renvall-instituutin järjestämässä nationalismi-luentosarjassa 22.1.2002.

Sotavuosien sensuuria ja propagandaa. Luento. Julkaistu vuonna 2003 Välirauha ja jatkosota-äänitesarjassa. Helsinki: Palmenia-kustannus (Helsingin yliopiston Ikäihmisten yliopisto), 2003.
Elokuva historiantutkimuksessa ja historia elokuvatutkimuksessa. Luento Historiallisen yhdistyksen seminaarissa lokakuussa 2002. (Julkaisu tulossa lokakuussa sarjaan Historiallisen Yhdistyksen papareita.)

East, West, Home’s Best? Artikkeli suomalaisen dokumenttielokuvan historiasta amerikkalaiselle yleisölle, ”Northern Exposure. Finnish Documentary Films in New York 12.-16.4. 2002", 7-8.

Eric Hobsbawmin nationalismiteorian piirteitä. Luento Renvall-instituutin järjestämässä nationalismi-luentosarjassa 22.1.2002.

Neorealismin historiapolitiikka. Artikkeli Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 4/2001.

Historian käyttö ja heränneet oikeina suomalaisina. Väitöshaastattelussa Ilkka Huhta. Väitöshaastatteluartikkeli Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 4/2001. Yhdessä Jouko Nurmiaisen kanssa.

Demokratiakin on ideologia. Pääkirjoitus Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 3/2001.

Verkostojen mahdollisuudet. Pääkirjoitus Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 2/2001.

Nettilehdellä ja paperilehdellä on eronsa. Pääkirjoitus Internetissä ilmestyvässä tieteellisessä historia-alan aikakauslehdessä Ennen & nyt - Historian tietosanomat, 2/2001.

Vaarallista elokuvaviihdettä jatkosodassa. Artikkeli aikakauslehdessä Sodan lehdet, 2001.

Historia, muisti, tunne: Seppo Rustaniuksen dokumenttielokuvat. Filmihullu 5/2001.

Amerikkalainen elokuva toisesta maailmansodasta kylmään sotaan. Luento: Pidetty Suomen elokuva-arkiston ja HYY:n elokuvaryhmän luentosarjassa "Amerikkalainen elokuva" Elokuvateatteri Orionissa Helsingissä 23.2. 2001.

Suomalaisen elokuvan alkuvuosikymmenet. Luento Pietarissa Suomen kielen ja kulttuurin päivillä 17.2. 2001.

Kylmän sodan kulttuurin hakuteos. Kosmopolis 3/2000, 79-82. Kirja-arvostelu teoksesta Richard A. Schwartz, Cold War Culture: media and the arts 1945-1990. New York: Checkmark Books, 1998. 376 s.

Skandaali elokuvassa. Historiallisen yhdistyksen Historiallisia Papereita 9, 2000.

Kun ei kysy, niin ei löydä vastaustakaan. Kirja-arvostelu teoksesta Tuomo Lappalainen, Pia Letto-Vanamo, Pertti Rannikko, Jukka Relander, Leena Seretin, Suomi 5 vuotta Euroopan unionissa. Toiveita, pelkoja, tosiasioita..., Helsinki: Eurooppa-tiedotus, Edita, 2000. Hallinto 3/2000.

Veljekset kuin ilmekset, Taviani Vittorio & Paolo. Filmihullu 4/2000, 9-14. Article on Taviani Brothers and their films).

Joseph Conradin Pimeyden sydän ja Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja. Nyt! Artikkeli, palstalla"Kirja vs. elokuva", Nuori Voima 3/2000. Muokattuna myös Ennen & Nyt - Historian tietosanomat, 1/2002.

Panttivankisieppaukset ja julkisuus, Näkökulma, Aamulehti 21.5. 2000.

Sotapropagandaa Filippiineiltä. [War propaganda from Philippines], Vieraskynä, Helsingin Sanomat, 11.5. 2000.

Espoon oma Minna Canth! [Learnings of Siberia], Kotiseutulegenda-sarja, EE-mail 11/99. In co-operation with Eva Packalén.

Suru, muisti ja kuolema, [Sorrow, Memory and Death], Kotiseutulegenda-sarja, EE-mail 10/99. In co-operation with Eva Packalén.

Veivattavista kameroista Espoon Cinéen. [From Old Cameras to Espoo Ciné -festivals]. Kotiseutulegenda-sarja, EE-mail 9/1999

Kestikievarielämää. Kotiseutulegenda-sarja, EE-mail 8/1999

Herttoniemi elokuvissa. Herttoniemeläinen 1999. In co-operation with Eva Packalén.

Helvi Sipilä, Kotiseutulegenda-sarja, EE-mail 6/1999. In co-operation with Eva Packalén.

Kuuban kriisiä käsittelevään elokuvaan (Thirteen Days) liittyvä haastattelu Pop-komissiossa (TV1), 28.2. 2001.

Poliittinen elokuva yhteiskuntahistoriana. Luentosarja Helsingin yliopisto, Avoin yliopisto.

Neuvosto-Venäjän elokuva ja Elokuvapropaganda Neuvostoliitossa. Luentoja: Dokumenttikilta ry:n järjestämässä Sotapropagandaseminaarissa, 5.5. 2000. (Myös siihen liittyvä televisiouutishaastattelu, TV1).

Kun pirtu nousi maihin Espoossa.Kotiseutulegenda-sarja, EE-mail 5/99.

Espoon naisia monenlaisia. [Women in Espoo]. Kotiseutulegenda-sarja, EE-mail 4/1999. In co-operation with Eva Packalén.

Historia tuomitkoon! [Let History Judge!]. Kotiseutulegenda-sarja, EE-mail 3/1999.

Noitia ja kuolemaantuomittuja, [Witches and death sentences]. Kotiseutulegenda-sarja, EE-mail 2/1999.

Elias Cajander, [Parish priest Elias Cajander from 18th Century]. Kotiseutulegenda-sarja, EE-mail 1/1999.

Porkkala [Espoo's big neighbours]. Kotiseutulegenda-sarja, EE-mail 4/1998.

Ei tee mitään, länteen itään? Jerzy Skolimowski. Filmihullu 5-6/1998

Kolmannen valtakunnan vieraat. Filmihullu 3/1998.

Seitsemäs taide. Poleemi 2/1998. [Seventh art.]

Politiikka eilen, tänään, huomenna. Kirjaesittely teoksesta Life After Politics. Pax 3/1997.

Sodan elokuvadokumentit ja sensuuri. Artikkeli, Poleemi 4/1996.

Suomettunut Suomi. Kirja-arvio Jukka Nevakiven teoksesta Miten Kekkonen pääsi valtaan ja Suomi suomettui. Pax 3/1996.

Suomalaisen väkivallan kirot. Artikkeli, Poleemi 3/1996, s. 17-19.

Elokuva, sota & etnisyys. Artikkeli elokuvan satavuotisjuhlanumerossa: Filmihullu 3/1996, s. 22-25. [Film, War & Ethnicity.]

Milloin Urho Kekkonen sai silmälasit? Artikkeli Poleemin 30-vuotisjuhlanumerossa, 3/1995.

Kätketty imperialismi. Review-artikkeli Edward Saidin tuotannosta. Pax 3/1995, s. 14. Yhdessä Eva Packalénin kanssa.

Pelko ja kauhu eivät välity lukijalle. Kirja-arvio Anja Kaurasen romaanista Pelon maantiede. Pax 3/1995, s. 13. Yhdessä Eva Packalénin kanssa.

Nationalismeja on monia. Kolumni, Suomi 2/1995, s. 33

Megakuolema. Kolumni, Suomi 1/1995, s. 33.
Äärimmäisyyksien ajan historia. Kirja-arvio Eric Hobsbawmin teoksesta Age of Extremes. Pax 2/1995.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Megakuolema on todella loistava. Muistan vieläkin, kuinka suuresti pidin siitä, kun luin sen tuolloin jo viimeisiään vedelleestä Suomi-lehdestä.

Tuo Kekkos-juttuhan on sitten tietysti toinen klassikko, ehkä tätä nykyä tunnetumpi (?).

Jari Sedergren kirjoitti...

Kiva näistäkin on kehua saada: minulle aina valitettiin, että kirjoitan niin synkeistä aiheista.