Sivistyksen käsitteestä

Pohjaksi voitte lukaista nopeasti Marko Hamilon yleissivistävän katsauksen sivistyksen historiasta, mm. kreikkalaisten Paideia-käsitettä ja sen latinalaisesta versiosta, joka Ciceron käännöksenä kuului humanitas. Kuten Marko toteaa, se tarkoitti 'ihmistä ihmisessä', mutta myös ihmisystävällisyyttä, sivistyneisyyttä sekä ihmiskuntaa.

Käsite ”sivistys” on tuotu suomen kieleen alun perin saksankielisen Bildung-käsitteen käännökseksi. Bildung voidaan ymmärtää perinteisesti samana kuin inhimillisyys: se kuvaa sitä mikä inhimillisessä olemisessa on erityisen arvokasta.

Sanana saksan kielen Bildung on juonnettu substantiivista Bild (kuva) ja verbistä bilden (kuvata, luoda, rakentaa, muokata. Näin Bildung merkitsee eräällä tavalla kuvaksi tulemista.

Tämän kuvan referenssi on tietysti samalla myös ajatus ihmisestä Jumalan kuvana. Keskiajan ja uuden ajan alun käsite Bildunge tarkoitti teologisessa käytössään jumalan ja ihmisen suhteen määrittelyä: latinaksi käytettiin eräitä nykyajankin paljon käyttämiä termejä kuten imago, imitatio, forma, formatio.

1700-luvulla Bildung-käsite sekularisoitiin eli maallistettiin valistuksen myötä. Ajatusyhteys klassiseen 1800-luvun Bildungiin jatkuu siten, että jokainen ihminen kantaa sisällään jonkinlaista jumalallista kipinää, minkä voisimme hyvin maallistaa mahdollisuudeksi: sivistys on siis sellaiseksi kuvaksi tulemista, jossa kuva on Jumalan kaltainen ihminen – maallisesti sanoen: sivistys on kuvaus ihmiseksi tulemisesta.

Johan Joachim Winckelmannille Bildung-käsite kattoi antiikin klassis-humanistisen tietämyksen. Friedrich Schillerin vastavallankumouksellisessa tutkimuksessa Über die ästhetische Erziehung des Menschen (Ihmisen esteettisestä kasvatuksesta, 1795), se ulottui jo kasvatuksen ja kehityksen poliittiseen agendaan. Wilhelm von Humboldt, joka luonnontieteiden malleja tutkittuaan määritteli Bildungin yhdistelmänä, jonka osatekijöinä ovatf Anbildung (laadun tai tiedon hankkiminen), Ausbildung (jo olemassaolevien laatujen kehityksenä), Entfaltung (luovana saavutettujen taitojen tai laatujen laajentamisena ilman ulkoisia rajoituksia) and Assimilation (assimilaationa, sopeutumisena).

Von Humboldt oli kielitieteilijä, joka uudisti Preussin sivistyselämän toimiessaan Preussin opetusministerinä. Berliinin yliopisto perustettiin hänen humanististen kasvatusihanteidensa mukaisesti. Winckelmannin tapaan myös Humboldt kiinnitti eritystä huomiota antiikin tuntemukseen ja sen jalostavaan vaikutukseen. Johann Wolfgang von Goethe määritteli Bildungin omien käsitteidensä, metamorfoosin ja morfologian kautta, orgaanisena kypsymisen prosessina ja pedagogisena periaatteena, joka johtaisi kaikenkattavaan harmoniseen kokonaisuuteen.

Koulutusta, kehitystä ja muotouttamista tarkoittamana toimintana Bildung tuli synonyymiksi porvarillisen subjektiviteetin ideaalina ja mahdollisena jatkuvana prosessina (jonka päättyminen jätetään siis avoimeksi).

Porvarillisuuden synnyn tuntoja teemasta kuvailtiin usein ns. Bildung-romaaneissa (suom. usein kehitys- tai koulutusromaani), jonka katsotaan alkaneen Cristoph Martin Wielandin romaanista Agathon (1766/67). Siinä sankarin elämän kuvaamisen ohella samalla valistetaan lukijaa. Friedrich von Blanckenburgin Versuch über den Roman, 1774, viittaa Wielandiin käyttämättä Bildung-termiä, siten Karl Morgensternin vastaus Blanckenburgille vuonna 1803 lienee ollut ensimmäinen joka käyttää termiä Bildungsroman.

Morgensternin luennoidessa Bildungsromanista yliopistossa vuonna 1818, hän katsoi Goethen romaanin Wilhelm Meister's Lehrjahre (Wilhelm Meisterin oppivuodet, 1795/6) olleen paradigmaattinen Bildungsroman. Sittemmin sanan käyttö on ollut varsin löyhää: Bildungsroman on ollut usein määritelmänä kaikelle romanttiselle kirjallisuudelle, mitä se ei tietenkään käytännössä ole.

Suomen kielen sivistys-sanan etymologia liittyy pellavan viljelyyn: korjatut ja kuivatut pellavan varret loukutetaan eli hakataan hajalle, jolloin niistä saadaan kuidut ja muut osat erilleen: kun sitten prosessia jatketaan sivistämällä eli harjaamalla, kuidut puhdistuvat, silenevät ja oikenevat. Alunperin adjektiivi siveä viittaa siis korkealaatuiseen ja käyttökelpoiseen pellavakuituun. Toinen yleisesti käytetty merkitys liittää sivistyksen siivoamiseen.

Suomalainen sivistys viittaa inhimillisen olemassaolon sisältöön, mutta vahvasti myös sen kriteereihin ja suuntaan. Siksi on helppo ajatella, että sivistys on ensinnäkin jokseenkin sama asia kuin koulutus tai oppineisuus ja se liittyy jollakin tavalla tietoon tai tietämiseen, sen kautta oppimiseen, koulutukseen ja opiskeluun.

Toinen sivistyksen perusmerkitys liittää sen tietynlaiseen käyttäytymiseen tai toimintaan. Sivistys on oikeaa käytöstä, oikeina ja arvostettuina pidettyjen tapojen ja toimintamallien noudattamista. Siten sivistys liitetään useimmiten yksilöön ja yksilölliseen käyttäytymiseen, mutta esimerkiksi silloin kun puhutaan sivistyneistä pelisäännöistä, niiden noudattaminen on myös yhteisöjen asia.

Yllättävän lähelle alkuperäistä merkitystään sivistys tulee laajimmassa merkityksessään: silloin sivistys on jokseenkin sama asia kuin koko inhimillinen kulttuuri. Kulttuuriin ja sivistykseen kuuluvat tällöin kaikkinainen ihmisen toiminta, ihmisen luomat elämänmuodot ja toiminnot, mukaan lukien ihmisen tapa elää luonnossa ja muokata sitä. Näin sivistys koskettaa koko ihmistä ja liittyy ihmisyyteen: se on toimintaa, jossa ihminen muokkaa maailmaansa, ja omaa itseään tuon oman maailman olennaisena osana. Tämä ei estä sitä, että sivistykseen liitetään perusmerkityksenä voimakas omakohtaisuus, sisäisyys, oman itsen ja ainutlaatuisen luovuuden korostaminen. Omakohtaisen sivistysihanteen keskeisimpiä piirteitä onkin itsetietoisuuden korostaminen.

Lopuksi pitkä siteeraus Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluodon avajaispuheesta vuonna 2003. Siinä hän käy läpi suomalaisen sivistyshistorian luonnehdintoja ja tuo teeman myös nykypäivän tilanteeseen erityisesti yliopiston näkökulmasta:

"Vastaavalla tavalla haluan väittää, että humboldtilainen yliopistomalli voidaan yhdistää tulosvastuuta koskeviin kohtuullisiin vaatimuksiin, kunhan tuloksen käsite ymmärretään ja mitataan yliopistoille ominaisella tavalla. Oman iskulauseeni mukaan myös sivistysyliopisto voi olla tehokas.

On totta ja merkittävää, että yliopistojen vaikutus välittyy teknologisten innovaatioiden kautta kilpailukykyyn ja talouskasvuun. Mutta vielä ensisijaisemmin niiden tehokkuus koskee sivistystehtävää, joka varsin yllättävästi puuttuu edellä mainitusta EU:n komission tiedonannosta.

Kulttuuristen, hallinnollisten ja sosiaalisten uudistusten kautta yliopistojen myönteiset vaikutukset ulottuvat monin tavoin ihmisten elämän laatuun, millä on myös epäsuorasti ollut suuri taloudellinen merkitys, kun Suomea on rakennettu kieleltään ja kulttuuriltaan omaleimaiseksi demokraattiseksi oikeusvaltioksi. On myös tärkeä muistuttaa, että yliopistot opettavat tiedeperustaista ajattelutapaa, joka auttaa kriittisesti arvioimaan median välittämää propagandaa ja ”huuhaata”.

Lisäksi tieteellinen ajattelutapa antaa pysyvän kyvyn oppia yhä uusia asioita. Kuten jo Snellman oivalsi, yksilön kannalta sivistyminen on elinikäinen prosessi: ”sivistys ei pääty kouluun tai johonkin tiettyyn tutkintoon, vaan koko elämä on sitä koulua, jossa yksilö muokataan ihmiseksi, ja itse tämä sivistysprosessi muodostaa sen, mikä ihmisessä on ihmistä”.

Rein liitti avajaispuheessaan 1895 tämän näkemyksen elinikäisestä oppimisesta yliopiston velvollisuuteen tarjota opetusta myös omien opiskelijoittensa piirin ulkopuolelle — ennakoiden näin Jyväskylässä 1912 alkanutta kesäyliopistotoimintaa ja myöhempää avointa yliopistoa. Rein esitti myös huomion, että ”intellektuaalinen pääoma” ei aineellisen pääoman tavoin vähene, kun se siirtyy yksistä aivoista tuhanteen muuhun.

Filosofi Eino Kailan luonnehdinnan mukaan sivistys on sitä, että ”menneisyys elää meissä”. Yliopistoissa perinne onkin aina ollut vahvasti mukana. [-- --] Kailan periaate ei kuitenkaan tarkoita, että me eläisimme menneisyydessä. Kyse ei ole mistään menneen kaihosta ja säilömisestä konservatismin mielessä, vaan ihmisten sivistyksellisten pyrkimysten ja saavutusten arvostamisesta yhä nykyhetkessä elävinä voimina. Tällaisessa näkemyksessä voi yhtyä perinteen kunnioitus, historiallisen muutoksen taju ja aktiivinen asennoituminen tulevaisuuden luomiseen.

Sivistyksen käsitteen dynaaminen tulevaisuusulottuvuus tulee esiin Kailan toisessa luonnehdinnassa, jonka mukaan sivistys on ”se, mitä jää jäljelle, kun olemme unohtaneet kaiken oppimamme”. Tämä teesi korostaa sitä, että tietojemme sisällöt ovat jatkuvasti historiallisesti muuttuvia ja vaihtuvia, jolloin jähmeän tietovaraston sijasta keskeiseksi nousee suhtautumisemme oppimiseen ja tiedonhankintaan, pysyvä opinhalu ja tiedonjano, sekä siihen liittyvä käsitys tiedon hankkimisen kriittisistä menetelmistä ja luovasta luonteesta.

Sivistys on näin ollen inhimillisten kykyjen, taitojen, tietojen, asenteiden ja arvojen jatkuvaa uusintamista, kehittämistä ja jalostamista. Sivistyksellä näin määriteltynä on yhtä aikaa välinearvoa ja itseisarvoa. Yhtäältä se on tieteen ja taiteen luoma strateginen pääoma, toimintavalmiuksien varanto, jota kansalainen tarvitsee elämänsä hallinnassa ja tavoitteidensa toteuttamisessa. Toisaalta se on alati muuttuva prosessi, joka ilmaisee — niin yksilön kuin kansakunnankin tasolla — hyvän inhimillisen elämän perimmäisiä päämääriä. Humboldtin ja Snellmanin ihanneyliopistossa sivistystä viedään eteenpäin tutkimuksen avulla: ”Bildung durch Wissenschaft”.

Snellmanille sivistys on aina yhdistelmä ”tietämistä ja siveellisyyttä”. Tämä ajatus palautuu hengeltään jo antiikin suurten filosofien sivistysohjelmaan (kreik. paideia), joka yhdisti taitojen ja tietojen vaalimiseen pyrkimyksen arvokkaaseen ja hyvään elämään. Opiskelu tähtää Reinin sanoin ylioppilaan ”kokonaispersoonallisuuden” kehittämiseen. Siveellisyyteen liittyvä moraalikasvatus onkin aina kuulunut suomalaisen koululaitoksen perustehtäviin.

On aihetta uskoa, että Suomessa vallitsee ainakin periaatteen tasolla laaja yksimielisyys siitä, että korkean sivistyksen ylläpitäminen on yhä keskeinen kansallinen päämäärä. Oikeudenmukaisen sivistysvaltion on tarjottava kaikille tasavertaiset mahdollisuudet edetä kykyjensä mukaisesti oppimisen ja tietämisen portaikoissa."