Isän päiväkirjamerkintöjä II

On työkiireitä. Siksikin isän päiväkirjasta - sitä on varmasti kaikkiaan yli 10000 sivua - on hyvä lohkaista pari juttua lisää. Ensin Valentinin päivänä ja sitten pari päivää myöhemmin kirjoitettu merkintä, jossa mm. korjaus tähän ensimmäiseen. Isä kirjoitti nämä merkinnät helmikuussa 2005. Jälkimmäisessä merkinnässä mainitaan myös paikallinen KTP:lainen kommunistijohtaja. Hän varmaan kestää näin esille tulevan tuttavallisen piikittelyn, jos vaikka sattuisi netissä tähän törmäämään. Terveisiä minultakin Hahto-Matille. Laittakaas kommentteja, että tiedän viitsittekö te tänne eksyneet näitä lukea vai pitäisikö keksiä omia (tai jättää siltä päivältä kirjoittamatta muiden kiireiden vuoksi).

Maanantaina 14. helmikuuta 2005
Jenkkien makeilukulttuurin voitonpäivä; Voitto, Valentin, Tino; ruots. Valentin; saam. Vuoitu; ort. Soini, Kiril

Missale Aboensessa 1488 mainittiin 14. helmikuuta Valentinus mart. eli Valentinus marttyyri ja Mikael Agricolan rukouskirjassa 1544 Valentinus pijspa. Hänen osansa yli viidentoista muun Valentinus -pyhimyksen taikka autuaaksi julistetun nimen kantajan joukossa lienee aloittanut roomalainen marttyyripappi, joka perimätiedon mukaan kuoli 260-luvun lopulla ja jonka haudalle on jo v. 350 pystytetty kirkko.

Nimestä on kaksi muotoa, lyhempi Valentin ja pitempi Valentinus, joissa se oli Suomen allakoissa 1705–1928. Muoto Valentin palautettiin v. 2000 allakkaan entiselle päivälleen 14.2. Ruotsalaisessa almanakasssa se oli pysynyt paikallaan keskeytyksettä. Kansainvälisesti se on käytössä laajasti eri muodoissaan., italiassa Valentino, englannissa Valentine, joka monissa muissa kielissä on nimen naispuolinen vastine. Saksassa nimi on muuntunut muodoiksi Valten, Valtin, Velten.

– Muistathan räätäli Halmeen oppipojan Linnan Pentinkulmalta! Muistaakseni hän kävisi Amerikoissa kokeilemassa irtoaisiko kultaa saksilla ja neulalla.

Valentinin päivästä kehkeytyi rakastavaisille omistettu päivä, jolloin vannottiin lemmenvaloja ja kuherreltiin kevyinkin sitein. Siinä oli alku ystäävänpäivälle. Valentinin muistopäivä helmikuun neljäntenätoista osui roomalaisten Juno-jumalattaren 15.2. pidetyn juhlan aatoksi. (Juliaanisen kalenterin mukaan 15.2. vaihtui maaliskuun ensimmäiseksi.) Juno-jumalatar oli naisten suojelija. Jokaisella naisella oli syntymähetkeensä liittyvä juno, joka turvasi hänen suvunjatkamiskykynsä. Junosta tuli personoituneena myös avioliiton suojelija ja avio-onnen edistäjä, joka auttoi synnytyksissä.

Toinen selitys Valentinuksen päivän lemmenkirjeiden lähettäminen pohjautuu keskiaikaiseen uskomukseen, että linnut alkavat paritumisensa helmikuun neljäntenätoista.
Suomalaisten ortodoksisess kalenterissa Valentinus on 30. heinäkuuta 270-luvulla eläneen italialaisen piispan ja marttyyrin mukaan.

Kierto mestauspäivästä ystävyyden päiväksi tuntuu kaukaa haetulta.
Piispa tämä Valentinus ei ollut, vaan kristittyjen pappi, joka vihki luvatta roomalaisia sotilaita. Hänet vangittiin, mutta sotilaiden vaimot lähettivät kiitollisina lahjoja, kirjeitä ja kukkia kaltereiden taakse.. Keisari Marcus Aurelius tuomitsi Valentinuksen kuolemaan vuonna 269. Hänen mestauspäivästään tehtiin sittemmin ystävyyden päivä.

– Sopii Yhdysvalloissa vallitsevaan kulttuuriin. Sieltähän Valentinus Day tuli Suomeen ja ystävän päiväksi nimettynä se sai sijansa meidän allakassa 1987. Kuta verisempi, sitä myyvämpi! Virallisesti kyseinen kouhotus pyhitettiin meillä 1996. Tämä jenkkikulttuurin ilmentymä toimii kuin Disneyn omima mytologia. Se täyttää kaiken ja hävittää muut kansalliset perinteet.

Englannissa ystävän päivää on vietetty ainakin 1537 alkaen, jolloin Shakespeare viittasi siihen Hamletissa ja Kesäyön unelmassa, jossa Ateenan herttua Theseus sanoo tapaamilleen nuorille pareille: ”Pyhä Valentin on mennyt, ja nytkö vasta nämä linnut pesii?”

Muualla Euroopassa päivän vietto yleistyi 1900-luvulla, jolloin se alkoi Ranskassa ja siirtyi sieltä Skandinaviaan. Nykykulttuuri on markkinakulttuuria ja päivän lietsonta on siirtynyt markkinoiden mainostajien haltuun eli tapa seuraa muita myyntikonjunktuureja, isänpäivää ja viimeisimpänä villityksenä pyhäinpäivän eli amerikkalaisittain Halloweenina.

Aamurivien aikana päivä ehti vaalentua värittömään valkeavoittoiseen harmauteensa. Pakkasmittari pysyi tutuissa pikkupakkasen lukemissa. Yksinäinen harakka, kuka ties Remppa, uskaltautui pudottautumaan lehtikuusen oksankarahkoista murkinatasanteelle. Kuin samaa komentoa lehahti melkoinen naakkaparvi, mikä lienee aristellut vaanivaa haukkaa, koska vain naakkapari jäi takapuistoon muiden leuhottaessa markettien suuntaan. Yksi uskalias viherpeippo kiiti melkein hankea hipoen jyvääkään nappaamatta. Harakka luotti lujaan nokkaansa ja WeeBee muisti kouluvuotensa lopusta vähälumisen marraskuun, jolloin harakka surmasi varpushaukan hänen koulunsa vielä puistikkomaiseen pihaan.
Ilmamassan kosteus esti auringon kirkkaimman helon. Sen voima synnytti varjot, jotka erottuivat hangilla. Joskushan kideharson takaa kuultava aurinko on voimaton eikä synny varjoja.

Lehtien leikkelyistä löytyy etu, jota ei radion kuuntelu eikä teeveen katselu tuota. Ne palauttavat jonkin merkittävänkin aiheen taikka tapahtuman, tuoreuttavat muistia ja antavat ihan uuden tiedon, joka muuten jäisi huomaamatta.

Semmoinen osui WeeBeen leikkelyissä. Saamelaiskysymyksissä varsinkin tämä etninen ryhmä on pitänyt yllä myyttiä sorretusta ja väärinkohdellusta alkuperäiskansasta, jolle muu suomalaisväestö on menneisyyden velkaa. Ja kuten muissakin tapahtumissa virkamiehet ovat kansan uskomuksissa enemmistöväestön edustajia, jotka saavat syyt ja seuraamukset niskoilleen.

Nyt menneisyyttä on tutkittu historian menetelmin. Tulos oli yllätys akatemiatutkijalle Maria Lähteenmäellekin. Hän tuli johtopäätelmiin, etteivät virkamiehet syrjineet vain saamelaisia, vaan se kohdistui tasapuolisesti myös suomalaisiin uudisasukkaisiin.
– Siitäpä lohtu! Ihan kuin perhekuritusta saaneet pahat pojat, selkäsauna oli yhtä kova molemmille. Jo vain semmoinen synnyttää lepoa ja tyytyväisyyttä, varsinkin jo naapurissa eivät asiat ole sen kummemmalla tolalla.
– Eipä ihan niinkään! Hän toteaa itse: ”Meidät on kasvatettu ajattelemaan, että saamelaiset ovat huonosti kohdeltu kansanosa, mutta en löytänyt sorron tai alistamisen mekanismeja ollenkaan.”

Tutkimus ei olisi läheskään tosi, jos se kiistäisi, ettei Suomella ollut 1800-luvulla syrjivää vähemmistöpolitiikkaa ollenkaan. Se vain ei perustunut ensisijaisesti etnisyyteen, vaan elinkeinomuotoon. Suomalaiset ja saamelaiset olivat viranomaisille yhtä samaa rahvasta. Lähteenmäen mielestä suomalaisia uudisasukkaita ja saamelaisia ei voi edes käsitellä tutkimuksellisesti yhteismitallisesti. Viranomaisille ryhmät olivat yhtä ja samaa kastia.
”Ikuisen alistuksen argumentti ei toimi”, väitti Lähteenmäki useaan kertaan. Hän ei ole saanut vielä kommentteja yleisen käsityksen vastaisesta tutkimustuloksestaan. ”Tämä ei ole keksittyä juttua tai tulkinta. Kukkaan ei voi kevyesti sanoa, ettei tämä pidä paikaansa. Jos haluaa muuta, on tehtävä kokonaan toinen tutkimus.”

Poropaimentolaiset olivat tutkimuksenkin kannalta pieni, mutta erilainen lukunsa. Tutkimuksen lähtökohtana oli selvittää, millaiset Lapin monikulttuurisen väestön keskinäiset suhteet olivat ja miten viranomaiset heihin suhtautuivat.

”Yllättäen en löytänyt saamelaisia koskevia sorron mekanismeja ollenkaan”, hän toteaa.
Poropaimentolaiset muodostivat saamelaisten joukossa oman ryhmänsä, joihin viranomaiset kiinnittivät erityistä huomiota. Heidät koettiin uhkaksi, koska he ylittivät valtakuntien rajoja, mikä ei tuolloin ollut enää suotavaa.

”Rajoja haluttiin sulkea, Siksi poronomadit joutuivat silmätikuiksi. Se oli vähemmistökysymys, muttei perustunut etnisyyteen..

Kun Suomen Lappi vuonna 1809 syntyi, pohjoinen sai ensi kertaa oman vähemmistönsä. Saamelaisiksi arvioitiin noin 900, sata vuotta myöhemmin 1500 ja nyt 7000.
Saamelaiset eivät ole muodostaneet yhtenäistä ryhmää, vaan he olivat hierarkinen ryhmä. Lähteenmäki hämmästelee, ettei saamelaisten keskinäistä hierarkiaa ole tutkittu lainkaan.
”Minä nostan esille, kuuinka eriarvoisessa asemassa saamelaiset ovat olleet.. Tasan tarkkaan oli tiedossa, kuka oli saamelaisten ylintä tai alinta kertaa.

Saamelaisten hierarkia oli Lähteenmäen mukaan aivan yhtä jyrkkä kuin minkä tahansa etnisen ryhmän. ”Esimerkiksi poronomadien joukossa oli raharikkaita, he olivat todella yhteisön yläpäätä, mutta sitten oli hirveän paljon köyhiä pororenkejä.”
Poropääoma alkoi keskittyä 1800-luvulla. Esimerkiksi Utsjoella oli lopulta kaksi henkilöä, jotka omistivat puolet poroista. Tämä tarkoitti, että muilla oli yhä vähemmän mahdollisuuksia toimia ammatissaan. He siirtyivät uudisasukkaiksi, joita valtio tuki. ”Ihmiset olivat rationaalisia, laskivat mikä paras väylä, että pysyttäisiin leivässä. Jos et lähtenyt kalastajaksi Norjan rannikolle, lähdit uudisasukkaaksi.”

Tutkimuslähteissään Lähteenmäki käytti myös käräjäpöytäkirjoja selvittääkseen kuinka paljon poronomadit ja uudisasukkaat riitelivät. ”Tutkin asiakirjat niiltä vuosilta, jolloin uudisasutus oli aktiivisinta eli 1850-luvulta. Riitapukareita olivat nimenomaan vanhat ja uudet talolliset, eivätkä poronomadit ja uudisasukkaat keskenään.”– Kului päivä näissäkin pakkasjaksoa pelätessä!

Keskiviikkona 16. helmikuuta 2005
Kai; ruots. Kaj; saam. Gàiju; ort. Vilkko

Josef Vissarionovits Stalin, alias Teräsmies, ei kelpaa enää vitsiksikään. Ja huonoa pilaa syntyisikin, jos miljoonien viattomien ihmisten tapattaja nostettaisiinkin viihteen kirjaviin ramppeihin.

Aikoinaan Veikko Huovinen sooloilutti toisen despootin suomalaiseen kirjallisuuteen. Hitler-veitikka tuskin nosti myyntilukuja best-sellerin mittoihin, mihin oikea metsien mies Havukka-aholainen ylti.

Onneksi kyse Stalinin nimen ja kuvan ratsastamisella ei ollut suomalainen yritys. Viinipullon kylkeen liimattu pelottava sivuprofiili pelotti kanadalaiset viinin juojat ja karkotti Jaltan kokouksen osanottajien joukossa konferenssin 60-vuotispäiiiville tuotetun sherryn ja portviinin ystävät, vaikka hän istui tunnetussa kuvassa Franklin Rooseveltin ja Winston Churchillin kanssa.

Tätä Kanadan ukrainainalaisväestö ei hyväksynyt. He tietävät Stalinin olleen maailmanhistoeian pahimpia tyranneja.

”En suinkaan halua, että Stalin unohdetaan. Haluan että hänet muistetaan siitä, mitä hän oli: kansojen massamurhaaja”, sanoi Kanadan ukrainalaisen järjestön edustaja Lubomir Luciuk.
Manitoban osavaltion alkoholiliike joutui taipumaan kuluttajien painostuksen alla ja noin 24 euroa maksaneet sherry- ja portviinipullot poistettiin myynnistä.

– Siinäpä haaste ja bisnestoimi Hahto-Matille! KTP:n nimissä hän voisi tilata juomat Suomeen, hankkia niille myyntilupa ja KTP:n kesäjuhlat Kiteellä olisi valtaisa menestys. Siinä luontuisi samalla jäsenhankinta eikä kituvan puolueen tarvitsisi pelätä poistoa puoluerekisteristä.
– Mitenkähän menestyisi vierresammiollinen olutta, jos se nimettäisiin Kim Il Jongin nimiin?
– Huonosti! Kim ei tainnut menestyä Bushin pelottelussa, kun hän tunnusti Pohjois-Korealla olevan ydinase.
– Ei siihen usko kovin moni ydinaseiden tuntijakaan. Pommit ovat niin painavia, ettei niiden lennättämiseen Pjong Jangista riitä yksikään kotimainen kauko-ohjus. Sen CIA on selvittänyt hyvissä ajoin.
– Varmaan itse pommin suunnitteluvaiheessa. Jos se olisi huolestunut, Pohjois-Koreassa riehuisi sota. Se tosin saattaa riittää hyökkäyksen syyksi tupla-Bushille.

Maanantainen Valentinus-tarina sai oikaisun. WeeBeenkin tuntema tietomaestro Eero Ylitalo puolusti filosofikeisaria Marcus Aureliusta, jota jutussa syytettiin Valentinuksen kuolemantuomiosta. Ylitalon oikaisu vahvisti jälleen sen, ettei internet-sivujen tiedot ole tosia, vaan ne vaativat lähdekriittisen tarkistuksen, kuten muutkin tietona heitetyt tarinat.

”Marcus Aurelius oli antiikin historian humaaneimpia ja inhimillisimpiä hallitsijoita, stoalainen filosofi, joka kirjoitti muun muassa teoksen Itsetutkisteluja. Vaikka hän ei kristinuskoa hyväk-synyt, hän ei myöskään kristittyjä vainonnut Varmin todiste Marcus Aureliuksen syyttömyydestä Valentinuksen marttyyrikuolemaan on kuitenkin se, että vuosina 161-180 hallinnut keisari oli ollut kuolleena jo 89 vuotta siinä vaiheessa, kun Valentinus tuomittiin. Marttyyrikuoleman takana oli keisari Claudius Cothicus (keisarina 268-270) ."

Virheellinen tieto Marcus Aureliuksen osuudesta piispan kuolemaan on tietenkin peräisin internetistä. Mistäpä muualta!