Aamuyöllä kumpikaan meistä ei jaksanut kelloa katsoa. Niinpä nousimme ylös tuntia tavallista aikaisemmin ja kahvi porisi valmiiksi jo klo 6.24. Että "taas on tsuhna laiska", kuten professorini Osmo Jussila tapasi sanoa, kun koko päivän 9.00-18.30 arkistossa vietettyämme palasimme klo 19 laitokselle kirjoittamaan siitä, mitä tuli tutkittua. Osmon uusi jättiläisteos Suomen Suuriruhtinaskunta on vasta puoleen väliin luettu. Mutta hyvä se on, vaikka välillä vähän puheenomaisesti kirjoitettu - ehkä yllättäen. Ei se haittaa, kaikki luennoiminen ei ole tylsää, vaikka jostakin minulle käsittämättömästä syystä "luennointi" saa nykyään negatiivisen konnotaation. Erityisesti jos moni kuulee yhtä aikaa: yksilöllistyneet opiskelijat eivät halua, että muut jakavat saman tiedon samalla kertaa. Se loukkaa heidän yksilöllistä oikeuttaan. Sen takia "massaluennot" ovat pahasta. [Anna mun kaikki kestää!]
Aika kun tuli näin puheeksi, niin havaitsin tuossa aamulenkilläni Internetissä, että Visakopu oli rakentanut linkin "rakettitieteilijä", soveltavan fysiikan professori Dick Henryn kalenteria koskevaan uutiseen.
Ideana on saada viikonpäivät pysymään joka vuosi samoina: professorin elämä helpottuu, kun tentit ja harjoitusten palautuspäivät pysyvät samoina. Kyse on siis kalenterista johtuvasta turhasta työstä ja materiaalin haaskauksesta, kun kalentereita - tyhjiä - printataan joka vuosi uudestaan.
Henryn ratkaisu on paitsi justeerata muutaman kuukauden pituutta lisätä vuosikiertoon 5-6 -vuoden välein toteutettava ylimääräinen viikko, joka ei kuulu mihinkään kuukauteen: hän kutsuisi sitä Isaac Newtonin mukaan Newton-viikoksi. [Teinit - just sitä varten on Google!]
Mutta jos kalenteri pantaisiin toteen miettikää ammattiyhdistysliikettä, joka taistelee arkipyhien puolesta - arvatkaa mikä sota syttyisi siitä, miten Henryn kalenteri aseteltaisiin suhteessa juhlapyhiin, jotka siis vuodesta toiseen olisivat nyt samoina päivinä. Siinä menisi palkankorotuksetkin (aivan niin kuin meidän työpaikalla just nyt...)
Ja syntymäpäivät. Ajatelkaa niitä onnellisia, joiden syntymäpäivät olisivat perjantaina ja lauantaina. Aina kivaa. Ja sitten meitä onnettomia, joille se sattuisi aina maanantaiksi tai sunnuntaiksi, jolloin aamujuhlinnasta joutuisi jalkapuuhun.
Ylimääräinen tunti on saatu menemään aamukahvitellessa, turkkilaisia pikkuherkkuja napostellen, pitaleipää falafelien kanssa purren. Muihin hommiin, lapion varsi jo viheltää, kun käsi on hukassa ja se kaipaa hellää puristusta. Tänä vuonna ojaa syntyy ennätysmäärä.
2 kommenttia:
Scripsit Sedis: "Ei se haittaa, kaikki luennoiminen ei ole tylsää, vaikka jostakin minulle käsittämättömästä syystä 'luennointi' saa nykyään negatiivisen konnotaation. Erityisesti jos moni kuulee yhtä aikaa: — —"
Tässä tulee väistämättä mieleen, voitaisiinko negatiivisia konnotaatioita vähentää panemalla moni luennoitsija PUHUMAAN yhtä aikaa samalle yleisölle, mieluiten salin eri puolilta stereofonisen tehon aikaansaamiseksi. Ajatusta on kehiteltävä...
Tämä ongelma on jo ratkaistu. Eturivin tytöillä on ollut jo vuosikaudet kutimet kädessä. Siinä sitten on kiva jutella kaverin kanssa mitä tuli tehtyä viikonloppuna Dickin ja Peterin kanssa.
Lähetä kommentti