Kun kerran aloin työstäni puhua, niin tässäpä pieni näyte sen yhdeltä osa-alueelta, toistahan on luettavissa Sediksen elokuvablogista, kolmatta Suomen kansallisfilmografiasta, jonka työryhmään kuulun. Lisäksi kirjoittelen kirjoja ja luennoin, esittelen, ja osallistun elokuvahäppeningeihin.
Ilkka Kippolan kanssa olemme rustanneet seuraavan esityssarjan kevääksi Orioniin. Tulkaa ihmeessä katsomaan: tässä Ilkan tekstiä Orionin ohjelmavihkosta.
"Kevään dokumenttiohjelmisto kunnioittaa teollisen taiteemme juhlavuotta kolmella esityksellä, eikä sittenkään riittävästi. Elokuvakamera, jos mikään, taltioi perinteellisiä käsityötaitoja ja sen teollisuuden, joka sovitti 1930-luvulla muotoilun ja tuotekehittelyn kulttuurisen identiteetin ohjelmaan. Maailmansotien jälkeen kansallisen designin missio nosti puusta, metallista, savesta ja lasista valmistetut esineet teollisen taiteen objekteiksi. 1950-luvun triennale-menestysten nosteessa muotoilijoista tuli myös lyhytelokuvien ikoneja Sibeliukseen turvautuvan Suomi-propagandan ehtyessä. Tämän kehitystarinan elokuva-arkisto esittelee dokumenttiottein 70 vuoden ajalta (Dokumentin ytimessä 17).
Filmiryhmä Oy:n tiimi valmisti Aito Mäkisen ohjauksessa Virke Lehtisen kameralla eräitä taideteollisuutemme avainkuvia 1960-luvun päätteeksi. Tuon ajan musiikin, kameran ja montaasin summana syntyi Artekin tuotteita, informalististisia maalauksia ja mariasuisia näyttelyvieraita tutkaileva lyhytkuva Kupla (1966). Näyttelyssä nähdyt tasaraidat ja kasvikuviot muotoutuivat ideasta kuosiksi teollisuuselokuvassa Marimekko (1967), jonka esitämme ainutlaatuisesti pitkänä versiona. Työyhteisöstä välittyvä demokraattinen saundi ei aikanaan kelvannut Armi Ratian raadille kaikessa komeudessaan.
Filmiryhmän elokuvasilmä suuntautui energisesti designin koko alueeseen 100°C / 212°F -elokuvan (1969) muovisangoista Naisen kuvioiden (1971) make up -kosmetiikkaan. Muotoilun juuriin ja mestareihin Mäkinen ja Lehtinen syventyivät myöhemmin henkilökuvassa Lasimies Timo Sarpanevasta (1990), dokumentissa Maailma lautasella – Birger Kaipainen (1989) sekä Iris –manufaktuurin(1891-1908) perustajasta kertovassa elokuvassa A.W. Finch – eurooppalainen (1992) (Dokumentin ytimessä 16).
Design panosti 1960-70 –luvuilla kaupunkikuvaa jäsentäviin suhteisiin ja ympäristösuunnitteluun. Filmiryhmän ohessa näitä kysymyksiä käsitteli valoon, liikkeeseen ja merkkien semantiikkaan keskittynyt taiteilija Eino Ruutsalo. Ruutsalon Sinisilmäinen Helsinki (1963) kuvaa urbaanin tila-arkkitehtuurin ratkaisuja ja kadun kommunikaation risteileviä tasoja mainoksista kulttuurieliitin keskusteluihin. Finland ABC (1969) on Suomi-kuvan semanttinen aapinen, jossa D on "design", M "midnight sun" ja X yhä "tuntematon". Ilkikurinen Ruutsalo oli tarvittaessa syvällinen. Dokumentissaan Hvitträsk (1972) hän etsi ympäristösuunnittelun kansallisromattista juurta. Elokuva esittelee myös Eliel Saarisen kansainvälisen ulottuvuuden Yhdysvaltojen kaupunkuvan uudistajana (Dokumentin ytimessä 18).
On väitetty, että vasemmisto sosialisoi taideteollisuutemme 1970-luvulla. Samalla politisoitunut tilauselokuva hylkäsi designin mission. Vastavuoroisesti bisneshenkiset PR-elokuvat kätkivät edistyksen alle ympäristösuunnittelun epäkohdat. Pääkaupunkiseudulla näihin ongelmiin iski vastaelokuvien terävä sarja. Tulituksesta vastasi Kunnantyöntekijöiden elokuvatoimikunnan kommandot Väinö Pennanen, Hannu Eerikäinen ja Kari Kyrönseppä. Punainen Helsinki (1971) avasi kunnallispolitiikan härskeimmät kuviot. Tästä jatkoi Musta liitto (1975) grynderien keinotteluilla lähiösuunnittelun kustannuksella. Sarjaa täydensi Taistelu kaupungista(1972) dokumentti Helsingistä, joka muuttuu ja kasvaa, ei kuitenkaan suuren enemmistön etujen mukaisesti (Dokumentin ytimessä 20).
Taideteollisen muotoilun menestystarina katkesi talvi- ja jatkosodan vuosiksi. Esittelemme naisten ja nuorison uhrauksia kolmen dokumentin voimalla. Näistä ainutlaatuisin on Valtion tiedotuslaitoksen ja Lotta-Svärdin kätilöimä Rivi-lotta. Mika Waltarin skenario pohjusti elokuvan levitykseen toukokuussa 1943. Nuorison maanpuolustustahtoa terästettiin samaan aikaan lyhytfilmeillä Lottatyttö (1944) ja Poikien työpalveluleiri (1942). Eino Mäkisen muotoilemat kuvat sotapoikien lapiokomppaniasta olivat menestys, joka kelpasi myös Kolmannen valtakunnan esitettäväksi (Dokumentin ytimessä 19).
Lasipullo on muotoilun tuote, alkoholi sen sisältönä kansallinen ongelma ainakin 1980-luvulle asti. Kotimaisen holismin olemusta kuorimme esiin valikoimalla alan elokuvista. Valistusväen talkoisiin osallistui myös Matti Kurjensaari, joka kirjoitti lystikkäästi raittiuselokuvan Kunnian kukko (1955). AA-kerhon monologielokuva Olen naisalkoholisti (1966) päätyy pohjakosketuksen kautta uuden elämän alkuun. Rantojen miesten (1971) rupiset kuvat kertovat sosiaalihuollon viimeisen linnakkeen, "liekkihotellin" asukkien lohduttoman kohtalon. Hannu ja Erkki Peltomaan designista riisuttu ja sosiaalipornoksi haukuttu dokumentti sai Tampereen lyhytelokuvajuhlien pääpalkinnon vuonna 1971. (Dokumentin ytimessä 21)."
Eli kevääksi 2005 olemme rakentaneet viisi dokumenttielokuvan slottia ja olemme saaneet maagiset 20 näytöstä aikaiseksi kahdessa vuodessa. Vaikka olemme kirjahankkeidemme vuoksi tehneet tavallista helpomman sarjan, työlästä tässä on tuo Dokuydin 17: sen koostaminen uutiskatsauksista, lyhytelokuvista ja dokumenttielokuvista vie aika monta työpäivää tammikuusta.
Merkatkaa kalentereihinne!
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 16: SUOMALAINEN TAIDETEOLLISUUS & MUOTOILU I 9.2.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 17: SUOMALAINEN TAIDETEOLLISUUS & MUOTOILU II (I dokumentärens kärna 17: Finnish Design II) 16.2.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 18: SUOMIKUVAA TURISTEILLE 23.2.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 19: SODAN NAISET JA LAPSET 2.3.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 20: TAISTELU HELSINGISTÄ 16.3.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 21: VIINAA JA VALISTUSTA (I dokumentärens kärna 21: Sprit och upplysning) 23.3.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti