Kun Blogistaniin sijoittamani tekstirihmasto oli paisunut vähemmässä kuin kahdessa viikossa yli äyräidensä, eivätkä monetkaan tekstit toteuttaneet ihanteenani pitämää periaatetta ridentem dicere verum [lausua nauraen totuus], ei minulla jäänyt monia vaihtoehtoja. Minun oli otettava itseäni niskasta kiinni ja viskattava hiljaavirtaadoniin joukko yhteensopimattomia tekstejä. Tavoitteena on trimmata Sedis blogin tyyli sellaiseksi, että en enää nullius addictus iurare in verba magistri [sitoudu vannomaan yhdenkään mestarin sanontaan], kuitenkin ylväästi pitäen mielessä sen horatiuslaisen periaatteen, että luova taide on jäljittelyä [kr. mimesis, lat. imitatio].
Näin olen yksinkertaistanut blogastanilaisen maailmani äärimmilleen. Jääneelle koosteelle on siis oleellista ne mistä Aristoteles puhuu neljänä perussyynä tai vaikuttajana: 1) aiheen valinta; 2) muotoilu ja sommittelu; 3) teoksen syntyyn vaikuttava tekijä ja 4) runouden tarkoitus. [Muistia virkistäen: 1) causa materialis; 2) causa formalis; 3) causa efficiens ja 4) causa finalis]
Kyse on myös siitä, että Horatius - esikuvani juuri tänään - tähdentää hyvän maun ja huolellisen viimeistelyn merkitystä blogeja kirjoittaessaan, missä on kyllä yhtymäkohtansa aiempaan Catulluksen piiriin Roomassa: se nimittäin korosti varhaisissa Kysyn vaan-blogeissaan, että runon piti olla hienorakenteista, vitsikästä ja henkevää.
On totta, että näillä periaatteilla Horatius ei luo uutta blogikulttuuria, vaikka kaikilla jäljempänä mainituilla tekijöillä on edustajansa myös Blogistanissa. Horatius ei tarraudu perimmäisiin kysymyksiin [kuten Platon] tai selvittele kirjallisen teorian perusteita, [kuten Aristoteles]. Kyse on siitä, että Horatius mielessään aiheita käsitellään yksinomaan käytännön tasolla, ammatillisesta näkökulmasta.
Teoriat ovat tietenkin olemassa, kuten Blogistanin käytäntökin jo lyhyelläkin tutustumisella osoittaa, mutta nyt niitä sovelletaan muodostamalla havainnollisia kuvia ja kitetytetään sanottava iskeviksi ja konkreettisiksi ohjeiksi. Roomalaisilla kuten blogistanilaisillakin on lahjakkuutta, ingenium, mutta ohjelmavirta-alan ammattitaidolla, ars, on aina merkitystä. Groteskia luonnottomuutta ei siis sovi hyväksyä, on oltava ehyt ja yhtenäinen, simplex et unum, ja siksi näennäisarvoja ja äärimmäisyyksiä tulee karttaa.
Erityisen tärkeää on oikea aiheenvalinta, joka luo edellytykset ilmaisuvalmiudelle, facundia, ja selkeälle jäsentelylle, lucidus ordo. Juonta valittaessa on käytössä kaksi vaihtoehtoa, käyttää perinteistä aihetta tai itse keksiä johdonmukainen juoni: jälkimmäinen on vaativampi, koska silloin kirjailijan on osattava esittää yleispäteviä totuuksia yksilöllisesti. Siksi on turvallisinta pitäytyä perinteiseen aiheeseen, jossa ongelmat ovat jo yksilöllistyneet.
Vaikka tyylitaju vakiintuneiden hahmojen kuvaamisessa vaatii tiettyä vakioisuutta, orjalliseen jäljittelyyn ei pidä sortua. Kyse on taiteellisesta ekonomiasta. Tärkeintä on kuitenkin se, mikä roomalaisilta puuttui: limae labor et mora eli halu viimeistellä ja siloitella teoksensa.
Näillä aatteilla ratkaistaan se listausongelma, joka blogistien mielessä välkkyy turhankin usein: Omne tulit punctum qui miscuit utile dulci [Yksimielisen kannatuksen saa se joka yhdistää huvin ja hyödyn].
Horatiuksen voittokulku kesti vuosituhannet: Nicolas Boileau-Despréaux (1636-1711), kartesiolaisen rationalismin edustaja poetiikassa ja häntä seurannut Alexander Pope (1688-1744) sovelsi ja kehitti Boileaun periaatteita edelleen. Vasta romantiikan hylättyä järjenkäytön nämä periaatteet mitätöityivät: romanttis-[postmodernistisen] mielikuvitusvaltaisen luomistyön selittämisessä ne olivat riittämättömiä. Tosin puhe Pindaroksesta ja tietyt neronpalvonnan piirteet saivat kyllä vastakaikua eräiltä romantikoiltakin.
Mutta me modernit blogistadorit pidämme arvossa Horatiusta; hänen kykynsä kehitellä omaperäisiä ajatusyhteyksiä, callida iunctura, on Blogistanian sanataiteen voittokulussa varmasti arvossaan.
terv.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti