Viime viikon ihmeellisimpiä sattumapaloja keittämässäni elämän sopassa oli virallisluonteinen yhteydenotto Suomen kansainvälisiltä edustajilta.
Alku ei näyttänyt hyvältä. Minulle oli soitettu, mutta se joko värisee tai moniäänistelee juuri väärin päin. Silloin kun reisitaskussa kuljen melusaasteen keskellä se muka soi eikä värisytä suurta reisilihasta. Silloin kun jätän sen takintaskussa roikkumaan lukkojen taa, se värisee yksin kaapissa. Jos taas laittaa päälle sekä värinän että soidinnon, tulee molemmista niin vaisuja, ettei se imponoi fysiologiaani.
Sen kummempia miettimättä soitin takaisin. Juttelin aivan iloisena niitä näitä. Vasta viiden minuutin jälkeen sain kuulla, että puheluni oli ohjautunut Bukarestiin. "Voimme varmaan tavata huomenna? Olen tulossa Suomeen tänä iltana täältä Bukarestista."
Vasen käteni räpsäytti punaista buttonia salamannopeasti, vannon että nopeammin kuin ne uskomattoman jännittävät millisekunnit, joiden aikana tv:n tietovisan loppukilpailijat rei'ittävät kämmenpohjansa soittokellon nappulalla.
Miljoonat kysymykset ristelivät mielessäni kun lankesin polvilleni henkeäni haukkoen. Miksen näpytellyt numeroa? Miksi en yksinkertaisesti katsonut mihin soitan? Miksi painoin vain "yhdellä napilla takaisin" -soittobuttonia.
Paljonko Bukarestin puhelu maksaa minuutilta? Olin varma, että olin juuri vienyt lapsiltani tulevaisuuden ja tuhlannut henkisen ennakkoperintöni: joudun asumaan autiotalossa aivovaurioisena! Miten käy nyt syksyisen ulkomaanmatkani Roomaan? Voinko lakata haaveilemasta uudesta digikamerasta, jolla voisin koristaa Blogistanin pääkatujen näyteikkunat! Joudunko siirtymään kahvista korvikkeeseen? Onko menossa elämäni viimeinen mäyräkoira?
Viikonlopun menot olivat kuitenkin niin rivakat, johtuen täälläkin tilittämistäni asioista kuten palkkapäivästä, juhlamenoista ja kotiolojen monimuotoisuudesta, että en ehtinyt tarkistaa minkälaisesta kuolemansyleilystä oli ollut kysymys. Muistin kuitenkin ennen surffailua puhelinyhtiön sijoille katsoa oliko sillä sitten loppupeleissä mitään merkitystä. Mutta helpostusta ei suotu. Veikkausrivit olivat tuottaneet parhaimmillaan kaksi oikein kuudesta, nekin automaattisesti arvotuissa riveissä. Tekemissäni kolmessa lottorivissa kahdessa ei ollut yhtään oikeata numeroa. Neljätoista numeroa väärin!
Ei ihme, että horoskooppini oli sanonut toukokuulle: "Marsin ja Saturnuksen neliö saa jokaisen kehnolla motiivilla tehdyn asian tuntumaan lyijypainolta hartioillasi ja tästä tuntemuksesta käsin sinun on ratkaistava, mitkä jutut nyt jätät joko kokonaan tai osittain pois elämästäsi."
Vuositasolla tämäkin säästöohje olisi ollut vielä selvempi juttu, minulla menee itse asiassa aika huonosti: "Kevät menee omalla painollaan jäitä poltellessa. Tunnet nahoissasi, että jotain suurta on tapahtumassa, mutta mitään konkreettista ei kuitenkaan ole näkyvillä."
Muistin myös edellisen Pietarin-matkani. Siellä olin visusti pitänyt kännykän piilossa, koskapa veloitus Pietari-Suomi -puheluista oli noin kuusi euroa minuutti. Junassa törmästi keikkatyömieheen, jolla oli perhehuolia. Hän kertoi puhuneensa yöllä kuusi tuntia puhelimessa. Me kiinnitimme hänen huomiotaan puhelun hintaan, koska hän oli jutellut junassa puoli tuntia ja ajattelimme sanoa, että ehkä 180 eurolla saa vaimon muutenkin iloisemmaksi kuin vain puhumalla ja valittamalla (mitä saimme omin korvin kuulla). Kuusi tuntia. 360 minuuttia. 2120 euroa. Sillä olisi saanut vaimon iloiseksi. Ja jos niin haluaisi, ei tarvitsisi pitäytyä edes omassa! Voisi kutsua naapuritkin nauttimaan omenapiirakkaa!
Olin siis nähnyt katastrofin ainekset ennenkin. Puhelinyhtiön sivut kuitenkin kertoivat, että Venäjällekin puhelut ovat jo alle kolme euroa minuutti. Niinpä pulssini oli laskenut jo 130 läimäykseen minuutissa, kun sain vapisevin käsin hiireltyä Romanian-puhelujen hinnat. Ne jäivät pahimmillaan naurettavaan 0,71 euroon minuutti. Romanian kaltaiseen maahan se on aivan liian halpa hinta. Olin siis tahrannut housuni polvet ja tuskissani repinyt 70 euron paidan riekaleiksi aivan turhaan! Ymmärsin, että nyt 8 päivää jatkunut tupakkalakko on ratkaiseva tekijä tunnetaloudelleni, vaikka en mieluusti tunnusta heikkouksiani.
Mutta pitäisikö minun palata asiaan. Puhelussa oli kyse siitä, että mikäli suunnitelmat toteutuvat, minun pitäisi matkustaa lokakuussa Romaniaan puhumaan sotaelokuvista. Toisena päivänä 10 minuuttia avaamassa filmiviikkoa, toisena 90 minuuttia yliopistolla elokuvaopiskelijoille. Tulopäivä, välipäivä ja lähtöpäivä erikseen. Siis viiden päivän reissu Romaniaan.
Siispä tutustumaan Tonavan maahan, josta en sitten Ceausescun ollut paljon kuullut. Ainakaan hyvää. Romanialaisia olen kyllä maailmalla tavannut, aina iloisia, älykkäitä ja tiukkoja teoreettisissa valmiuksissaan. Osin se johtuu tietysti myös siitä, että tapaan ihmisiä sellaisissa ympyröissä, joissa kuuluu olla iloinen, älykäs ja tiukka teoreettisissa valmiuksissa. Aivan kuten minä itse, siis. Tai siis sellainen minun pitäisi olla. [Onneksi Tiedemies ja Tommipommi hoitavat Blogistanin teoreettisen valistuksen ministeriön propagandaosastoa.]
Romaniassa on turismia varten oma ministeriö. Sellainen pitäisi varmaan hankkia Suomeenkin. Mutta pitäisikö turistiministerin olla enemmän koti- vai ulkomailla? Romaniassa asiat ovat siinä määrin kummallisia, että turistiministeriön etusivun hakemistopolut on kuvattu vain romaniaksi. Vaikka istuin latinistien pöydässä eilen, en ehtinyt tartuttaa itseeni latinalaissivistystä niin paljon, että tuota kautta olisi irronnut muuta kuin hotelleja ja autonvuokrausta. Ne asiat minulla varmaan ovat jo kunnossa.
Toinen hämmästyksen seikka - sitten kun onnistuin kompuroimaan englanninkielisille sivuistoille - oli sivun säätiedote. Se kertoi Bukarestissa olevan yksi aste pakkasta. Valuuttakurssien yhteydessä oli sitten sivuston "parasta ennen" -päivämäärä: "28 ian.2004". Jeps. Tänne olen siis matkalla. Onneksi varmaan enemmänkin kyseisen ulkoministeriön vastuulla, jollei opetusministeriö sitten sotkeennu juttuun...
Tietty menneisyyden painolasti oli mielestäni tässä Wikipedian määritelmässä maasta: "Romania on Balkanin pohjoisosissa Kaakkois-Euroopassa sijaitseva entinen sosialistimaa, jota johti Nicolae Ceausescun hirmuhallinto. Romanian naapurimaita ovat Ukraina, Moldova, Bulgaria, Serbia ja Montenegro ja Unkari. Sen lounaisosassa on Doonau-joki ja maa sijaitsee Mustanmeren rannalla. Romaniassa puhutaan romaniaa, lisäksi maassa on suurehko unkaria puhuva vähemmistö ja romaneja."
Ainoa, mihin media iskee silmänsä on tietysti katulapsiongelma. Siihenkin ongelmaan varmaan sopii eräänkin Romanian-matkailijan luonnehdinta: "Romania muuten kuuluu Itä-Eurooppaan, jossa on käytössä todeksi havaittu sanonta: Asiat järjestyvät."
Tunnetuin romanialainen on epäilemättä kreivi Dracula. En tiedä, onko tuleva majoituspaikkani sen vuoksi tämä. Elokuvajuhlilla voisi olla kiva käydä. Sitten Nadia Comanecin ei kovin positiviisia sankareita ole ollut tyrkyllä.
Taustatöitäkin täytyy tehdä. Romanialaisesta elokuvasta on olemassa sivut, vaikka ei siellä kovin paljon tavaraa ole.
Jaha. Perhe tuli. Lapsi oli vinkunut koko matkan uutta Beybladea. Ei saanut. Enkä minäkään paljon Romaniasta viisastunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti