Vaikka kaikkien piti olla poissa töistä vasta perjantaina, kaikki olivat menneet matkoihinsa ja sairastuvilleen jo viime perjantaina ja sitten vielä tänäänkin. Niinpä tein X:n työtä perjantaina ja Y:n työtä maanantaina. Omat työt ahersin siinä välissä.
Koskapa minua otti pattiin, tein X:n työt ensi viikoksikin: kun tietyt rutiinit ovat toistuvia ja tässä tapauksessa vielä ennakoitavia, se on mahdollista. Nyt minun ei tarvitse huolehtia lomalla perjantaina sitä onko maanantaina tehtävä sekä X:n että Y:n töitä. Ehkä vain Y:n työt riittävät tai jos Y on paikalla, ehkä omat työt riittävät?
Tarvinneeko sanoa, että minulla ei ole semmoisia töitä, joita voisi toisille antaa. Se ei valitettavasti tarkoita sitä, että olisin korvaamaton.
Elämä on monimutkaista, vaikka työ ei ole. Kuka ihme on keksinyt sellaisen termin kuin työelämä. Elämäntyön minä vielä ymmärrän. Onhan tietysti vielä hullumpia yhdistelmiä, kuten se, jolla tuttavani aikoinaan suututti toimitusjohtajan: hän kirjoitti työ- ja oleskelupaikan lehdessä, että on talousnakkeja, talouskyljyksiä ja varmasti juuri sen vuoksi talousmiehiä. Arvannette, että seuraavaksi suuntaan piikkini sanaan talouselämä. Jos kohta työstä elämään on vain viipale - kellokortin mentävä viipale, by the way, niin elämän ja talouden välissä on kortteli poikineen.
Ok. Ei enempää. Tämähän on vain kahvitunti, joka on siis neljännestunti, mikä minulle yhden virkkeen oppituntina aikoinaan kerrottiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti